SaariHelvetti 2018 Callisto

Svart Recordsin nimikkofestivaalit järjestetään tammikuun alussa Helsingissä ja Tampereella

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 26.11.2018
SaariHelvetti 2018 Callisto

Svart Records järjestää tammikuun 4.-5.1.2019 kolmatta kertaa nimikkofestivaalinsa ja paikkoina ovat Helsingin Ääniwalli sekä Tampereen Klubi. Konserttien esiintyjinä nähdään ja kuullaan pitkältä hiljaiseloltaan heräilevä jälkimetallin ja äärimmäisen äänivyörytyksen mestari Callisto, Oranssi Pazuzu ja Dark Buddha Rising -yhtyeiden jäsenistä koostuva maaginen Atomikylä, entisten Circle-muusikoiden psykedeelinen Pelagos sekä noise rockia, melodista post-hardcorea ja indierockia työstävä Throat.

Svart Recordsin Tomi Pulkki taustoittaa tapahtuman taustoja seuraavasti:
Svart Recordsin iltamia on kyselty kuluttajien puolelta tasaisen säännöllisesti, joten päätimme vastata jälleen kerran ystäviemme kutsuun. Ensimmäiset Svart Festit järjestettiin pari vuotta sitten Helsingissä ja Jyväskylässä, viime vuonna vuorossa olivat Tampere ja Turku, joten on luonnollista, että perinnettä jatketaan ensi vuonnakin. Ja kun yhtiömme täyttää 10-vuotta, voimme juhlia syystä kaksin verroin. Tulemme lähiviikkojen aikana täydentämään illan ohjelmaa erilaisin poikkitaiteellisin keinoin ja ilmoittelemme ennen vuoden vaihdetta myös muista juhlavuoden erikoisuuksista ja tapahtumista.

Kannattaa huomioida myös se, että ennen Tampereen konserttia järjestetään perinteinen Svartin ja Klubin levybrunssi, jossa on tarjolla edukkaaseen hintaan laadukasta muonaa sekä äärimmäisen hyviä äänitteitä 11.00 – 15.00.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Iltojen levymusiikista vastaa Svartin oma tiskijussi DJ Mustat levyt. Molemmilla keikoilla paikan päällä on myös Svart Recordsin pop up -levykauppa, jonne tuodaan yhtiön kuumimpia uutuuksia, jakeluosaston helmiä sekä varaston uumenista löydettyjä aarteita. Ennakkoliput Tampereen keikaille tulevat myyntiin maanantaina 26.11.2019. kello 12.00 ja Helsingin Ääniwallin liput tulevat myyntiin torstaina 29.11.2018. Ennakkoliput keikoille myy Tiketti.

4.1.2019 Helsinki, Ääniwalli, Svart Fest
Callisto
Atomikylä
Pelagos
Throat
+ 1
DJ Mustat Levyt
Liput: 18,50/20€
Ennakko: Tiketti
www.tiketti.fi
Helsinki, Ääniwalli, Svart Fest – tapahtumasivu
https://www.facebook.com/events/202614227283720/

5.1.2019 Tampere, Klubi, Svart Fest III
Callisto
Atomikylä
Pelagos
Throat
DJ Mustat Levyt
Liput: 18,50/20€
Ennakko: Tiketti
https://www.tiketti.fi/svart-fest-iii-klubi-tampere-lippuja/58518?fbclid=IwAR21TB0Je2tQmemsToy-s79-JUeeQwjsROBAdOn6r8kh7Er6PrWbnv_29lE

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tampere, Klubi, Svart Fest III – tapahtumasivu
https://www.facebook.com/events/371331323602536/

5.1.2019
Klubin ja Svartin levybrunssi
Tampreen Klubi
Ohjelmassa:
Klubin lauantaibrunssi
Svart Recordsin pop up levykauppa
DJ Mustat levyt
Avoinna: 11.00 – 15.00

https://www.facebook.com/ihatethroat
https://www.facebook.com/callistochaos/
https://www.facebook.com/atomikyla/
https://www.facebook.com/pelagosband/

www.svartrecords.com
www.svartmusic.com
www.facebook.com/svartrecords
www.facebook.com/svartmusic
www.tiketti.fi
https://www.facebook.com/Aaniwalli

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat