Sympaattinen urpous yhdistyi piinkovaan soittoon – Omnium Gatherum ja Medeia tykittelivät Kerubissa

Kun Omnium Gatherum ja Medeia kävivät lyömässä löylyä Kerubin lauteilla 25. tammikuuta, ei siellä tarvinnut kylmästä kärsiä. Molempien bändien tuottama yleistunnelma oli jännä yhdistelmä sympaattista urpoilua ja piinkovaa soittoa.

Omnium Gatherum on orkesteri, joka on pitkään roikkunut tietoisuudessa, mutta jonka seuraaminen on jäänyt kovin satunnaiseksi. Levyltä kuunneltuna se ampuu usein melodeathissaan sen melon minun makuuni vähän yli. Livenä tilanne on onneksi toinen ja poppoon keikat ovat pääsääntöisesti olleet hienoa kuultavaa.

Hienoa kuultavaa se oli nytkin ja muistin taas, kuinka paljon arvostan vokalisti Jukka Pelkosta esiintyjänä. Kaikella rakkaudella sanottuna: hänen olemuksessaan on aimo annos sympaattista sketsihahmoa. Syntyy kiehtova kontrasti kun kyse on metallimusiikista, jossa perinteisesti ollaan vakavia ja synkkiä. Hänessä ei siitä ole tietoakaan. Ja samaan aikaan kaveri on suvereeni esiintyjä sekä erinomainen laulaja, joka maanittelee mukaan nihkeämmänkin yleisön.

Ja hienoa kamaahan bändillä on. Esimerkiksi ”The Fearless Entity” uudelta ”Burning Cold” -pitkäsoitolta oli mahtavaa kuultavaa. Ja kyllähän siltä levyltä myös ”Gods Go First” toimii aika hyvin.

Medeiaa puolestaan olen kuunnellut viimeksi aktiivisemmin edellisen laulajan Keijo Niinimaan aikoihin ja tutuinta kamaa ryhmältä on vuoden 2011 ”Abandon All”. Ero edellisen ja nykyisen laulajan välillä on melkoinen. Siitäkin huolimatta, että tiesin vokalistin vaihtuneen, oli vaistomainen reaktio Frans Aallosta, että kukas helvetti tuo nyt on. Mies on silti taitava vokalisti ja vakuuttava esiintyjä, joka on lunastanut paikkansa bändin keulilla. Silti vähän vähempikin olisi riittänyt sitä biisinvälien standup-komiikkaa.

Medeia oli paikalla vajaalla miehityksellä, sillä kitaristi Samuli Peltola oli sairauden vuoksi poissa rivistä. Sen kummemmin ei ole tarpeen mennä yksityiskohtiin sairauden luonteesta, mutta Aalto teki ison numeron puuttuvasta kitaristista, jota nimitti lempinimellä ”Ripuli-Peltonen”. Mitä musiikkiin tulee, niin Pekko Mörö hoiti kitarahommat aivan tarpeeksi mallikkaasti ja keikka juntattiin kunnialla läpi.

Kaiken kaikkiaan illan aikana oli selvää, että ainakin soittajat nauttivat lavalla olosta. Heillä oli hauskaa ja he osasivat kiskaista joensuulaisen yleisön mukaan hauskuuteensa sen sijaan, että olisivat hymeksineet kengänkärjilleen.

Vielä Medeialle porukkaa oli saapunut paikalle vähänlaisesti eikä paikka tainnut Omnium Gatherumin aikaankaan aivan tukossa olla. Keikasta nauttimisen kannalta porukkaa oli juuri sopivasti. Ei ollut ahdasta, mutta paikka ei kolissut myöskään tyhjyyttään. En tiedä mitä Kerubin rahakirstun päällä istuvat asiasta ajattelvat, mutta minusta tämä oli juuri hyvä näin. Ja onhan sinne myöhemmin keväällä tulossa vaikkapa Beast in Black, joka sitten vetää putiikin änkätäyteen.

Keikkaillan jälkeen koki taas saaneensa ihan hyvän päivityksen siitä, missä nämä poppoot nyt menevät. Ei näyttänyt pahalta.

Teksti: Pasi Huttunen
Kuvat: Iina Ryynänen