Synkistä sanoituksista huolimatta Planistry valaa toivoa uudella albumillaan – haastattelussa Tarmo Tikkinen

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 28.11.2019

Kotimainen rock-yhtye Planistry julkaisi tänä syksynä toisen kokopitkänsä, ”Confucktionin”. Vaihtoehtoisesta soundistaan tunnettu yhtye herätti jälleen sen verran paljon kiinnostusta, että Kaaoszine tavoitti yhtyeen moottorin, kitaristi Tarmo Tikkisen. Tikkinen avasi haastattelussa uuden albumin teemoja, tulevia keikkasuunnitelmia sekä suuntaa, johon Planistryä on tarkoitus viedä.

Moro! Planistry julkaisi tänä syksynä uransa toisen pitkäsoiton, ”Confucktion”-albumin. Debyyttialbumin kohdalla äänitysprosessi ei ollut ihan ongelmaton, mutta miten oli uuden levyn kohdalla?

Tarmo: Nyt oli virheistä opittu tosi paljon. Nyt pystyttiin väistämään ne sudenkuopat, joita esikoisalbumia tehdessä sattui kohdille. Toki toisen albumin kohdalla oli helpompaa senkin takia, että meillä oli jo eri lailla kontakteja. Ja päätimme myös työskennellä vain luotettavien tyyppien kanssa. Tarkistimme asian tekemällä taustatyötä, jottei yllätyksiä tulisi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Millainen äänitysprosessi ”Confucktion” oli?

Tarmo: Äänitimme ensimmäisen albumin Music Bros-studiolla Imatralla, mikä olisi ollut nytkin vaihtoehto, mutta päätimme tällä kertaa äänittää levyn Onni Lappalaisen kanssa hänen Crane-studiollaan . Vaikka Lappalainen on nuori, hän on hyvin osaava ja monitoimimies, joka on Lappeenrannan potentiaalisimpia uusia äänittäjiä. Lappalaisella on yhtä aikaa monta rautaa tulessa, mutta silti hän pystyy hoitamaan hommansa hyvin.

Ja kun teen musiikkia ajatuksella, niin tykkään myös oppia itsekin koko ajan uutta, esimerkiksi albumin tuottajana olemisesta. Lappalaisen kanssa tämä oli mahdollista. Tällaisella tavalla pääsee itse miettimään jokaista yksityiskohtaa ja hiomaan kokonaisuutta, toisin kuin silloin, kun sysää levyn äänittämisen ja tuottamisen jonkun vastuulle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Muistan, että debyyttialbumi oli pitkälti sinun käsialaasi. Onko ”Confucktion”-albumin kohdalla ollut sama homma, että sinä olet pitänyt pitkälti taiteelliset ohjakset käsissäsi?

Tarmo: Ainahan on parantamisen varaa, mutta koen että tämän levyn suhteen työt jakautuivat paremmin kuin debyytin kohdalla. Puhalsimme enemmän yhteen hiileen, eikä aikaa kulunut samalla lailla kuin esikoislevyn kohdalla.

Kun toinen levy on nyt julkaistu, niin miten koet sen poikkeavan debyyttialbumista?

Tarmo: ”Confucktion” on Planistrymäisempi kuin mitä ”ThREELESS”. Koen, että tällä levyllä mentiin enemmän siihen suuntaan miltä tämä yhtye kuulostaa. ”Confucktion” on genreltään enemmän sitä mitä haimme. Oman soundin etsiminen on silti vielä kesken, ja seuraava levy tulee olemaan jälleen lähempänä sitä soundia jota haemme.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Debyyttialbumi on myös enemmän klassista rokkia, ja tuotannollisesti sen eteen ei tehty paljon töitä. Kaiken kaikkiaan se on hyvin raaka rokkilevy, minkä takia pidänkin siitä. Ja jollakin pitää lähteä aina liikenteeseen.

Millaisia teemoja ja asioita ”Confucktion”-albumilla sitten käsitellään?

Tarmo: Ensinnäkin albumin sanoituksissa käsitellään ystäviä, jotka poistuivat täältä liian aikaisin. Moni kappale käsittelee tätä aihetta, mutta levyltä voi löytää myös ilmastonmuutosta ja ylipopulaatiota käsitteleviä sanoituksia. Vaikka sanoitukset on ammennettu raskaista aiheista, levystä on kuitenkin pyritty tekemään mahdollisimman myönteinen. Levyllä ei siis pyritä synkistelemään ja itkettämään kuuntelijoita, vaan enemmänkin tsemppaamaan vaikeista elämänvaiheista eteenpäin. Ja sitä koko Planistry-ideologiakin tukee.

Aivan kuten esikoisalbumin kohdalla, olet nähnyt paljon vaivaa ja aikaa myös ”Confucktionin” kohdalla. Haluaisinkin tietää mikä tai mitkä asiat motivoivat sinua tekemään pitkiä päiviä musiikin äärellä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tarmo: Kai se onkin jokin sisäinen palo tehdä tätä täysillä. Viime kesänä jäin pois päivätöistä, ja vaikka sen seurauksena joudun kituuttamaan pienellä rahalla, niin ei sillä ole merkitystä, kun pystyy käyttämään kaiken aikansa musiikin tekemiseen. Se on valtava rikkaus. Ja kyllähän musiikin eteen joutuu välillä tekemään uhrauksia. Olen jättänyt ottamatta kolme vakituista työtä, mutta toisaalta, jos ei lähde tekemään musiikkia niin ei sitä synny. Luulen myös, että syytä on meidän sukumme veressä, sillä niin äiti, sisko, veli kuin isoisäkin ovat taiteellista silmää vaativien käsitöiden tekijöitä.

Usein uuden albumin tienoilta on tarkoitus lähteä soittamaan keikkoja, onko Planistrylläkin näin?

Tarmo: Näin on tarkoitus tehdä, mutta nyt levyn julkaisun jälkeen vietämme vähän aikaa hiljaiseloa, koska omat henkilökohtaiset elämämme asettavat nyt keikkailulle haasteita. Olemme treenanneet erilaisia akustisia keikkasettejä, joita on tarkoitus hyödyntää ensi vuonna. Tulemme tekemään akustisia keikkoja yhtyeenä, mutta tarvittaessa myös vokalisti Jupe Suomalaisen kanssan duona. Duona laulamme kappaleita yhdessä, kun Jupe laulaa päävokaalit ja minä hoidan taustalaulat. Ajatuksena olisi myös kokeilla lauluja naisvokalistin laulamana, mutta sen idean toteuttaminen tapahtuu tuonempana.

Uuden levyn kappaleet toimivat siis hyvin akustisina?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tarmo: Kyllä. Luonnollisesti osa toimii paremmin kuin toiset, mutta hyvin moni uuden levyn kappaleista on sovitettavissa akustiseksi. Osa kappaleista toimii jopa paremmin akustisena kuin albumiversioina.

Kokoonpanosta puheen ollen, millaiseksi koet yhtyeenne jäsenten välisen dynamiikan?

Tarmo: Sitä dynamiikkaa on haettu pitkän aikaa, ja ensimmäisen kokoonpanon kohdalla mentiin metsään. Se on toki riskinä kun kootaan jonkinlainen porukka soittajia ja katsotaan mitä hommasta tulee. Nykyisen kokoonpanon kohdalla työt ja vastuut ovat jakaantuneet tasaisemmin, mikä on tosi tärkeää. Bändissä soittamiseen kun liittyy paljon muutakin kuin musiikin soittaminen. Tällä hetkellä porukka on pääosin sitoutunutta ja hommia jaetaan motivaation mukaan.

Millaisessa pisteessä toivoisit Planistryn olevan viiden vuoden päästä?

Tarmo: Toivoisin, että yhtyeemme olisi ammattimaisemmassa asemassa eli siinä, että meidän ei tarvitsisi keskittyä pyörittämään kaikkia bändiin liittyviä asioita, vaan voisin keskittyä musiikkiin. Se edellyttäisi toki sitä, että joku ulkopuolinen hoitaisi yhtyeemme asioiden järjestelemistä. Tätä tavoitetta kohti mennään.

Kiitos haastattelusta Tarmo! Millaisia terveisiä haluat lähettää lukijoille?

Tarmo: Suosittelen ostamaan fyysisen albumin, koska levyn kansiin sisältyy paljon yhtyeen ideologiaa ja ajatuksia, joita ei ole saatavilla digitaalisessa formaatissa. Digitaalisessa muodossa voi toki kuunnella musiikin, mutta fyysisen levyn ja kansien kautta siihen pääsee paremmin sisälle. Albumin voi ostaa fyysisenä niin Inverse Recordsin nettikaupasta kuin Levykauppa Äx:stä.

Toki levy löytyy yleisimmistä suoratoistopalveluista, kuten Spotifysta.

Planistry Facebookissa

Haastatellut: Aleksi Parkkonen

Luetuimmat

Uusimmat