Synkkien aatosten airuet – arvioitavana Rue Morguen debyyttialbumi

Kirjoittanut Heidi Mikkonen - 6.2.2019

Svart Recordsin tuoreehko suomalaiskiinnitys Rue Morgue esittää debyyttialbumillaan positiivisesti mielenkiintoista, joskaan ei lainkaan positiivista musiikkia. Jo kappaleiden nimet, kuten ”Ruman sieluni huokaus” ja ”Uupunut taistelemaan”, kertovat levyn sisällöstä sen olennaisen: nyt möyritään syvällä ahdistuksen, itseinhon ja elämän kivuliaisuuden pohjamudissa. Yhtyeen ulosantia kuuntelee kuitenkin kivuitta, jopa innoissaan – niin paljon raakaa energiaa ja uskoa omaan tekemiseen onnistuu trio esikoisellaan välittämään.

Saatekirjeen mukaan postpunkista ja goottirockista ammentavaa kokoonpanoa on nimikkoteoksensa perusteella hankala sijoittaa mihinkään yksioikoiseen, tarkasti rajattuun musiikilliseen kategoriaan. Levyllä ovat läsnä punkin ytimekkyys ja silottelemattomuus, gotiikkaa henkivä lyyrinen ja visuaalinen mustuus, sekä raskaammista genreistä muistuttavat sahaavat kitatariffit ja rääkyvä puolihuuto. Kestoltaan tiiviit kappaleet etenevät levottomien, nykivien rytmien tahdissa ja svengaavat ajoittain niin mainiosti, että tekisi mieli tanssia. Lohduttomat, paikoin maailmanloppua enteileviä tai sen jälkeisiä tunnelmia henkivät sanoitukset pitävät mielen kuitenkin matalalla ja pään kumarassa. Kontrasti menevän musiikin sekä alakuloa ja vihaa henkivien lyriikoiden ja laulutyylin välillä on albumin suola: näin toimivan yhdistelmän pariin tekee mieli palata kerta toisensa jälkeen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yksittäisistä kappaleista ”Et voi mua pelastaa” tekee vaikutuksen melankoliallaan ja melodisuudellaan. Edellä mainittu sekä ”Joku kuuntelee”, ”Viimeiset sekunnit” ja ”Pois” sisältävät erinomaisen mukaansatempaavia, mukana laulettavia kertosäkeitä, joiden merkitystä ei sovi aliarvioida edes synkän ja raskaan musiikin saralla. Levyn kruunaa kuitenkin päätöskappale ”Uupunut taistelemaan”, joka on painava päätös tälle ahdistuksen kuvien kimaralle. Rue Morgue on tehnyt mieleenpainuvan sisääntulon kotimaiselle musiikkikentälle, ja katse kääntyykin jo yhtyeen tulevaisuuteen: jatkaako trio esikoisalbuminsa temaattisella linjalla, vai onko luvassa jotakin aivan muuta?

8 1/2 /10

Kappalelista:

  1. Ruman sieluni huokaus
  2. Et voi mua pelastaa
  3. Luonnoton eläin
  4. Joku kuuntelee
  5. Viimeiset sekunnit
  6. Taudinkantaja
  7. Pois
  8. Tiedoton
  9. Uupunut taistelemaan

Rue Morgue Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat