”Tähän yhtyeeseen tuleminen oli kuin olisi tullut isoon perheeseen”: KaaosTV:n videohaastattelussa Nightwishin uusi basisti Jukka Koskinen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.6.2021

Kotimainen sinfonista metallia soittava Nightwish ilmoitti vuoden 2021 tammikuussa, että bändin laulaja-basisti Marko Hietala jättää yhtyeen. Tieto Hietalan lähdöstä otti luonnollisesti koville niin faneille kuin bändille itselleenkin ja bändin priimusmoottori Tuomas Holopainen kertoi KaaosTV:lle hiljattaisessa videohaastattelussa olleensa muutaman päivän ajan hyvin epävarma yhtyeen tulevaisuudesta. Yhtye sai kuitenkin vaikeudet selätettyä ja bändi julkaisi kahden soittamansa virtuaalikeikan yhteydessä, että Wintersunista tunnettu basisti Jukka Koskinen soittaa bändin mukana tuuraavana muusikkona tulevan ”Human :II: Nature” -kiertueen ajan, minkä jälkeen yhtye päättää basistin jatkosta. Koskinen ei tule hoitamaan Markon lauluosuuksia, vaan vastaa pelkästään basson soitosta. Kaaoszinessa pyörivä KaaosTV tapasi Koskisen virtuaalikeikkojen jälkeen Zoomin välityksellä ja kyseli hieman tuoreimpia kuulumisia sekä mietteitä hiljattain soitetuista keikoista sekä bändiin liittymiseen liittyen. Voit katsoa videohaastattelun kokonaisuudessaan tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voit tilata KaaosTV:n kanavan YouTubessa täältä. Tilaamalla kanavan tuet samalla sivustomme toimintaa.

KaaosTV:n Instagramin voit ottaa seurantaan täältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat