Tampere Metal Meeting rynnisti festarikartalle, osa 1/2

Suomeen saatiin yksi uusi metallifestari, kun kesäkuun puolivälissä Tampereen Ratinanniemessä järjestettiin historian ensimmäinen Tampere Metal Meeting. Pääasiassa kovista suomalaisista nimistä koostuva line-up täydennettynä muutamalla ulkomaan bändillä vaikutti alun alkaenkin niin messevältä, että eihän sitä malttanut paikalta poissakaan pysyä.

Perjantaina 17.6.2016 homma polkaistiin käyntiin iltapäivällä pikkuisen myöhässä luvatusta aikataulusta. Tämä sopi itselleni oikein hyvin, koska hienoinen parkkipaikkasäätäminen olisi muuten johtanut siihen, että aloitusakti olisi saattanut jäädä vain muutaman soinnun varaan. Nyt ehdin kuitenkin katsastamaan Convulsen keikan lähes kokonaan. Joitain vuosia sitten keikkarintamalla uudelleenaktivoitunut bändi sai houkuteltua jo pienen määrän yleisöä festarialueelle, ja kyllähän bändin death metal maistui ainakin itselleni. Bändin vuosikymmenien varrella vaihdellut aktiivisuus saa aikaiseksi sen, että livenä yhtye on jopa hellyttävän ujon oloinen. Keväällä julkaistu uusi materiaali sai luonnollisestikin pääosan Tampereen-keikalla, ja hyvältähän tuo kuulosti live-olosuhteissa, vaikka kotioloissa en sitä ehkä aivan ensimmäisenä kuunteluun ottaisikaan.

Omanlaisensa kulkija on seuraavana kuultu Whispered, jonka japanilaissävytteinen metalli saa minut aina hiukan raapimaan päätäni: mitä tästä nyt oikein ajattelisi? Porukan melo-death soi oikein miellyttävästi, ja soittajat selkeästi osaavat asiansa, mutta siinä vaiheessa kun pääosaan tulevat nousevan auringon maan elementit, ei innostus bändiä kohtaan pysy enää yhtä korkealla. Selkeästikin Whispered kuitenkin otti yleisönsä ja sai töppösen hakkaamaan pehmeää maata vasten. Mutta itse jään ehkä vieläkin hämilläni miettimään, mitä tämä yhtye oikeastaan tahtoo olla. Hyvin se kuitenkin sai menoa ja meininkiä luotua Ratinanniemelle.

Hiukan erilaisiin tunnelmiin vei mikkeliläinen Lord Fist, kun sen myötä siirryttiin perinteisen heavy metalin pariin. Nyt annettiin paukkua ilman suurempia kikkailuita. Olen monta kertaa sanonut, että heavyn soittaminen ei tarvitse mitään turhia krumeluureja ja esiintymisasuja, mistä Lord Fist on hyvä esimerkki. Rehellisen perinteistä menoa, mutta jokin viimeinen silaus tästä kuitenkin vielä puuttuu. Erityisesti tällä Tampere Metal Meetingin keikalla nousi esille bändin heikoin lenkki eli vokalisointi, joka ei ihan koko ajan osunut nuotilleen. Mutta hyvällä asenteella saatiin paikattua tämäkin puute. Kyseessä on kuitenkin sen verran nuori bändi, että lisäkilometrien myötä se voi nousta vielä entistä enemmän esille ainakin Suomen metallikentillä.

Sitten päästiinkin taas naputtamaan jalalla maata, kun lauteille nousi Karhulan lahja maailmalle eli Omnium Gatherum. Bändin tänä vuonna ilmestynyt ”Grey Heavens” -lätty on pyörähtänyt soittimessa useammankin kerran, joten oli mukava päästä todistamaan, miltä uusi matsku kuulostaa livenä. Bändin vokalisti Jukka Pelkoselle voidaan surutta myöntää ”festarin viihdyttävimmät (ja samalla ehkä noloimmat) välispiikit” -palkinto, sen verran taajaan mies biisien välissä sanaista arkkuaan availi. Mutta tarinoinnin välissä päästiin myös itse asiaan eli melodisen death metalin takomiseen. Vallan hienosti tämä bändiltä taittuikin, ja oikeastaan tässä vaiheessa pystyi sanomaan, että nyt nämä festarit ovat toden teolla päässeet käyntiin.

Dödöilyn jälkeen olikin hyvä siirtyä välillä black metalin pariin, kun lavalle nousi näinä päivinä uuden levyn ulostava Baptism. Kesäinen ulkoilmafestari ei ehkä ole tämän genren musiikille kaikista luontevin areena, mutta jos tämän antoi olla häiritsemättä, oli Baptism jälleen illan parhainta antia. Bändin live-kokoonpanokin on jo vuosien varrella muovautunut niin yhtenäiseksi, ettei keikoista useinkaan ole valituksen sanaa sanottavana. Paitsi ehkä kuitenkin se, että valoisa kesäilta ei täysin nosta bändiä oikeuksiinsa (niin, pitihän tähän kuitenkin sitten tarttua). Pian julkaistavaa uutta materiaaliakin kuultiin ainakin yhden biisin verran, ja sen perusteella voi todeta, ettei bändi ainakaan ole suurta tyylinmuutosta tekemässä. Joka tapauksessa vakuuttava keikka bändiltä!

Seuraavat kaksi bändiä eivät itseäni suuresti kiinnostaneet, joten ne saivat toimia enemmänkin taustamusiikkina festarituttujen moikkailulle. Toki The Man-Eating Tree soi taustalla kauniisti, ja plussa täytyy antaa Type O Negativen coveroinnista. The Circle puolestaan saakoon festarin parhaiten pukeutuneen bändin tittelin, mutta itseltäni tämä häröily on aina mennyt hiukan yli. Muutosta asiaan ei tullut myöskään Tampereella. Tässä vaiheessa ehti tarkemmin katsastaa myös festarialuetta, eikä tähän työhön edes mennyt tuntitolkulla aikaa. Mukavan kompakti alue piti sisällään eri päissä sijaitsevat lavat, mikä on aina positiivinen ratkaisu, jos vain päällekkäisyyksiä ei ole (tässä vaiheessa täytyy hiukan moittia Omnium Gatherumia, joka aloitti oman settinsä vielä edellisen bändin soittaessa). Ruokatarjontaakin oli muutamien kojujen verran, ja lisäksi tietenkin pakolliset merkkarimyynnit. Kaiken kaikkiaan alue oli toimiva tämän suuruusluokan festareille.

Ääripäästä toiseen liikuttiin, kun varmasti monelle perjantain pääesiintyjä eli Moonsorrow saatiin päälavalle. Tänä vuonna julkaistu ”Jumalten Aika” tulee olemaan heittämällä yksi vuoden parhaita levyjä, jollei vuoden toisella puoliskolla julkaista nipuittain tulevia klassikoita. Moonsorrow saikin aikaiseksi illan hurmoksellisimman meiningit, ja noin tunnin mittainen setti oli ohitse aivan liian nopeasti. Toki tuntien bändin biisimateriaalin ei tuohon aikaan kovin paljon kappaleitakaan saada mahtumaan. Täytyy kyllä pienenä miinuksena sanoa, että Moonsorrow’lta on tullut todistettua parempiakin vetoja, mutta ei se tarkoita, että tämäkään huono olisi ollut. On joka tapauksessa hienoa, että bändiä on jälleen alkanut nähdä keikalla myös kotimaassaan. Kyllähän tämänkin vedon jälkeen jäi miettimään, tuntuuko illan viimeiset bändit enää yhtään miltään.

Tämän jälkeen olikin siis näytön paikka, johon ensimmäisenä joutui teknistä death metalia Kuopiosta tarjoileva Demilich. Bändi on viime vuosina heittänyt satunnaisesti yksittäisiä keikkoja. Tämä yhtye on omanlaisensa tapaus suomalaisessa metalliskenessä – noin niin kuin hyvällä tavalla – sillä vertailukohtia sille ei ole helppo löytää. Uutta materiaaliakaan ei ole tarjolla, mutta mihinkäs sitä tarvitsisi, jos vanhassakin on riittävästi pureskeltavaa. Lupsakkaat savolaiset heittivätkin hyväntuulisen setin, jota seuratessa hymy väkisinkin nousi huulille.

Myös Insomnium sai Tampere Metal Meetingissä aikaiseksi pienimuotoisen hurmoshengen, sen verran suuri ilmaa takova nyrkkimeri tuntui olevan. Bändi heitti mielestäni riittävän vaihtelevan setin, johon oli mukaan saatu hiukan vanhempaakin materiaalia. Tässä oli hyvä päätös ensimmäiselle perjantai-illalle, jota pääsi hyvillä mielin jatkamaan Tampereen kuppiloihin. Jatkoklubejakin olisi ollut tarjolla, mutta jätimme ne tällä kertaa suosiolla väliin.

Teksti: Rudi Peltonen
Kuvat: Rudi Peltonen (Convulse ja Whispered) ja Arto Lehtinen