Tanskalainen VOLA maaliskuussa 2022 Helsinkiin ja Tampereelle

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.6.2021
Kuva: Nikolai Linares

Tanskalaissensaatio VOLA saapuu ensimmäisille klubikeikoilleen Suomeen. Kööpenhaminalaisbändin tuoreen toukokuussa ilmestyneen ”Witness”-albumin tiimoilta tapahtuva kiertue tuo bändin Suomeen esiintymään maaliskuussa kaiken kaikkiaan kahdelle klubikeikalle: lauantaina 19. maaliskuuta Helsingin On the Rocksiin sekä sunnuntaina 20. maaliskuuta Tampereen legendaariseen Yo-taloon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Progressiivisella metallilla uransa vuonna 2006 aloittanut VOLA on laajentanut skaalaansa levy levyltä. ”Witness”-pitkäsoitolla kuullaan yhtyettä, joka rockaa taitavasti, tuntee vaihtoehtoiset reitit sekä elektroniset mausteet ja iskee korviin stadionin kokoisia kertosäkeitä.

VOLA tarjoaa murskaavia kitarariffejä ja sivistynyttä ääntä; paketin, joka rikkoo metallin, rockin ja elektron rajoja. Siksi yhtyeen suosio kasvaa kasvamistaan, konserttisalit suurenevat ja kansainvälinen musiikkimedia on VOLAsta tohkeissaan.

Rockin tulevaisuudesta puhuminen on rohkeaa, mutta VOLAn suhteen termistöä voi viljellä. Se on joka tapauksessa varmaa, että bändin ensimmäiset keikat Suomessa tulevat olemaan niitä “olin siellä”- tai “olisinpa ollut siellä” -kokemuksia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Keväällä 2022 Suomi huutaa lisää VOLAa!

VOLA (Tanska)
la 19.3.2022 Helsinki, On the Rocks, liput alk. 24,50e (Tiketti)
su 20.3.2022 Tampere, Yo-talo, liput alk. 21,50e (lippu.fi)
Pääsyliput tulevat myyntiin pe 11.6.2021 klo 9.

volaband.com
facebook.com/volaband

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat