Tarinoita Luurankojärveltä – Hanging Gardenin seitsemäs albumi ilmestyi

Kirjoittanut Niko Kuusela - 21.5.2021
(c) Kalle Pyyhtinen

Tunnelmallisen metallin kansainväliseen kärkikaartiin itseään hivuttavalta Hanging Gardenilta on ilmestynyt seitsemäs albumi ”Skeleton Lake”. Samalla yhtyeeltä on julkaistu lyriikkavideo kappaleesta ”Nowhere Haven”.

Uudella talvesta inspiraationsa saaneella ”Skeleton Lake” -albumilla yhtye soi entistä vivahteikkaammin: epätoivo, toivo, suru ja ilo toimivat saman punaisen langan saumattomina säikeinä. Musiikki soljuu huomaamattomasti äärilaidasta toiseen. Edellisellä ”Into That Good Night” -albumilla vakijäseneksi kiinnitetyn Riikka Hatakan laulu on saanut uutukaisella aiempaa enemmän tilaa, mikä luo osaltaan kontrastia Toni Hatakan riipivälle tulkinnalle.

”Skeleton Lake” -albumi sai lopullisen muotonsa Hatakan pariskunnan Lappiin suuntautuneen matkan aikana. Matkalla kuvattua lumoavaa videomateriaalia on hyödynnetty albumin musiikkivideoilla sekä kappaleiden taustoja avaavalla minidokumenttien sarjalla ”Tales From The Skeleton Lake I”, ”II” ja ”III”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat