Tarja Turunen – Act I: Live In Rosario

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 24.8.2012

Tarja Soile Susanna Turunen täytti 35 vuotta 17. elokuuta 2012, ja edelleen nuorekkaan naisen ura on ihailtavaa katseltavaa. Nightwish-aikakautena, josta hänet ”erotettiin” vuonna 2005, tuotantoon kuuluu viisi albumia, yksi EP, lukuisia sinkkuja ja vielä enemmän kiertueita. Hän on tehnyt myös monia yhteistyöprojekteja muiden artistien sekä yhtyeiden (mm. Scorpions ja Waltari) kanssa – sopraano Turunen on siis monessa sopassa keitetty. Ainoa heikko puoli on ollut se oma soolo-ura. Tähän saakka.

”Act I: Live in Rosario” ei ole pelkästään kahden CD:n live-albumi, vaan kaikissa nykyformaateissa julkaistu teos. Löytyy tupla-DVD, Blu-Ray ja jopa vinyyli-versio. Kovimmille faneille on tarjolla myös upealta haiskahtava Mediabook-painos; kovien kansien sisältä löytyy arvostelussa oleva tupla-live CD-tallenne, 80-sivuinen booklet täynnä upeita kuvia ja pikkasen tekstiä sekä kolme DVD-levyä. Melkoisesta setistä on siis kyse, ja upea kansikuva on omiaan houkuttelemaan kukkaron nyörejä.

Paketista löytyy yhteensä 24 kappaletta ja avausraita ”Anteroom Of Death” paukauttaa kaiken peliin. Sen jälkeen tulee pari heikompaa biisiä ”My Little Phoenix” ja ”Dark Star”. ”Naiad” on erittäin tunnelmallinen ja vahva kappale, jonka olisi odottanut olevan levyn loppupuolella. ”Falling Awake” ja ”I Walk Alone” ovat myös erittäin hienoja biisejä ja tulkinta näissä on sovituksia myöten erittäin onnistunutta. Loppu levystä onkin sitten vahvaa osaamista, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Totaalisen pettymyksen aiheuttavatkin sitten levyn kaksi uutta kappaletta ”Into the Sun” ja ”Never Enough”. Ensin mainittu on lohkaistu sinkkunakin, mutta nämä kappaleet valitettavasti hukkuvat levyn vahvojen biisien sekaan. Onhan siinä sinkkubiisissäkin tunnelmaa ja tulkintaa, mutta kokonaisuuteen nähden nämä teokset tuntuvat oudoilta.

Levyltähän toki löytyy myös niitä cover-biisejä, kuten Nightwish-cover ”Nemo”, WhitesnakenStill Of The Night”, Andrew Lloyd WebberinThe Phantom Of The Opera” ja livekokemuksen päättävä ”Over The Hills And Far AwayGary Moore, jotka paikka paikoin tuntuvat jopa paremmilta kuin alkuperäiset. Medley-coveriakin löytyy toisen kiekon viidenneltä biisiltä, jossa tyylitellään 80-luvun malliin kolmella kappaleella; ”Where Were You Last Night”, ”Heaven Is A Place On Earth” ja ”Livin’ On A Prayer”.

Tarja Turusen taustabändissä kannuja paukuttelee Mike Terrana (mm. Axel Rudi Pell), kitaran varressa Alex Schollp (mm. Farmer Boys ja Tieflader). Basisti Kevin Chown on hieman tuntemattomampi kaveri, mutta eipä kaverista äkkiseltään mitään valittamista löydy. Iso kiitos levyn tunnelmasta kuuluu kiipparisti Christian Kretschmarille. Säästetään tunnetuin viimeiseksi, sillä rouva sopraanon tiimiin kuuluu myös ex-Apocalyptica sellisti Max Lilja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Koska biisit ja esitykset piti sovittaa uudelleen live-showta varten, niin suurin syy siihen oli ajatus saada toinen kitaristi ja basisti remmiin mukaan. Julian Barrett kitarassa ei ehkä sano mitään, mutta Doug Wimbish bassossa kertoo jo jotain nimekkyydestä. Kaveri on näppäillyt instrumenttiaan Living Colour-yhtyeessä. Heppua pidetään myös oman alansa pioneerina. Googleta vaikka.

Turusen saadessa kenkää Nightwish-yhtyeestä, aloitti nainen oman soolo-uransa, hieman takerrellen, mutta koko ajan uusiin sfääreihin nousten. Ei mikään paha saavutus lähteä yhtäkkiä omaa uraa luomaan. Henkilökohtaisella tasolla Tarjan omat levytykset eivät ole koskaan syvintä sisintäni koskettaneet. Tulkinnat ovat kuulostaneet kylmiltä ja elottomilta, mutta ”Act I” antaa aivan toisenlaisen kuvan kolme soolo-albumia julkaisseen sopraanon tulkinnasta, etenkin live-tilanteissa.

Itse levy on upea kokonaisuus, vaikka muutama heikompi ralli koettaakin tunnelmaa pilata. Mieluummin tätä kuuntelee kuin Tarjan studiolevyjä.

9/10

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:
CD 1
01. Anteroom Of Death
02. My Little Phoenix
03. Dark Star
04. Naiad
05. Falling Awake
06. I Walk Alone
07. Little Lies
08. Into The Sun
09. Nemo
10. Never Enough
11. Still Of The Night
12. In For A Kill

CD 2
01. Boy And The Ghost
02. Lost Northern Star
03. Ciaran’s Well
04. Tired Of Being Alone
05. Where Were You Last Night/Heaven Is A Place On Earth/Livin’ On A Prayer
06. Underneath
07. Oasis/The Archive Of Lost Dreams
08. Crimson Deep
09. The Phantom Of The Opera
10. Die Alive
11. Until My Last Breath
12. Over The Hills And Far Away

http://www.tarja-act1.com

Kirjoittanut Jarmo Hänninen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

2 comments on “Tarja Turunen – Act I: Live In Rosario”

  1. Jari Kääpä

    Minuunkaan ei Tarjan soolomatsku ole iskenyt oikeastaan yhtään. Pari ok biisiä löytyy.. Tämä arvostelu sai kuitenkin kiinnostumaan ja pitää tarkastaa tämä CD/DVD paketti. Myös kiinnostaa nähdä Farmer Boysin kitaristi Alex Schollp soittelemassa. Farmer Boys on/oli yksi suosikki bändejäni.

  2. Jarmo

    Kyllä tässä on enemmän munaa kuin noissa vasemmalla kädellä tuotetuissa studio-levyissä. On enemmän poweria. DVD:tä ei arvosteluun ehtinyt tulla, mutta tuossa vierellä sekin on jos sen pikku hiljaa katsastaisi :)

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat