Tarja Turusen Joulu yhdessä 2020 -konserttien lipunmyynti alkaa tänään

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.11.2020

Maailmalla uraa tekevä Tarja Turunen esiintyy loppuvuodesta Suomessa kolmen joulukonsertin verran. Joulu yhdessä -konsertteja on luvassa Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle. Konserttien lipunmyynti on alkanut tänään.

Useilla kulta-ja platinalevyillä palkittu Tarja Turunen pitää kiinni perinteestään saapua Suomeen joulukonserttien merkeissä. Tänä vuonna konsertteja on luvassa kolme ja ne toteutetaan Helsingin Kulttuuritalolla, Turun Logomossa ja Tampere-talossa koronaturvallisuus huomioiden. Turunen esiintyy kiertueella yhdessä sellisti Max Liljan, kitaristi Alex Scholppin ja kosketinsoittaja Maria Ilmoniemen kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

On aivan uskomattoman mahtavaa päästä konsertoimaan Suomeen jälleen vuoden lopulla jouluisen musiikin merkeissä. Näistä konserteista tulee minulle henkisesti erittäin tärkeitä, sillä epävarma tilanne, jossa elämme, on saanut minut palamaan tahdosta esiintyä. Nyt me kaikki tarvitsemme musiikkia enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kiitos, että annatte minulle mahdollisuuden päästä tuottamaan teille hyvää mieltä, sanoo Tarja Turunen.

Joulu yhdessä -konserteissa kuullaan materiaalia mm. Turusen vuonna 2019 julkaisemalta ”Christmas Together: Live at Olomouc and Hradec Králové” 2019 -albumilta, joka on mukana myös tänään julkaistulla

”From Spirits And Ghosts (Score For A Dark Christmas)” -joulualbumin juhlapainoksella. Luvassa on siis Tarjan tulkintoja monien rakastamista joululauluklassikoista kuten esim. ”Sydämeeni joulun teen”, ”Varpunen jouluaamuna”, ”Ave Maria” ja ”Have Yourself a Merry Little Christmas”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tarja Turunen Joulu yhdessä 2020
17.12 Kulttuuritalo, Helsinki
18.12 Logomo, Turku
20.12 Tampere-talo

Liput alkaen 45, 00€. Lippu.fi ja Ticketmaster.
Konserteissa on väliaika.

www.tarjaturunen.com

Konserttien järjestäjä: RH Entertainment Oy, Sunborn Live ja Tampere-talo

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat