Tarvas – Rajan Taa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.6.2011

Tarvas yrittää nousta pinnalle melodisella folk metallilla. Kaksi vuotta kasassa ollut bändi julkaisi ”Rajan Taa” -demon alkuvuodesta, ja se onkin nyt arvostelussa. Melodista folk metallia soittavia bändejä tuntuu olevan joka kylässä, joten onnistuuko tämä jyväskyläläinen porukka erottumaan joukosta hurjasta?

”Rajan Taa” louhii yllättävän hyvin ensikuuntelulla. Tuotantopuoli on rautaista ja soundit miellyttävät korvaa. Syntikat on jätetty sopivasti taustalle, ja vokalistin räkäinen ulosanti on pinnassa. Koska tuotanto on kunnossa, voikin rauhassa keskittyä itse biisimateriaaliin. Demolla on neljä biisiä, joista yksi on instrumentaali. Kestoa kertyy noin 18 minuuttia, eli jokainen biisi kestää yli neljä minuuttia. Levyä kuunnellessa voisi bändin sanoa kuulostavan vanhemman Moonsorrow’n ja Finntrollin sekoitukselta. Vauhtia ei ole liikaa, kertosäkeet ovat tarttuvia eivätkä syntikat ole liian isossa osassa. Biisit kulkevat mukavasti eteenpäin, ja arvostelijan pää heiluu musiikin tahtiin. Biisit eivät ole mistään omaperäisimmästä päästä, mutta levyä on mukava kuunnella, ja jopa instrumentaali ”Laukeus” toimii. Kyseisestä kappaleesta olisi voinut tehdä ihan vokaalitkin sisältävän biisin.

Tarvaan ”Rajan Taa” on sitä, mitä folk metallin pitääkin olla. Sitä on helppo kuunnella, ja biisit tarttuvat tiukasti alitajunnan syövereihin. Levyn parhaaksi biisiksi nostaisin toisena tulevan ”Rajan Taa” -biisin, jonka kertosäettä huomasin hyräileväni ensikuuntelun jälkeen. Tarvas tulee nousemaan folk metallin saralla vielä pitkälle ja toivonkin, että jätkät yrittävät saada lisää omaperäisyyttä musiikkiinsa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8/10

Kappalelista:
01. Rajan Taa
02. Ristin Varjo
03. Lakeus
04. Tuhapäinen Kuolema

http://www.myspace.com/tarvasband

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat