Children of bodom @ Tavastia

Tavastia-klubilla takana ennätysvuosi: tänä vuonna klubi juhlii 50-vuotisiaan

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.2.2020
Children of bodom @ Tavastia

Lokakuussa vuonna 1970 auennut Tavastia-klubi on yksi Euroopan vanhimmista yhä toimivista rock-klubeista. Instituution asemaan noussut Tavastia sijaitsee Helsingissä Urho Kekkosen kadulla. Nostalgisessa miljöössä esiintyy vuosittain laajalla skaalalla kotimaan isoimpia nimiä, kansainvälisiä vieraita ja tulevaisuuden tähtiä. Vuosi 2019 oli Tavastialle ennätyksellinen, ja tänä vuonna klubi täyttää 50 vuotta. Merkkipaalua juhlistetaan monipuolisten keikkojen lisäksi muun muassa tekeillä olevalla dokumentilla.

Tavastia on kansainvälisestikin tunnettu laajasta ja ajankohtaisesta elävän musiikin tarjonnastaan. Yleisö löytää paikalle vuodesta toiseen, ja vuonna 2019 Tavastialla tehtiin yleisöennätys reilulla 150 000 kävijällä. Keikkailloista 86 oli loppuunmyytyjä, lisäksi joka lauantainen Tavastian Lauantaidisko myy usein ennakkoliput loppuun. Tavastia-klubi palkittiin myös jälleen Musiikki & Media -tapahtuman Industry Awards Gaalassa Vuoden keikkapaikkana ja Helsingin Rock and Roll Oy Vuoden tuotantopalveluna.

Tavastian 50-vuotista taivalta juhlistetaan koko kuluva vuosi hienolla ja monipuolisella ohjelmalla, ja osa keikoista on jo nyt loppuunmyytyjä. Juhlavuoden avasi loppuunmyyty Paperi T:n keikka, ja vuoden aikana lavalla nähdään muun muassa minuuteissa loppuunmyynyt The Hellacopters, Scandinavian Music Group vuoden ainoilla keikoillaan, Amorphis ”The Decades” -erikoiskeikoillaan, Atomirotta neljällä levyjulkkarikeikallaan, Trippi Tourillaan kahtena iltana esiintyvä SANNI sekä kuuden vuoden tauon jälkeen Tavastialle palaava Kaija Koo. Tekeillä on myös dokumentti Tavastia-klubista. Samalla kun juhlavuonna muistellaan pitkää historiaa, katse on kuitenkin aina suunnattuna eteenpäin. Edelläkävijänä Tavastialla on rooli myös vastuunkantajana. Vuoden alusta käynnistyi Tavastian ympäristövastuullisuusprojekti, jonka tavoitteena on kartoittaa Tavastian hiilijalanjälkeä ja tulla hiilineutraaliksi vuoteen 2025 mennessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tavastian perusti Hämäläis-Osakunta. Vuonna 1991 Tavastia siirtyi yksityiseen omistukseen, ja toiminnan ottivat haltuun Juhani Merimaa ja Pekka Görman, jotka perustivat Helsingin Rock and Roll Oy:n. Kumpikin jatkaa työtään Tavastialla edelleen. Osakkaana on myös liiketoimintajohtaja Nina Hartikainen. Toiminta on laajentunut myös muihin tapahtumiin, ja kesäisin Helsingin Rock and Roll Oy tuottaa ravintolapalveluita monille festivaaleille ja suurkonserteille.

”Tavastia-klubi keskittyy juhlavuonna siihen, mitä se on tehnyt jo vuosikausia. Yleisön eteen tuodaan kiinnostavia artisteja ja bändejä eri genreistä ja kulttuureista. On uusia bändejä ja vanhoja tuttuja niin Suomesta kuin muualtakin. Aktiivisesti toimiva musiikkiklubi on keskeinen osa helsinkiläistä kaupunkikulttuuria, ja haluamme jatkaa tätä toimintaa myös tulevaisuudessa. Viisikymmentä vuotta on pitkä aika klubille tai mille tahansa kulttuuriorganisaatiolle”, toteaa Juhani Merimaa.

Tavastialla on ollut kunnia saada olla useimpien kotimaisten artistien esiintymisareenana. Tavastian ohjelma nojaakin vahvasti kotimaisiin artisteihin. Keikkabuukkausten suhteen jatketaan samalla linjalla: kokeneet tähdet ja uudet tulokkaat täyttävät keikkakalenterin genrerajoista riippumatta. Ajankohtaisuudella pidetään huolta siitä, että vanhat ja uudet asiakkaat viihtyvät Tavastialla edelleen. Helsinki tarvitsee Tavastian kaltaisen paikan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tavastialla esiintyneitä kansainvälisiä artisteja:
Sonny Rollins (1972), Billy J. Kramer & The Dakotas (1973), Tom Waits (1977), Dr. Feelgood (1978), John Lee Hooker (1979), The Troggs (1980), Dead Kennedys (1981), Siouxsie and the Banshees (1982), Nico (1982), Nick Cave and The Bad Seeds (1988), De La Soul (1991), Army of Lovers (1992), Sonic Youth (1992), Alice in Chains (1993), Suede (1993), Jamiroquai (1993), Stone Temple Pilots (1993), Ramones (1994), Kim Wilde (1994), Type O Negative (1994), Moby (1995), Stone Roses (1995), Dream Theater (1995), Primus (1995), Anthrax (1996), Emmylou Harris (1997), DIO (1997, 1998), Bad Religion (1998, 2000), Muse (2000), The White Stripes (2002), Foo Fighters (2003), The Cardigans (2003, 2006), 50 Cent (2004), Juliette & The Licks (2005), The Offspring (2005), Mastodon (2005), Antony & The Johnsons (2005), Europe (2006), Biffy Clyro (2008), Einstürzende Neubauten (2008), First Aid Kit (2009, 2010, 2012), Florence and The Machine (2010), Marina and The Diamonds (2010, 2013), Johnny Winter (2011), Mac Miller (2011), Ellie Goulding & Charli XCX (2013), The 1975 (2014), Beth Hart (2014), Rae Sremmurd (2015), Post Malone (2017), Stormzy (2017), Lewis Capaldi (2019)

Tavastian historiasivulla voit palauttaa mieleesi omia ikimuistoisia Tavastia-hetkiäsi:
http://www.tavastiaklubi.fi/fi_FI/historia/palauta-mieleesi-mennyt-keikka/

Luetuimmat

Uusimmat