Täydellistä musiikkia pimeiden syysiltojen taustalle – arviossa Red Moon Architectin uutuusalbumi ”Emptiness Weighs The Most”

Kirjoittanut Jesse Kärkkäinen - 22.10.2020

Kotimainen Red Moon Architect palaa levytyskantaan sekä tutumman ilmaisun pariin viidennellä täyspitkällään “Emptiness Weighs The Most”. Muutosta voi pitää positiivisena, sillä viime vuonna julkaistu “Kuura” häivytti yhtyeen ilmaisusta ison osan sille ominaisista elementeistä lopputuloksen musertaessa kuulijan alleen lyijynraskaalla ruhjonnallaan. Vaikka edellisen kiekon henkilökohtainen pohjavire sekä suodattamaton lohduttomuus tarjosivat puhuttelevan kuuntelukokemuksen, jätti albumi musiikillisilta ansioiltaan toivomaan sitä samaa monipuolisuutta, jota yhtyeen aiemmilla albumeilla on totuttu kuulemaan.

Tutumpaan muottiin palaaminen kannattaa, sillä Red Moon Architect on vahvimmillaan monipuolisten tunnelmien ja ihokarvoja nostattavien äänimaisemien synnyttämisessä. “Emptiness Weighs The Most” tarjoaakin täyslaidallisen juuri sitä, sillä yhdeksän kappaleen aikana kuullaan kaikkea raskaammasta ilmaisusta aina kauniisiin tunnelmiin. Viime levyltä uupunut puhdas naislaulu tuntuu erityisen tervetulleelta, sillä se yhdessä murinavokaaleiden kanssa luo kiekon eri osa-alueiden välille edelliseltä albumilta puuttunutta kontrastia. Yhtyeen melodinen death/doom metal onkin sillä saralla ihailtavassa tasapainossa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“Emptiness Weighs The Most” on juuri niitä levyjä, jotka on lähes pakko julkaista vuoden pimeinä aikoina. Albumi onnistuu tunnelmiensa puolesta vangitsemaan täydellisellä tavalla musiikin muotoon syksyn tukahduttavan pimeyden ja sen karun kauneuden. Se on kiekon suurin vahvuus, sillä muuten kappalemateriaali ei onnistu nousemaan vastaavalle tasolle. Vaikka albumikokonaisuus imaisee mukaansa, on siltä lopulta hankala nimetä riittävästi tarttuvia yksityiskohtia tai irtonaisia kappaleita, jotka jäisivät erityisesti mieleen. On sekaan onneksi löytynyt muutama muistettavakin irtopala, sillä esimerkiksi kappaleet ”Rise”, ”Chained” ja albumin upealla tavalla päättävä ”My Beloved” esittelevät yhtyeen sävellyskynää terävimmillään.

Jos albumia paikoitellen vaivaavan puuduttavuuden pystyy sivuuttamaan, kannattaa Red Moon Architectin uutuusalbumille antaa mahdollisuus. Vaikka kiekolla on puutteensa, vakuuttaa se erityisesti monipuolisten tunnelmiensa ansiosta. Jos etsinnässä on täydellistä musiikkia pimeiden syysiltojen taustalle, voi etsinnät saman tien lopettaa, sillä “Emptiness Weighs The Most” on silloin täydellinen valinta.

6-/10

Kappalelista:
1. Hidden
2. Chained
3. Rise
4. Dethrone The Darkness
5. One Shines Brighter
6. Muse
7. Into the Light
8. Reform
9. My Beloved

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat