”Tehdään mitä tulee, ja jos se on meidän mielestämme hyvää, se julkaistaan” – Haastattelussa uuden albuminsa julkaiseva Hiidenhauta

Kotimainen kansanmusiikkia ja black metallia sekoitteleva Hiidenhauta julkaisee uuden albuminsa ”Riivin” 18. syyskuuta Inverse Recordsin kautta. Kaaoszine tavoitti bändin haastattelua varten, jossa yhtye kertoo muun muassa uuden albuminsa taustoista, kappaleiden hienoista musiikkivideoista sekä bändin omista musiikillisista mieltymyksistä.

Miten kesänne on sujunut?

Tuomas: Kesä on sujunut melko rauhallisesti, eikä koronakaan suuria muutoksia tekemiseen tuonut. Oma tyyli kun on melko vetäytyvä ja työtkin ovat kotona, niin mikäs sitä täällä maalla ollessa. Alkukesä kului oikeastaan levyn viimeistelyyn ja videoiden tekoon, ja kun kesäkuussa laitettiin kaikki levyn materiaali eteenpäin, on sen jälkeen aika kulunut käytännössä uusien Hiidenhauta-biisien säveltämisen merkeissä.

Emma: Kiitos hyvinhän se! Opiskelin uuden ammatin, ja osasin pysähtyä kauniiden asioiden ja hetkien äärelle. Haastava maailmantilanne toki pidätteli vähän enemmän kotona kuin olisin halunnut.

Julkaisette syyskuussa uuden albuminne ”Riivin”. Miten levy sai alkunsa?

Tuomas: Levyn kappaleista osa saatettiin alulle oikeastaan jo edellisen levyn (1695) äänitysten ja julkaisun välillä vuonna 2017. ”1695:n” äänitys- ja julkaisuaika oli melko sekavaa koko bändille ja homma oli levitä täysin käsiin. Rivit laitettiin kuitenkin vähitellen järjestykseen ja keväällä 2019 alettiin miettiä, että olisi aika pistää uutta materiaalia narulle. Kaivettiin valmiit biisit esille, todettiin niiden olevan erittäin hyviä edelleen, ja niiden lisäksi sävellettiin vielä viisi kappaletta lisää. Levyn konseptia pohdin jonkin aikaa, koska tässä vuosien varrella on ollut ihan hyviä ajatuksia teemoista; nyt kuitenkin haluttiin lähteä ihan uudella idealla. Ensin sovittiin teeman olevan maahiset ym. kansanperinteen olennot, mutta kun lueskelin kirjahyllyni antimia, eli kirjoja kuten ”Olevaisen yöpuoli”, ”Myytillisiä tarinoita” ja ”Suomalainen piru”, tuli ajatus, että jos teema olisi sittenkin ”piru suomalaisessa kansanperinteessä”. Sillä ajatuksella aloin työstää sanoja ja kasata tarinoita, ja valinta oli ehdottoman oikea. Sävellyksiä, sanoituksia ja sovituksia viimeisteltiin syksy ja alkutalvi. Joulukuussa lähdettiin studioon, ja sieltä palattiin elävinä maaliskuun alussa.

Millaisia aiheita kappaleiden teksteissä käsitellään?

Tuomas: Levyn teema on siis ”piru suomalaisessa kansanperinteessä” ja näitä tarinoitahan olisi vaikka sataan levyyn, joten karsiminen ja etsiminen oli melkoisen kova urakka. Sanoituksissa on erilaisia piruteemoja, koska suomalainen piru on äärimmäisen monipuolinen niin luonteeltaan kuin muodoltaankin. Sieltä löytyy mm. tarinat, jossa pirut tappavat ja nylkevät saunassa ilkeän isännän, sekä toisena Hemmilän puhuva piru, joka oli konkreettisesti läsnä Parkanon Hemmilän talossa. Myös tarina pirusta, joka nähtiin istuvan veneessä, jonka jälkeen venettä soutanut tyttö löydettiin hukkuneena, ja tarina pirusta, joka auttaa eksyneen naisen kotiinsa metsästä, mutta apua vastaan nainen lupasi sielunsa pirulle täytettyään 70 vuotta.

Musiikissanne kuulee vaikutteita myös kansanmusiikista. Mitä tuo käsite teille merkitsee?

Tuomas: Jokainen meistä on kuunnellut enemmän tai vähemmän kansanmusiikkivaikutteista metallia, neo-folkia, tai perinteistä kansanmusiikkia. Finntroll-tyylinen folk metal oli oikeastaan ensimmäinen lähtökohta bändille silloin vuonna 2011, kun siitä alettiin puhua, vaikkei tuota sitten kovinkaan pitkälle edes yritetty jalostaa, vaan lähdettiin vain omille poluille ilman tähdellisempää ajatusta niistä musiikillisista folk-vaikutteista. Meille ne vaikutteet tulevat ennen kaikkea sanoituksista, jotka on edelleen kirjoitettu kalevalamittaan. Säveltäessäni laulumelodioita, en ajattele koskaan tekeväni kansanmusiikimelodiaa, mutta usein kun Emma sen lopulta laulaa, on niissä vahvasti sellainen läsnä. Tätä ei olla lähdetty karsimaan, eikä toisaalta sen suuremmin vahvistamaankaan. Tehdään mitä tulee, ja jos se on meidän mielestämme hyvää, se julkaistaan. Mitään paineita ei tekemisellä ole koskaan ollut. Instrumentaatiossa käytetään pianoa, viulua, selloa ja aiemmin myös huilua. Näitä elementtejä tuodaan silloin mukaan, kun ne tuntuvat järkeviltä ja tukevat kappaletta. Kappaleen ehdoilla mennään ja mitään ei laiteta mukaan sen vuoksi, että niin täytyisi tehdä. Kaikkien jäsenten tekeminen ja mielikuvitus siis on tuottanut tietyt elementit musiikkiin, ja tähän mennessä ne ovat olleet osittain myös kansanmusiikkivaikutteisia.

Minkä kappaleen nostaisitte levyltä erityisen onnistuneena?

Tuomas: Tässä on nyt kaikki muuttaneet moneen kertaan omaa vastaustaan, eli kertoo aika paljon levyn onnistumisesta. Tähän sanon kuitenkin itse ”Halava”, koska lauluraitoja säveltäessäni olin sen kanssa pari kertaa todella hukassa, mutta lopputulos biisistä nosti kylmät väreet pintaan! Se palkitsi kaikkein eniten. Toisaalta sitten tämän levyn kokonaisuus on niin tiivis ja hyvä, että siellä ei ole yhtään heikkoa lenkkiä tai täytebiisiä. Jokaisesta raidasta voi siis olla ylpeä, mutta ennen kaikkea ne raidat luovat kokonaisuuden, joka tässä sinkkubiisien maailmassa on edelleen meille, ja toivon mukaan faneillekin tärkeä!

Eetu: Sanoisin ”Harmio”, vaikka valinta onkin vaikea. Oton kanssa sävellettiin muutamaa levyn kappaleista vuonna 2017 ja ”Harmio” oli yksi niistä; silloin se tuntui jo perushyvältä, mutta vasta Emman laulujen myötä koko biisi nousi uudelle tasolle ja on päätösraitana täydellinen.

Otto: ”Yövilkka” on omista sävellyksistä onnistunein ja levyllä oleva lopputulos biisistä on erittäin hyvä.

Emma: ”Yövilkka” oli sävellyksenä alusta asti suosikki, jossa mahtava tarina, jota biisi kuvastaa täydellisesti. Rakastan kun saan laulamisen lisäksi ”näytellä” äänelläni ja tuoda hieman teatteria mukaan. Akkari-osa on upea ja kylmät väreet kulkee edelleen kun sen kuulee. Toisena sanon vielä levyn päättävän ”Harmion”. Sen folk-henkiset ja kauniit laulumeodiat onnistuivat hienosti ja sellaista haluan jatkossakin tuoda biiseihin enemmän. Ja biisin lopetus tietenkin, melko eeppistä.

Henri: ”Lettorikko” irrallisena biisinä on ainakin erittäin onnistunut. Tekovaiheessa oli tarkoitus ”vaan tehdä biisi levylle” ja siitä tulikin omasta mielestä toimivin kokonaisuus, kun sen kuuli valmiina!

Olette julkaisseet joukon musiikkivideoita. Miten lähestytte videon ideoimista kappaleellenne?

Tuomas: Ensin halutaan sellainen tekijä, johon voi luottaa, jonka näkemys on selkeä, ja joka ymmärtää ajatuksen myös bändistä ja sen ideasta. Ja koska ymmärsin jälleen pyytää vanhaa bändikaveria ja videonteon ammattilaista Jerkka Perälää tekemään meille kaksi videota, oli alkuasetelma jo oikea. Jerkka teki meille myös viime levyn yhteyteen lyriikkavideon ”Hallan valta” -kappaleeseen. Annoin Jerkalle biisit, tarinat ja sanoitukset, ja hän loi niiden pohjalta käsikirjoitukset videoille. Halusin, että ideointi lähtee tekijästä, eikä suoraan meistä. Haluan sen näkemyksen videolle, jonka ns. ulkopuolinen kappaleesta ja sen tunnelmasta tuottaa. Tietenkin käsikirjoitusten teon jälkeen istuttiin alas ja mietittiin yhdessä vielä lisää, mutta se lähtöidea oli tuo. Sitten mietittiin mistä saadaan puvustus, kuka näyttelee, missä kuvataan jne. Soittokuvaa ei videoille lähdetty ottamaan ollenkaan, koska tarina ja ”hyvännäköinen kuva edellä” -ajatus tuntui luontevammalta. Näiden kahden videon lisäksi mietittiin, että meidän levyn mustaan hevoseen, eli ”Leväkköön”, voitaisiin kuvata käsivaralla metsäinen black metal -video. Niin tehtiin, ja vaikka kyseessä oli tavallaan välijulkaisu kahden muun sinkun ja Jerkan tekemien videoiden välille, tuli ”Leväköstä” täysin se, mitä siltä lähdettiin hakemaan.

Mikä video on onnistunut mielestänne parhaiten?

Tuomas: Jokainen videoista on omasta mielestäni onnistunut, mutta ehkäpä itse sanon ”Lettorikko”. Sen karuus ja kauneus sopivat täydellisesti biisiin, joka taas monipuolisuudellaan antaa myös videolle niin paljon mahdollisuuksia. Ja vaikka kyseessä onkin lyriikkavideo, lähdettiin sitä kuvaamaan musiikkivideona. Nykyään tunnutaan tekevän lyriikkavideoita välittämättä siitä, mitä videossa on, kunhan vain se teksti pyörii siinä. Sitä me ei haluta tehdä, vaan videon pitää edustaa biisiä, ja antaa faneille saman, jota pelkkä musiikkivideokin antaisi.

Emma: Minä taas sanoisin ”Riidenlieko”, koska videon miljöö Kullaalla, Taattolan ulkomuseoalueella, on erityisen kaunis ja tarinan isäntänä Eetu tekee upean roolisuorituksen. Tarina on hieno kaikessa brutaaliudessaan ja video kuvastaa sitä täydellisesti.

Otto: ”Lettorikko”, se nyt vaan on vitun kova. Ei siinä muuta.

Eetu: ”Riidenliekon” videossa vähän pääsi oma suoritus yllättämään ja oli hieno katsoa sitä, kun ei oikein ymmärtänytkään itse siinä olevansa. Tavallaan ulkopuolisena, mutta ei kuitenkaan. Hyvä ohjaaja, hyvät puitteet!

Henri: ”Lettorikko”.

Mikä on mielestänne black metallin sanoma tänä päivänä?

Tuomas: Mikäköhän se on ennen ollut olevinaan? Black metal on valtavirtaisimmillaankin aina anarkiaa tiettyjä musiikkiteollisuuden ja maailman rakenteita kohtaan. Mutta liiallinen aatteellisuus on karissut pois samaa tahtiin, kun soittotaito ja biisit ovat kehittyneet, sekä keski-ikä bändien keskuudessa kasvanut. Black metal antaa luonnollisen mahdollisuuden kertoa sellaisia tarinoita, joita elokuvamaailmassa kerrotaan kauhu- ja fantasialeffojen yhteydessä. Black metal kertoo tarinoita, jotka muuten jäisivät kertomatta. 90-luvulla media otti liian tosissaan nuorten miesten provokaation saatananpalvonnasta, taatusti näitäkin mukana oli, mutta useimmat bändit kuitenkin toivat mukaan folk-elementtejä, joko musiikillisia, tai vähintäänkin sanoituksellisia, ja kertoivat täten oman kansanperinteensä ja mytologiansa tarinoita. Siksi myös folk metal ja black metal kulkevat vahvasti käsikädessä, halusi sitä tai ei. Nykyään on upeita yhtyeitä black metallin kentällä, joiden lähtökohta on musiikillisissa asioissa, ja niin on hyvä. Kaikki muu tulee sitten perässä ja voi kuulua mukaan, mutta musiikki ja tarinat ovat aina tärkein.

Millainen bändi Hiidenhauta on livenä?

Tuomas: Kukaan ei tiedä. Todennäköisesti helvetin kova.

Millaista musiikkia kuuntelette vapaa-ajallanne?

Tuomas: Niin paljon kaikkea, että vaikea määritellä, klassisesta black metalliin ja folkista alternative rockiin. Tietyt bändit jäävät kestosuosikeiksi ja yleensä kuuntelu myös keskittyy pariin bändiin kerrallaan.

Henri: Kaikki hyvä käy Heilungista Laibachiin.

Eetu: Laidasta laitaan lähes mitä vaan.

Otto: Moonsorrow ynnä muu pakanameininki.

Emma: Todella laajasti kaikenlaista, popista black metalliin. Viime aikoina olen kuunnellut paljon Beast In Blackia, Yannis Papadopoulos on aivan käsittämättömän taitava laulaja!

Onko Satakunnassa omaa metalliskeneä?

Tuomas: Voi olla, mutta se ei oikeastaan kiinnosta meitä ollenkaan. Koko metallimusiikki on genrenä niin pirstaloitunut, ettei oikein vahvaa skeneä 90-luvun tyyliin voi syntyä. Tai en minä ala muiden puolesta puhumaan, oma tuntuma tuo vain on. Pirstaloitumisen syynä on pakotettu alagenrettely. Eniten tässä koko skeneilyssä ja genrettelyssä vituttaa nämä puritanistit, jotka pyörittelee meille päätään, kun tehdään juttuamme tällä tavalla ja sanotaan olevamme black metallia. Pari tällaista keskustelua on tullut käytyä ”täällä meillä päin”, ja niiden jälkeen on lähinnä vituttanut, mutta tullut kuitenkin selväksi, että yhteisöllisyys ei ole se meidän juttu. Tämä nyt menee heittämällä ohi kysymyksen, mutta sanotaan silti; meille on yksi lysti mikä se genre on, ja siksi onkin ärsyttävää, kun joka paikassa sitä kysytään ja meillä pitäisi siihen olla tyhjentävä vastaus omasta musiikistamme; tällä kerralla kerroimme olevamme folk-vaikutteista black metallia, viime kerralla melodista black metallia. Jos sanotaan olevamme pelkkää black metallia, niin siitähän jotkut ottavat nokkaansa ja keskittävät energiansa sen ruotimiseen, kun voisi kuunnella musiikkia. Paras esimerkki on, kun eräs arvio keskittyi täysin siihen, että olimme genrettäneet itsemme väärin. Joten: keskittykää musiikkiin ja bändiin, ja lopettakaa se pelkän genren palvominen. Kaikissa niissä on hyvää ja huonoa.

Minkä asian muuttaisitte kotimaisessa musiikkimaailmassa ja miksi?

Tuomas: Kyllä meillä täällä Suomessa melkoisen hyvin on asiat, jos Suomen virallisen listan piikkipaikalle menee esim. Ensiferum ja Carach Angren. Muutoksen haluaisin nähdä tässä musiikin single- ja kertakäyttökulttuurissa, joka on kammottava asia. Tosin raskaamman musiikin puolella onneksi edelleen arvostetaan levykokonaisuuksia. On hienoa, että kaikki musiikki on saatavilla nykyään helposti, mutta toisaalta se on myös tehnyt musiikin kuluttamisesta nykyisen kaltaista. Tosin se nyt ei ole kotimaisen musiikkimaailman ongelma, vaan ihan kansainvälinen. Tietenkin tämä festareiden, radiokanavien ja levy-yhtiöiden linkittyminen liian tiiviisti yhteen on varsin iso ongelma, kuten asiasta on viime aikoina puhuttu. Mutta kaiken kaikkiaan näen, että Suomessa on monipuolinen musiikkikenttä ja maailman parhaat metallibändit. Vielä kun ymmärrettäisiin, että kansainvälisyyttä ei ole se, että kuulostetaan englantilaiselta, tai yhdysvaltalaiselta, vaan sitä, että uskalletaan tehdä omista lähtökohdista ja oman kulttuurin kautta sitä taidetta. Silloin meillä on antaa Suomen rajojen ulkopuolelle jotain uniikkia ja aitoa. Tämän on tietenkin monet maailmalla menestyneet suomalaiset metallibändit jo todistaneet.