Within Temptation Helsinkiin heinäkuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.4.2013

Within Temptation 2013Huippusuosittu metalliyhtye Within Temptation nousee helsinkiläisen yökerhon The Circuksen lavalle lauantaina 27. heinäkuuta. Liput hollantilaisyhtyeen konserttiin tulevat myyntiin perjantaina 5. huhtikuuta.

Jo 1990-luvun puolivälissä Hollannissa perustettu Within Temptation nousi maailmanmaineeseen vuonna 2000 julkaistun ”Mother Earth” -albuminsa  myötä. Suuret festivaalit ja loppuunmyydyt konserttisalit tulivat nopeasti tutuiksi, ja viimeistään albumilta lohkaistun ”Ice Queen” -singlen myötä yhtye singahti yhdeksi suurimmista kiintotähdistä melodisen metallimusiikin genressä. Siitä eteenpäin yhtyeen ura on ollut yhtä voittokulkua. Within Temptation työskentelee parhaillaan uuden albuminsa parissa, jonka on määrä nähdä päivänvalo syksyllä 2013.

Within Temptation nähtiin Helsingissä viimeksi joulukuussa 2011, jolloin yhtye esiintyi karismaattisen laulajansa Sharon den Adelin johdolla niin ikään The Circuksessa. Konsertti myytiin loppuun jo hyvissä ajoin, ja se sai ylistäviä arvioita niin yleisöltä kuin kriitikoiltakin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

La 27.07.2013 Helsinki, The Circus
Liput alk. 47 €, K-18
Lipunmyynti alkaa pe 5.4.2013 klo 9

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat