Teräsbetoni – Maailma Tarvitsee Sankareita

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 6.12.2010

”Sinä joka luulit, että meistä kuulit, kerran viimeisen…” aloittaa Teräsbetoni neljännen täyspitkänsä. Sen verran ristiriitaisia tunteita varmasti monessa herätti tuo muutaman vuoden takainen Euroviisu-esiintyminen, että enpä tiedä, kuinka moni ainakin toivoi kuulleensa yhtyeestä viimeistä kertaa. Teräsbetoni on kuitenkin täällä taas uuden albuminsa kanssa, halusi sitä tai ei.

”Maailma Tarvitsee Sankareita” alkaa ihan lupaavasti. Sen kolme ensimmäistä kappaletta ”Myrsky Nousee”, ”Metalliolut” sekä nimikappale ovat koomisesta uhostaan ja huumoristaan huolimatta viihdyttäviä kappaleita. Loppulevy onkin sitten valitettavasti kovin tasapaksua perus sankariheviä, jossa yhtye on yrittänyt tehdä itsestään vakavamman kuin historian jättämillä jäljillä on mitenkään mahdollista. Kaiken kruunaa levyn lopettava kenties maailman huonoin Manowar-balladi tyylinen ”Gloria”, jonka surkeuden huipentuma on kitaristi Arto Järvelän hoitamat laulut.

Teräsbetonin klassisimmat metalliuhokappaleet, joita aikaisemmilta levyiltä löytyi enemmän, ovat toimineet viihdyttävänä juopottelumusiikkina erittäin hyvin, mutta yhtyeen yrittäessä tehdä itsestään vakavamman, se valitettavasti menee sinne kuuluisaan metsään, jonne se itse kielsi aikoinaan menemästä. Jotenkin tuntuu, että yhtye on ainakin epäillyt tätä myös itse, koska se on laittanut kaikki koukuttavat kappaleet heti levyn alkuun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaikki levyn saamat pisteet menevät levyn kolmelle ensimmäiselle kappaleelle, mutta kolme oikein ei valitettavasti oikeuta edes lotossa voittoon asti. Maailma tarvitsee sankareita, mutta tarvitseeko metallimusiikki Teräsbetonia? Tämän albumin perusteella en olisi asiasta kovinkaan vakuuttunut.

5/10

Kappalelista

1.Myrsky Nousee
2.Metalliolut
3.Maailma Tarvitsee Sankareita
4.Jumalten Usva
5.Mies
6.Tunnemme Sinut
7.Uudestisyntynyt
8.Thanatos
9.Konstantinopoli
10.Eteenpäin
11.Gloria

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.myspace.com/terasbetoni

Kirjoittanut Riku Mäkinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat