TH13TEENTH julkaisi ensimmäisen ”Disgusting”-nimeä kantavan sinkkunsa

Kirjoittanut Jouni Lepistö - 2.1.2019

TH13TEENTH
Eri puolilta Suomea yhteen koottu metalliryhmittymä TH13TEENTH aloitti vuoden 2019 ryminällä julkaisemalla ensimmäisen sinkkunsa uudenvuodenpäivänä. Uuden bändin taustalla ovat kansainvälistäkin suosiota nauttineesta Snow White’s Poison Bite -yhtyeestä tutuksi tulleet laulaja Allan Cotterill ja basisti Hannu Saarimaa, jotka alkoivat juonia uusia kuvioita jo hyvin pian edellisen bändin lopettamispäätöksen jälkeen.

SWPB:n jatkuvien jäsenvaihdosten myötä uuden bändin kokoamisprosessi suoritettiin turhia hötkyilemättä. Lopulta rumpujen taakse sijoittui Niko Mäki-Saari ja kitaran varteen tarttui bändin tuottajana ja miksaajanakin toimiva Rami Nykänen.

Laulaja-lauluntekijä Allan Cotterill kertoo bändin synnystä seuraavaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Koska Hannu ja Niko olivat jakaneet yhteisiä musiikillisia projekteja
jo aiemmin, Hannu tiesi, että Niko olisi täydellinen rumpali bändiin.
Tutustuin itse Nikoon ja meistä tuli hyviä ystäviä. Huomasin myös
pian, että hän on paras rumpali, jonka kanssa olen koskaan
työskennellyt, joten totta kai minun oli kysyttävä haluaisiko hän
lähteä projektiin mukaan. Koska minulla oli käytännössä albumi jo
valmiina, ryhdyin pohtimaan parasta keinoa äänittää levy ja saada
se yleisön kuuluviin. Samaan aikaan minulla oli kädet täynnä töitä
uusien biisien teon kanssa ja lisäksi olin juuri toteuttanut yhden
suurimmista haaveistani ja perustanut oman vaatebrändin. Ryhdyin
kuitenkin heti etsimään sopivaa studiota ja miksaajaa/masteroijaa
tekemälleni albumille ja samoihin aikoihin ystävystyin Ramin
kanssa, joka on todella lahjakas äänialalla työskentelyssä.”

Bändin basisti Hannu Saarimaa kommentoi bändin tulevaisuutta sanoen:

”Meillä kaikilla on oma roolimme TH13TEENTH-bändissä ja yhteistyö
jäsenten välillä toimii loistavasti. Aloitamme pian keikkailun
yhdessä, ja sitä ennen voit valmistautua kuulemaan ja näkemään
jotain paljon parempaa, kuin mitä Snow White’s Poison Bite on
koskaan ollut.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuuntele uunituore nu-metal-elementein höystetty sinkku ”Disgusting” tästä:


TH13TEENTH Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat