The 69 Eyes Suomen-kiertueelle syyskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.6.2019

30-vuotista taivaltaan juhliva The 69 Eyes julkaisee ”West End” -nimisen albumin 13.9.2019 ja käynnistää levyyn liittyvän kiertueensa Suomesta lauantaina 14.9. Tällä hetkellä julkistettuna on kaksitoista Suomen-keikkaa loppuvuoteen, mutta lisäyksiä on vielä luvassa. Suomen jälkeen ensi vuoden keväälle ulottuva kiertue suuntaa kohti Eurooppaa.

Helsingissä vuonna 1989 perustettu The 69 Eyes julkaisee tänä vuonna Johnny Lee Michaelsin tuottaman albumin, joka tulee sisältämään myös Ville Lipiäisen koostaman dokumentin yhtyeestä. 13. syyskuuta julkaistavaa ”West End” -albumia seuraa samanniminen kiertue, joka alkaa Suomesta heti levyn julkaisua seuraavana päivänä. Suomesta kiertue suuntaa Keski-Eurooppaan ja Englantiin. Itä-Euroopan vuoro on alkuvuodesta 2020. Katso kiertueen jo julkaistut päivät ja paikat alta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Esimakua tulevalta levyltä antavat paitsi singlet, joista ensimmäisenä on julkaistu jo ”27 & Done” -niminen biisi, myös albumin tekoa valottavat lyhyet trailerit. Tänään julkaistava ensimmäinen traileri valottaa tulevan levyn kansitaiteen syntyä.

Jyrki 69 kertoo: ”Suomalaisen tämän hetken pop-taiteen johtava nimi, Jiri Geller, on suunnitellut uuden The 69 Eyes -albumin kannen ’hautajaisilmapallot’. Taitelija muistetaan myös 90-luvun alussa vaikuttaneesta Isebel’s Pain -yhtyeestä, jonka laulajana hän tuolloin keikkaili myös The 69 Eyesin kanssa. Magee vanha lepakkojengi kasassa! Kaiken lisäksi Vilunki 3000 on tehnyt levyjen kansigraffat, joten skenemeininkiä alusta loppuun.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

THE 69 EYES – West End Tour
14.09.2019 Radio Rock Cruise, Helsinki – Tallinna – Helsinki
20.09.2019 Viking Grace, Turku – Tukholma – Turku
25.09.2019 Klubi, Tampere (FIN)
28.09.2019 Club B 52, Ähtäri (FIN)
04.10.2019 Aulanko Areena, Hämeenlinna (FIN)
05.10.2019 Wilhelm Public House, Mikkeli (FIN)
10.10.2019 Henry’s Pub, Kuopio (FIN)
11.10.2019 Ravintola Kerubi, Joensuu (FIN)
12.10.2019 Ravintola Leikari, Kotka (FIN)
25.10.2019 Lutakko, Jyväskylä (FIN)
26.10.2019 Rytmikorjaamo, Seinäjoki (FIN)
01.11.2019 Tavastia, Helsinki (FIN)

02.11.2019 Hellraiser, Leipzig (D)
03.11.2019 SO36, Berlin (D)
05.11. 2019 Logo, Hamburg (D)
06.11.2019 Essigfabrik, Cologne (D)
07.11.2019 Wizemann Club, Stuttgart (D)
08.11.2019 Backstage (Halle), Munich (D)
09.11.2019 Meet Factory, Prague (CZ)
11.11.2019 Stary Klasztor, Wroclaw (PL)
12.11.2019 Barba Negra , Budapest (HU)
13.11.2019 Atelier Babylon, Bratislava (SK)
14.11.2019 Chelsea, Vienna (AT)
16.11.2019 Campus Music Industry, Parma (IT)
17.11.2019 Z7, Pratteln (CH)
19.11.2019 Mergener Hof , Trier (D)
20.11.2019 Backstage by the Mill, Paris (F)
21.11.2019 The Garage, London (UK)
23.11.2019 Kulttempel, Oberhausen (D)
24.11.2019 Zoom, Frankfurt (D)

06.03.2020 Melna Piektdiena, Riga -(LVA)
07.03.2020 Vakaris, Vilnius (LTU)
08.03.2020 Republic, Minsk (BLR)
10.03.2020 Festrepublic, Lviv (UKR)
11.03.2020 Atlas, Kiev (RUS)
13.03.2020 Zal St.Petersburg (RUS)
14.03.2020 RED, Moscow (RUS)
16.03.2020 Velicano, Khabarovsk(RUS)
17.03.2020 Kraft , Vladivostok(RUS)

Liput: http://69eyes.polygon.group/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kesällä The 69 Eyes kiertää pääosin festivaaleja. Albumiin liittyvän kiertueen Suomen-keikkapäiviin on luvassa lisäyksiä. Katso aina ajantasainen Suomen-keikkalista täältä: http://www.redberg.fi

THE 69 EYES on
Jyrki 69 – laulu
Bazie – kitara, taustalaulut
Timo-Timo – kitara
Archzie – basso, taustalaulut
Jussi 69 – rummut

www.69eyes.com
www.facebook.com/the69eyes
www.instagram.com/the69eyesoffical
www.nuclearblast.de/the69eyes

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat