The Dead Weather – Dodge And Burn

Kirjoittanut Mikko Äijö - 21.10.2015

”Dodge and Burn” on yhdysvaltalaisen superbändi The Dead Weatherin kolmas studioalbumi. Vuonna 2009 perustetun blues- ja indierock-yhtyeen takana ovat muun muassa The White Stripesin laulaja-kitaristi Jack White ja Queens of the Stone Agen Dean Ferita. Muusikoiden taustat ovat selvästi esillä The Dead Weatherin tuotannossa. Alternative- ja blues-taustat luovat hämmentävän tunnelman levylle, joka ei aukea kuuntelijalle ensimmäisellä eikä toisellakaan kuuntelukerralla. Alison Mosshartin persoonallinen lauluääni ja välillä kuultavat psykedeeliset kiekaisut eivät auta levyn sisäistämistä laisinkaan. Levy vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Auetessaan se on mielenkiintoinen kokonaisuus, jota en olisi halunnut olla kuuntelematta.

Avausraita ”I Feel Love (Every Million Miles)” ja sen seuraaja ”Buzzkill(er)” esittävät tiivistetysti sen, mitä levy tuo tullessaan. Kappaleet ovat levyn ”helpoimpia” sisäistää ja ymmärrettävästi singlelohkaisuja. Niiden jälkeen levy syöksyy syvemmälle psykedeliaan ja vaihtoehtomusiikin pariin. Varsinkin kappale ”Three Dollar Hat” tuo toistamiseen mieleen lauseen ”mitä v*ttua minä kuuntelen”.  En ole ennen kuullut kappaletta, jossa ”paha mies” uhkailee toista miestä aseella kolmen dollarin hatun takia. Enkä välttämättä olisi halunnutkaan kuulla, ainakaan tässä muodossa.

Laatu tasaantuu hiukan seuraavien kappaleiden myötä, mutta seuraava erittäin positiivinen yllätys on kappale ”Open Up”. Blues-taustat ovat hyvin esillä, ja Alisonin lauluäänestä saa irti entistä enemmän, jos on tottunut Rushista tuttuun ”geddyleemäiseen” soundiin. Kaikki eivät tätä rakasta, mutta Alisonin soundi on omiaan The Dead Weatherin tyylilajiin – tai tyylilajittomuuteen. Albumin instrumenttiosuudet ja kitarariffit ovat hetkellisesti tarttuvia, mutta eivät tartuta ylitsepääsemättömiä korvamatoja. Säröinen bassosoundi häiritsee ajoittain, mutta sekin on yksi levyn pääpiirteistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen, kappaleisiin sen enempää huomiota kiinnittämättä, ”Impossible Winner” oli lohduttava kappale, sillä se oli levyn viimeinen. Seuraavilla kerroilla, kun kuuntelin levyn yksittäisiä kappaleita, tämä osoittautui levyn vahvimmaksi kappaleeksi ja erittäin kauniiksi päätökseksi. Kun kappaleet käyvät tutuiksi, kokonaisuus muodostuu luonnollisesti helpommin ja yksittäisten kappaleidenkin arviointi on helpompaa.  Albumi vaatii toistoa eikä sitä kannata nimestä huolimatta väistää ja polttaa. Mutta kuten viimeisestä kappaleestakin voi tulkita, vaihtoehtomusiikilla on vaikea voittaa, vaikkeivat jäsenet aloittelijoita olisikaan. Musiikki kehittyy, kehitytään me sen mukana!

7/10

Kappalelista:

1. I Feel Love (Every Million Miles)
2. Buzzkill(er)
3. Let Me Through
4. Three Dollar Hat
5. Lose The Right
6. Rough Detective
7. Open Up
8. Be Still
9. Mile Markers
10. Cop And Go
11. Too Bad
12. Impossible Winner

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

The Dead Weather Facebookissa

Kirjoittanut: Mikko Äijö

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat