The Fair Attempts tykittää taas tuoreen musiikkivideon ja sinkkujulkaisun voimin

Kirjoittanut Niko Kuusela - 17.6.2019

Industrial rock -yhtye The Fair Attempts ei ole suinkaan levännyt laakereillaan! Vain viisi kuukautta debyytti-EP:nsä julkaisemisen jälkeen lohkaisee yhtye tulevalta pitkäsoitoltaan ensimmäisen singlensä, joka kantaa debyytti-EP:n lailla nimeä ”Carnal Insect”. Se on energisintä musiikkia, jota olet bändiltä tähän mennessä kuullut! Kappaleen musiikillinen sävy on yhdistelmä industrial rockia ja elektronista tanssimusiikkia. Se on sähkökitaroiden ja syntetisaattoreiden muodostama sekasikiö, jonka voimakkaasti tulkitsevat laulut pistävät jalan takuulla vipattamaan.

Kappaleen kantava teema on moraalia vailla oleva opportunismi. Se maalaa kuvaa henkilöstä, joka elää ja hengittää omaa karnaalista mielihyväänsä miettimättä sen enempää siitä aiheutuvia seurauksia. Friendly Timo pyrkii  ilmaisemaan sitä, miten läheisten huomiointi, moraali, henkilökohtainen kunnia ja arvostaminen ovat niitä avaintekijöitä, jotka määrittävät ihmisyytemme. Näiden arvojen surkastuminen ja vähättely ajaa meitä väistämättä kohti hyönteisyhteiskuntamaista tulevaisuutta, jonka tarpeina ovat hätäiset tilapäisratkaisut, sokerihumalat ja keinotekoiset oikeutukset, jotka sopivat nykypäivän agendaan jättäen kuitenkin tilaa seuraavan päivän tekosyylle.

Single julkaistaan 26. päivä kesäkuuta. Samaa nimeä kantava albumi julkaistaan myöhemmin, 27. päivä elokuuta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat