The Haunted

Kirjoittanut Samuli Jalonen - 7.8.2014

The Haunted 2014Ruotsalainen thrash metallia soittava The Haunted koki kovan kolauksen vuoden 2012 alussa, kun yhtyeessä yhdeksän vuotta vokalistin virkaa hoitanut Peter Dolving ilmoitti jättävänsä yhtyeen. Yhtye aloitti etsimään uutta vokalistia samantien, mutta loppujen lopulta vokalistia ei löytynyt ja yhtye koki lisää menetyksiä kitaristi Anders Björlerin sekä rumpali Per Möller Jensenin lähdön myötä. Jäljelle jääneet kaksi jäsentä Patrik Jensen (kitara) sekä Jonas Björler (basisti) päättivät kuitenkin olla lopettamatta yhtyettä ja aloittivat uusien jäsenien metsästämisen. Ensimmäisinä kiinnityksinä yhtyeeseen kiinnitettiin rumpali Adrian Erlandsson, jonka jälkeen yhtyeen toisen kitaristin tontille löytyi Six Feet Underista tuttu Ola Englund. Kun vielä yhtyeen alkuperäisenä vokalistina tunnettu Marco Aro päätti liittyä yhtyeeseen takaisin, oli yhtyeen kokoonpano jälleen valmis ja tästä seurauksena The Haunted julkaisee uuden ”Exit Wounds” nimeä kantavan albuminsa elokuun 25. päivä Century Media Recordsin kautta. Kaaoszine tavoitti puhelimitse yhtyeen vokalistina toimivan Marco Aron, joka kertoi meille hieman itse albumin teosta sekä yhtyeen odotuksista tulevaa Suomen kiertuettaan kohtaan.

Morjensta Marco ja tervetuloa haastatteluun! Mitenkäs kesä on sujunut tähän mennessä sinun ja bändin osalta?

The Haunted Promo 2014 (3)Marco: Kiitoksia! Ollut ihan vitun siisti kesä, mulla on ollut lomaa kaksi viikkoa ja ollaan saariksessa oltu veneen kanssa sekä kotona vaan rakentanut. Maanantaina takas duuniin, sunnuntai tulee olemaan kauhea kun ei viitsis mennä duuniin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vierailit viimeksi Suomessa toisen yhtyeesi The Resistancen kanssa viime vuonna, kun soititte Tuska Open Airin jälkiklubilla Tavastialla. Millaiset muistot itsellesi jäi ensimmäisestä keikasta The Resistancen kanssa Suomessa?

Marco: Ihan muistoja? Muistan sen, että Dead Shape Figure-pojut oli siellä ja niillä oli aika vitusti jallua. Muistan sen, että oli aika kova meno päällä ja oli vitun kivaa, ja se oli eka keikka meidän bassosoittajan kanssa, joka silloin oli ensimmäinen vakituinen basisti. Keikka meni joka tapauksessa hyvin.

Paluusi The Hauntediin tosiaan ilmoitettiin viime vuoden kesäkuussa. Mistä idea paluuseen alunperin lähti ja millaista palautetta olet The Hauntedin faneilta tähän mennessä paluustasi saanut?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

The Haunted Promo 2014 (4)Marco: Se alkoi sillä, että mähän olin valmis The Hauntedin kanssa kun hyppäsin pois -03. Sanoin että nyt riittää, mun on pakko ottaa kamoista kiinni ja yrittää saada jonkunlainen selvyys asioihini. Mulla oli huumeidenkäyttöä ja muuta paskaa mitä piti selvittää. Sit kun pääsin siitä ja mulla oli Face-Down, mulla oli The Resistance,eikä mulla ollu mitään himoa mennä takaisin The Hauntediin. Se ainoastaan, että mulla oli ikävä jätkiä. Mehän ei tavattu usein, mutta juteltiin joka viikko ja sitten yhtäkkiä Patrick soitti. Puhelu oli sellainen tavallinen chit-chat et miten menee blaa blaa, sit se yhtäkkiä sanoi et tiedätkö mitä aion kysyä. Sanoin et älä edes kysy, en haluu takaisin. Mutta se kysyi kuitenkin ja sanoin et jooh,mun on pakko vähän kattoa, soittaa Resistancen kavereille ja puhua perheen kanssa. Se sit selitti, että me ei enää tehdä niin hirveästi kiertueita kun ennen tehtiin, otetaan isot kaupungit ja festarit. Vähän niinkuin Mayhem, 5 vuotta levyn välissä ja sit pääslotti Wackenissa ja sitten menee 5 vuotta taas. Silleen vähän enemmän eksklusiivista, et jos tulee kiertue tarjolle joka käy järkeen ja siinä on meininkiä, niin tottakai me mennään.

Mutta siis me ei mennä Etelä-Eurooppaan kahdeksi, kolmeksi viikoksi jonkun surkean bändin kanssa jossa ei olisi mitään järkeä. Nykyään me tehdään mitä itse halutaan tehdä, ei mitä levy-yhtiö haluaa. Bändi ei enää tarvitse The Hauntedia elämiseen, ei tarvita fyrkkaa siitä sillä meillä on duunit paitsi Adrianilla ja Olalla, mutta niillä on eri hommat mistä saavat fyrkkaa. Eli ei ole enää elinkeino tästä kiinni, pidetään vaan hauskaa! Mut heti kun siitä tulee pakottavaa, niin pitää istua alas ja puhua miten tässä tähän päädyttiin. Meillä oli ennen aina hauskaa vaikka tehtiin keikkaa jota ei haluttu tehdä, me oltiin niin hyviä kavereita että meillä oli silti hauskaa. Nyt on sit taas sama fiilis, 5 jätkää ja joka kerta kun tavataan niin on vitun hauskaa!

Teiltä tosiaan on ilmestymässä The Hauntedilla uusi albumi ”Exit Wounds” elokuussa Century Median kautta. Voisitko näin aluksi hieman kertoa meille itse albumin teosta? Tulitko mukaan albumin tekoon heti alkuvaiheessa vai päädyitkö mukaan prosessiin sen ollessa jo käynnissä?

The Haunted Promo 2014 (1)Marco: Sehän alkoi siitä, että meidän piti oikeastaan nauhoittaa se jo 2014 alussa ja ainoa jätkä joka meni studioon oli Adrian. Sitten todettiin et ei tää käy, biisit ei ole edes puolivalmiita ja jos nyt mennään studioon niin paskaa tulee. Me siirrettiin homma tulevaisuuteen, istuttiin alas ja alettiin katsoon biisejä. Adrian oli ainoa joka kävi studiossa ja loput nauhoitettiin kotistudioissa, sit mun laulut nauhoitettiin Resistancen harjoitushuoneella Tukholmassa. Alunperin me ajateltiin että mihin me mennään tällä levyllä, jatketaanko ”Unseen” linjalla vai tehdäänkö jotain ihan muuta. Pari biisiä oli tehtynä, osa hyviä, osa huonoja. Sit Ola tuli ja kirjoitti yhden biisin, se on aina ollut fani ja se kirjoitti biisin ihan fanina, se oli tää ”Kill the Light”. Kun se kuultiin, niin ymmärrettiin heti et tähän suuntaan mennään ja sit kaikki heräsi ja alkoi tehdä biisejä. Se on sinällään jännää et Ola ihan fanina kirjoitti sen biisin ja se oli hänen ensimmäinen panoksensa The Hauntediin ja me sitten jatkettiin sillä linjalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn tuotti luottotuottajanne, Tue Madsen. Toiko hän ideoita levyn tekemiseen ja millaista oli työskennellä hänen kanssaan?

Marco: Me lähetettiin hänelle biisejä jotka oli puolivalmiita. Tue alkoi sitten miksailemaan niitä ja miettimään miten voitaisiin kyseisiä kappaleita muuttaa fiksumpaan suuntaan. Tuella oli paljon ideoita musiikin suhteen koska hän on tavallaan alusta lähtien ollut The Hauntedin kuudes jäsen ja täynnä ideoita yhtyeen suhteen. Madsen pakotti nauhoittamaan monet kitaraosuudet uudelleen monta kertaa ja tällä hetkellä mä oonkin iloinen, että sekä Madsen,  levy-yhtiö Century Media sekä me oltiin kaikki samaa mieltä, että tätä ei julkaista tätä albumia ennen kuin se on oikeasti valmis. Nyt se sitten on sellainen kuin sen pitää olla ja ollaan aika vitun ylpeitä tästä albumista. Kaiken kaikkiaan nauhoitettiin 17 biisiä studiossa joista lopulta päätyi levylle asti 15. Kaksi jäi siis takataskuun muita projekteja varten ja nähtäväksi jää julkaistaanko me niitä joskus tulevaisuudessa jonkun muun projektin yhteydessä.

Peter Dolving toimi The Hauntedin laulajana vuodesta 2003 vuoteen 2012, eli tuuraili sinua sellaiset yhdeksän vuotta kunnes palasit itse bändiin vuonna 2013. Millaista on ollut toimia studiossa bändin kanssa yhdeksän vuoden tauon jälkeen ja oliko uuden levyn tekemisen suhteen paineita nyt oman comebackin jälkeen?

The Haunted Promo 2014 (2)Marco: No, mulle oikeasti ainoat paineet oli se, että yhdeksän vuoden ajan The Hauntedissa on ollut fantastiset tekstit. Peter tekee mahtavia tekstejä ja ajattelin ensin, että pitää tehdä yhtä hyviä mutta sitten ajattelin, että sähän olet Marco ja teet omanlaisia tekstejä. Muistan hyvin meidän ekat harjoitukset kun ajateltiin, et vedetään pari biisiä läpi ja katsotaan miten käy että muistetaanko edes biisejä. Muistan et ensimmäiset riffit tuli niistä biiseistä mitä en ole laulanut 10 vuoteen, katoin vaan Jonasta et miten tämä alkaa ja Jonas oli että ”en minä vittu tiedä”. Sitten yhtäkkiä, kun oli pakko laulaa, niin tuli takasin päähän biisit ja siitä sitten jatkettiin.  Ainoa paine tosiaan oli tekstien kirjoittaminen, kun Peter on fantastinen laulaja ja kirjoittaja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Miten itse kuvailisit albumin soundia? Millaista materiaalia on luvassa?

Marco: Sanoisin et hypätään takasin sinne mihin lopetin eli sinne vuoteen 2003. Meillä on kuitenkin Ola, hän on uus nuori kitaristi jolla on erilainen kitarasoundi kun Andersilla, niin tietty tulee erilaista soundia ja mun mielestä The Haunted aina muuttuu melko radikaalisti ja nopeasti levystä levyyn. Ikinä ei ole ollut samaa materiaalia koko matka et tämä on taas uusi hyppy. Oikeastaan tää on aika pitkäkin hyppy silleen että täällä ollaan taas, puolivahingossa ja se oli Olan syytä kun biisillään sysäsi meidät tähän suuntaan.

Eli syntipukki on jos fanit ei pidä uudesta levystä.

Marco: Jep, häntä syytetään (naurua).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ensimmäinen julkaistu biisi albumilta ”Cutting Teeth” on saanut melko hyvää palautetta faneilta ja he ovatkin sanoneet, että se kuulostaa suuresti The Hauntedin vanhemmalta tuotannolta.  Samaistutko itse fanien ajatuksiin ja oliko se tietoinen valinta albumin kappaleita kirjoittaessa?

Marco: Mä kyllä oon fanien puolella, että se on vanhan kuulosta mutta”Cutting Teeth” oli itse asiassa viimeinen biisi, joka kirjoitettiin ja se tehtiin tyylillä ”et nyt tehdään biisi joka aloittaa tän koko homman”. Jensenillä oli kaikki riffit tähän ja hän Olan kanssa laitto biisin kasaan. He myös vastasivat kappaleen sanoituksista, joten se biisi on kokonaan heidän käsialaa. Kun tulin harjoitushuoneeseen, lauloin sen sisään ja olin heti että tämä biisi on ihan hullu! Silloin sit sanottiin et tää tulee olemaan levyn eka biisi ja yhtä ilkeä kuin esimerkiksi ”Bury Your Dead” tai muut vanhempien levyjen avauskappaleet. ”Cutting Teeth” kappaleessa on vähän samanlainen tunnelma kuin lapsi saa ensimmäiset hampaansa. Samaan tyyliin mekin ollaan uuden alun äärellä.

Mitä voit kertoa meille albumin kappaleista? Millaisia aiheita kappaleet käsittelevät ja mistä olet saanut ideoita albumin lyriikoihin?

Marco: Monet biisit kuten vaikkapa ”Psychonaut” kertovat ajastani huumeiden kanssa ja siitä kuinka rakastin huumeita ja kuinka ne olivat tuhota mut. Se oli semmoista rakkautta, josta oli vain pakko päästä pois. Se on albumin suurin teema.

Onko itselläsi albumilla jokin kappale, joka on läheisempi kuin muut? Kertoisitko meille hieman siitä jos on?

Marco: Ne kaikki on, mutta”Psychonaut” on semmoinen eniten henkilökohtainen. Joka kerta kun luen tekstin niin muistan millaista se aika huumeiden vietävänä oli. Se biisi on mulle henkilökohtaisesti aika rakas. Nyt olen sitten ollut kuivilla 10 vuotta, en onneksi viinasta, mutta kaikesta muusta (naurua).

Teillä on tulossa kiertue Suomessa heti albumin julkaisun jälkeen. Millaisin odotuksin saavut Suomeen kiertueelle The Hauntedin kanssa?

Marco: Koko jengi on innoissaan, sillä Suomi on aina ollut The Hauntedille vitun hyvä maa soittaa. Toivottavasti saadaan sama vastaanotto kuin olemme saaneet ennenkin. Se on hauskaa kun bändistä on kiva päästä Suomeen,mutta niitä vituttaa kun puhun suomea yleisön kanssa ja ne ei käsitä mitään. Sit tulee biisin nimi ja mennään, kaikki katsoo toisiaan et aha, nyt mennään. Mutta joo, Suomi on aina ollut sydäntä lähellä.

Tänä kesänä on jälleen Euroopassa ollut suuri määrä erilaisia festareita. Kerkesitkö itse kesän aikana katsomaan yhtäkään keikkaa? Jäikö jokin keikka kesältä erityisesti mieleen?

Marco: Mä olen liian vanha, en mä jaksa enää festareilla juosta (naurua). Tulee liian paha krapula juomisesta ja se kestää aina seuraavaan keskiviikkoon asti. Mut siis joo, mähän asun nykyään metsässä et jos ei vieraslistalla olo Slayerin keikalle saanut mua metsästä, niin kertoo se jotain. Paljon tarvitsee et täältä lähden; täällä olen ja rakennan, juon viiniä ja kasvatan kakaroita. Kaverit sitten joskus pyytää ja Slayer pyysi mut sinne, mutta en vain lähtenyt. Eri juttu sit jos on itse kiertueella, niin silloin tulee katsottua. Muistan kun Resistancen kanssa lämpättiin Hatebreediä Malmössä, niin silloin kerkesin kattoa bändiä, et sanoisin sen Hatebreedin siellä, se oli vitun kova.

Jos saisit itse järjestää oman festarin ja valita sinne kolmelle eri päivälle pääesiintyjän, niin ketkä ottaisit sinne soittamaan ja miksi?

Marco: Ah, no The Haunted tietysti! (naurua) Noh, mitäs muuta sitten, Slayer on ollut niin monesti pääesiintyjänä et se on jo vähän tylsä kun ne on kaikkialla. Mä voisin sanoa vaikkapa Rotten Soundin, se on vitun hyvä bändi! Muistan kun oli kiertueella oli vapaapäivä,mukana kiertueella oli Nail, me ja Carnal Forge. Rotten Sound oli kiertueella Malevolent Creationin kanssa, kun heillä oli vielä rumpalina Kai Hahto, uskomaton rumpali! Nykyään se on sitten vaan siellä Wintersunissa. Sen keikan jälkeen Hahto lähti kiertueelta soittamaan jonkun humppabändin kanssa, oli laittanut rumpukoneen tuuraamaan loppukiertueelle. Eli se olis toinen, Rotten Sound. Kolmas ois…haluaisin nähdä Black Sabbathin siellä, koska mä kuuntelen aika paljon vanhaa heviä nyt. Jos olen kännissä niin uutta musaa, jos oon kotona ja siivoon niin vanhaa kamaa.Thin Lizzyä, Black Sabbathia, vanhaa hyvää kamaa. Eli kolmas bändi, Black Sabbath. Tylsä setti jengille, mutta väliäkö sillä kun ite saa nakuna kännissä kattoa siellä omia valintoja (nauraa).

Kiitoksia haastattelusta! Jos haluaisit sanoa jotain tähän loppuun faneille, niin sana on vapaa!

Marco: Noh, täällä ollaan kuin feeniks-lintu, ollaan tulossa taas! Tulkaa kattoon keikkoja Suomessa, otetaan pari bisseä ja nauretaan yhdessä.

Haastattelu: Samuli Jalonen

Luetuimmat

Uusimmat