The Killers

The Killers palaa Hartwall Arenalle helmikuussa

Kirjoittanut Teemu Hakala - 18.9.2017
The Killers

Uuden albuminsa tällä viikolla julkaiseva The Killers saapuu helmikuussa Suomeen osana laajamittaista maailmankiertuettaan. Maailman suosituimpiin rockbändeihin lukeutuva yhtye esiintyy Helsingissä, Hartwall Arenalla, 19. helmikuuta. Lipunmyynti konserttiin käynnistyy tämän viikon perjantaina 22. syyskuuta.

The Killersin konsertin lipunmyynti käynnistyy samana päivänä, kun yhtye julkaisee odotetun viidennen studioalbuminsa ”Wonderful Wonderful”. Jacknife Leen (mm. U2, R.E.M., Robbie Williams, Bloc Party) tuottamalta albumilta on päästy kuulemaan jo kappaleet ”The Man”, ”Run For Cover”, nimikkokappale ”Wonderful Wonderful” sekä viime viikon perjantaina julkaistu ”Some Kind of Love”. Yhtyeen keulakuva, soolonakin musiikkia tehnyt Brandon Flowers on kertonut tulevan albumin oleva uransa henkilökohtaisin.

Las Vegasista kotoisin oleva The Killers on myynyt yli 22 miljoonaa albumia, kiertänyt loppuunmyydyillä areenoilla ja esiintynyt festareiden päälavoilla ympäri maailmaa. The Killers onkin noussut yhdeksi maailman suosituimmista rockyhtyeistä lyötyään läpi vuonna 2004 julkaistulla ”Hot Fuss” -albumillaan. Bändin tunnetuimpiin hitteihin lukeutuvat mm. ”Mr. Brightside”, ”Somebody Told Me”, ”Human”, ”When You Were Young”, “Runaways” ja “Spaceman”. Edellisen kerran The Killers vieraili Suomessa kesällä Provinssin pääesiintyjänä.

KONSERTTI:

The Killers (USA)
Ma 19.2.2018 Hartwall Arena, Helsinki
Ovet klo 18.30

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
Myyntiin pe 22.9.2017 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 48,50 / 59,50 / 69,50 euroa Ticketmasterista

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat