The Meads Of Asphodel – The Murder Of Jesus The Jew

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 15.12.2010

Yhden tämän vuoden erikoisimmista ja kieroimmista kuuntelukokemuksista tarjoilee brittiläinen The Meads Of Asphodel, kokeelliseksi black metalliksi luokiteltu yhtye kun on todellakin kirjaimellisesti KOKEELLISTA. Yli tunnin kestävä ”The Murder Of Jesus The Jew” sisältää lähes kaikkea oopperasta jazziin, punkkia, flamencoa, mitä lie sirkusmusiikkia ja sitten sitä black metallia, mikä sekin tässä tapauksessa on erittäin suhteellinen käsite.

Ja jos allekirjoittanut on joskus kaivannut omaperäisyyttä arvostelemiinsa tuotoksiin, tarjoaa The Meads Of Asphodel sitä todellakin koko rahan edestä. Sen verran erikoista tavaraa yhtyeen neljäs täyspitkä sisältää, että on täysin mahdotonta sitä muihin yhtyeisiin alkaa vertailemaan.

Syystäkin levy kuulostaa ensimmäisillä kuuntelukerroilla vähintään sekavalta, eikä siitä oikein tahdo löytää sitä punaista lankaa, kappaleiden poukkoillessa laidasta laitaan. Mutta tässä tapauksessa kärsivällisyys palkitaan, sillä useamman kuuntelukerran jälkeen levy alkaa kuulostaa aina vain paremmalta. Etenkin sen pisimpiin eepoksiin lukeutuvat noin 9-minuuttiset ”Addicted To God” sekä ”Genesis Of Death” ovat kerrassaan hämmentäviä kappaleita, jotka ainakin allekirjoittaneelta vaativat hieman totuttelua, mutta kuuluvat ehdottomasti levyn parhaimmistoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”The Murder Of Jesus The Jew” on äärimmäinen, sairas ja kieroutunut levy ja ehdottomasti kokeilemisen arvoinen ihmisille, jotka etsivät musiikissa äärimmäisiä kokemuksia. Tulee mieleen eräänkin Devil Doll-yhtyeen levynkannesta löytyvä varoitusteksti, missä varoitetaan musiikin saattavan vaikuttaa mielenterveyteen. Vaikkei yhtyeillä muuten juurikaan yhteistä ole, olisi kyseinen varoitus sopinut erittäin hyvin myös tämän levyn kansiin. Erinomaisen sairasta tai sairaan erinomaista, ihan miten päin haluatte.

9/10

1.Boiled In Hell Broth And Grave Dust
2.My Psychotic Sand Deity
3.Apocalypse Of Lazarus
4.Addicted To God
5.Stiller Of Tempests
6.Man From Kerioth
7.Dark Gethsemane
8.Jew Killer
9.Genesis Of Death
10.From Eagle To Cross
11.Apostle Of The Uncircumcised
12.A Canticle For The Lost Amputees Of Aelia Capitolina

http://www.myspace.com/theofficialthemeadsofasphodel

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut Riku Mäkinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat