The Phantom Of Phobos vie elämän ja kuoleman välitilaan ”From A Dead Channel” -albumillaan

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 28.9.2018

The Phantom Of Phobos on salaperäinen yhtye, sillä tietoa siitä ei tunnu löytyvän juuri mistään. Onneksi Kaaoszinen toimittaja Mikko Nissinen teki hiljattain yhtyeen kanssa haastattelun, jonka avulla mystisestä orkesterista on mahdollista saada jonkinlaista otetta. The Phantom Of Phobos kattaa neljä jäsentä, jotka esiintyvät julkisuudessa toistaiseksi nimillä I, II, XX ja XIX. Yhtye sai alkunsa vuoden 2015 tienoilla mutta vakiinnutti nykyisen kokoonpanonsa vuonna 2017. Lisää yhtyeestä voi lukea tästä.

The Phantom Of Phobos luottaa musiikissaan lennokkaisiin ja maalaileviin äänimaisemiin, jotka synnyttävät kuulijan mielessä mitä rikkaimpia kuvia. Albumia kuunnellessa vallitsee tietynlainen ajattomuus, mutta tarttuvien kertosäkeistöjen ansiosta kappaleissa on tarttumapintaa. Tunnelmat vaihtelevat pitkäsoitolla henkeä salpaavan kauniista aina kurkkua kuristaviin hetkiin. Esimerkiksi ”Phobia” ja ”No Signal” sisältävät aavemaisia äänimaisemia, joita kuunnellessa voi hyvinkin kuvitella olevansa vankina elämän ja kuoleman ahdistavassa välitilassa. Vastaavasti ”Brother Minesta” löytyy melankoliaa, ja kappale tuo äänimaisemansa puolesta hieman mieleen Placebon vanhempaa tuotantoa. ”Of The Undead” lukeutuu levyn yhdeksi väkevimmistä teoksista, jonka äänimaailmaan voi suorastaan upota.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaikka albumilla seikkaillaan välillä painostavissa ja ahdistavissa tunnelmissa, on toivon pilkahduksia olemassa ainakin kauniisti soivien melodioiden muodossa. Siitä kuuluu kiitos pitkälti kosketinsoittimille, jotka luovat atmosfäärisiä äänimaisemia. Vastaavasti rouheat riffit antavat kappaleisiin väkevyyttä ja rumpukompit ryhtiä. Yhtyeen vokalistina on nainen, jonka ääni taipuu hienosti niin vaikeroivaan kuin rauhallisempaan ja matalampaan tulkintaan. Naisvokalistin laulu kuulostaa erityisen hienolle  ”Cynodia”-kappaleessa, jossa hänen äänensä saa tukea aggressiivisista riffeistä.

”From A Dead Channel” on mielenkiintoinen ja mielikuvituksellinen teos, joka voi vaatia sulattelua. Omalla kohdallani levyn sisällön sisäistäminen vaati tovin. The Phantom Of Phobos on onnistunut vangitsemaan albumilleen vahvoja tunnetiloja ja luomaan ajattomuuden tuntua. Vaikka levyn konsepti-idea välitilaan päätyneistä ihmissieluista onkin synkkä, ei albumi ole pelkkää ahdinkoa ja epätoivoa. Levy saattaa myös herätellä mielen sopukoissa myös syvällisempiä ajatuksia. Jos jäin kaipaamaan levyltä jotakin, niin ehkä lisää jonkinlaista shokeeraavuutta. Kokonaisuudessaan ”From A Dead Channel” on puhutteleva ja hyvä albumi, johon kannattaa tutustua, mikäli tykkää liikkua välillä syvemmissä tunnelmissa.

7/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Collide
  2. Phobia
  3. Brother Mine
  4. No Signal
  5. Made Of Stars
  6. Of The Undead
  7. Cydonia
  8. Counterkarma

The Phantom Of Phobos Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat