The Skull Defekts Suomeen joulukuussa

Kirjoittanut Teemu Hakala - 1.11.2007

Ruotsalainen avantrock -yhtye The Skull Defekts saapuu Helsingin, Semifinaaliin itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta. Liput keikalle maksavat 8 euroa ja niitä myy ennakkoon Tiketti.

Vuonna 2005 Göteborgissa perustettu yhtye on lyhyessä ajassa noussut yhdeksi modernin kokeellisen rockin tuotteliaimmista ja kehutuimmista yhtyeistä. Yhtyeen viimeisin ja seitsemäs albumi, Blood Spirits and Drums are Singing ilmestyi kuluvana vuonna ja ennen vuoden loppua on luvassa vielä ainakin kaksi uutta julkaisua. Hiljattain Kiinan kiertueelta palanneen yhtyeen syksyn kruunaavat keikat Lontoossa sekä yhteistyö noiselegenda Kevin Drummin kanssa. Bändillä on aiemmin allaan myös yhteistyötä esimerkiksi Wolf Eyesin sekä Can-legenda Damo Suzukin kanssa.

Skull Defektsin musiikin lähtökohdat ovat niin elektronisessa noisemusiikissa kuin toistoon pohjautuvassa, hypnoottisessa rockjunnauksessa. Vaikutteikseen yhtye nimeää muun muassa Cabaret Voltairen, Lungfishin, PiL:in ja Brainbombsin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Black Box -keikalla Skull Defektsia lämmittelee muutama vuosi sitten Norjasta Suomeen muuttanut Peter Monsen, joka tekee Semifinalissa ensimmäisen live-esiintymisensä. Miehen Mormonsen-nimellä kulkeva kokeileva ja psykedeelinen äänitaide ansaitsee totisesti tulla kuulluksi. Lisäksi illan aikana on tuttuun tapaan luvassa kokeellista elokuvaa sekä Black Box DJ-kollektiivin soittamaa levymusiikkia.

Luetuimmat

Uusimmat