The Smashing Pumpkins Helsinkiin maaliskuussa

Kirjoittanut Teemu Hakala - 27.11.2007

Viime vuonna comebackin tehnyt vaihtoehtorockin suuruus The Smashing Pumpkins saapuu Suomeen konsertoimaan maaliskuussa! Billy Corgan ja kumppanit esiintyvät Helsingin jäähallissa 3. päivä maaliskuuta ”Zeitgeist”-kiertueensa päätöskonsertin merkeissä. Liput tulevat myyntiin Lippupalvelussa maanantaina 3. päivä joulukuuta klo 9.00.

Chicagossa vuonna 1988 perustetun yhtyeen nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat alkuperäisjäsenten Billy Corganin (laulu, kitarata) ja Jimmy Chamberlin (rummut) lisäksi kitaristi Jeff Schroeder, basisti Ginger Reyes ja kosketinsoittaja Lisa Harriton.

Kiertueen biisilistat on vaihdelleet jatkuvasti, joten helmiä on luvassa niillekin jotka ovat The Smashing Pumpkinsin viimeisen vuoden aikana nähneet. Yhtye on luvannut soittaa uuden ”Zeitgeist” –levyn materiaalin lisäksi vanhoja klassikkoja sekä kappaleita, jotka eivät ole koskaan aikaisemmin kuuluneet live-esiintymisiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen suuri läpimurto tapahtui albumilla ”Siamese Dream” vuonna 1993. Tupla-albumi ”Mellon Collie and the Infinite Sadness” (2005) räjäytti potin lopullisesti myyden maailmanlaajuisesti yli 16 miljoonaa kappaletta. Kyseessä on yksi Yhdysvaltojen vaihderikkaimmista ja suosituimmista rockyhtyeistä, joka tunnetaan ahkerana livebändinä.

The Smashing Pumpkins vieraili edellisen kerran Suomessa vuonna 2000, jonka jälkeen yhtye hajosi. Viime vuonna henkiin herätetty yhtye julkaisi kuudennen studioalbumin ”Zeitgeist” kesällä, jonka jälkeen starttasi maailmankiertue Pariisista 22. toukokuuta.

LIPUT:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

46 euroa

Liput tulevan myyntiin maanantaina 3.12. klo 9.00

Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,83 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (5,99 euroa/puhelu + pvm) sekä netistä

www.lippupalvelu.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat