The Sonics saapuu klubikeikalle Helsinkiin lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 27.7.2015

The SOnicsAutotallirockin elävä legenda The Sonics saapuu loppusyksystä klubikeikalle Helsinkiin. Keväällä yli 40 vuoden tauon jälkeen uuden albumin julkaissut yhdysvaltalaisbändi nousee Tavastian lavalle maanantaina 26. lokakuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketissä keskiviikkona 29. heinäkuuta.

Jo vuonna 1960 perustettu The Sonics nousi maineeseen yhtenä aikakautensa äänekkäimmistä yhtyeistä. Soundissaan alkuperäistä rock’n’rollia, soulia ja r’n’b:tä yhdistellyt tacomalaisviisikko tuli omien klassikkokappaleidensa (mm. ”The Witch”, ”Psycho”) ohella tutuksi lukuisista garage- ja rock’n’roll -standardien versioistaan. The Sonicsin tunnetuimmat pitkäsoitot ovat ”Here Are the Sonics” (1965) ja ”Boom” (1966), ja yhtye on toiminut esikuvana lukemattomille bändeille The White Stripesista The Flaming Sideburnsiin. The Sonicsin aktiiviura päättyi lopulta vuonna 1968.

The Sonicsin comeback tapahtui vuonna 2007, jonka jälkeen kokoonpano on toiminut vaihtelevalla aktiivisuudella. Tänä keväänä bändiltä ilmestyi ensimmäinen uusi albumi yli 40 vuoteen. Ylistävät kritiikit kerännyttä ”This Is The Sonics” -levyä on useissa arvioissa pidetty lähes bändin alkuaikojen julkaisujen kaltaisena klassikkona.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Illan avaa helsinkiläinen garagepunk-yhtye The Toxics, jota pidetään yhtenä Suomen lupaavimmista uusista autotallirock-bändeistä.

LIPUT:
Myyntiin ke 29.7.2015 klo 9.00
– ennakkoon Tiketistä alk. 30,50 EUR
– ovelta 31 EUR

http://thesonicsboom.com
www.facebook.com/The.Original.Sonics
www.facebook.com/herearethetoxics
www.tavastiaklubi.fi
www.fullsteam.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat