The Sounds viidelle keikalle Suomeen

Kirjoittanut Teemu Hakala - 27.7.2009

Tämän hetken suosituimpiin ruotsalaisbändeihin kuuluva The Sounds soittaa joulukuussa viisi konserttia Suomessa. Parhaillaan Pohjois-Amerikassa loppuunmyytyjä jättiareenoita No Doubtin ja Paramoren kanssa kiertävä kokoonpano nähdään 15. joulukuuta Turun Klubilla ja seuraavina iltoina yhdistetyllä Tampereen Pakkahuoneella ja Klubilla, Oulun Teatriassa, Seinäjoen Rytmikorjaamolla sekä Helsingin Kaapelitehtaalla. Kiertueen liput tulevat myyntiin torstaina 30. heinäkuuta.

Uuden aallon kitararockia ja syntikkapoppia sekoitteleva The Sounds saavutti menestystä jo debyyttialbumillaan ”Living in America” (2002). Erityisesti Pohjoismaat hullaantuivat hetkessä vokalisti Maja Ivarssonin johtaman kokoonpanon raikkaasta soundista, ja pian bändistä tuli vakiokalustoa eurooppalaisilla rockfestivaaleilla.

The Soundsin menestystarinaa jatkoi kakkoslevy ”Dying to Say This to You” (2006), joka vei bändiä myös Yhdysvaltoihin. Sittemmin suurin osa yhtyeen ajasta on kulunut juuri Pohjois-Amerikassa, missä The Sounds on soittanut jo useita satoja keikkoja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tänä kesänä ilmestynyt kolmas The Sounds -pitkäsoitto ”Crossing The Rubicon” on otettu edeltäjiensä tapaan erinomaisesti vastaan. Albumi nousi Suomen virallisen Top-40 -listan sijalle neljä ja on siitä lähtien pysytellyt maamme myydyimpien levyjen joukossa. Viimeinen niitti The Soundsin Suomen läpimurtoon oli tämän kesän Ruisrock, missä yhtye keräsi yhden festivaalin suurimmista yleisömääristä ja sai arviolta 25000 ihmistä hyppimään tasajalkaa bändin hittiputken mukana.

Kaikille Suomen keikoille on luvassa vielä myöhemmin julkistettava lämmittelijä. Turussa ja Oulussa ikäraja on 18 vuotta, muut konsertit ovat ikärajattomia, mutta täysi-ikäisille on rajatut anniskelualueet. Kiertue järjestetään yhteistyössä The Voicen ja Sue-lehden kanssa.

LIPUT:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Myyntiin alkaen to 30.7.2009.

15.12.2009, Turku, Klubi

Liput 33e +mahd. toimituskulut. Ennakko: Tiketti.

16.12.2009, Tampere, Pakkahuone & Klubi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Liput 30e +mahd. toimituskulut. Ennakko: Tiketti & Lippupalvelu.

17.12.2009, Oulu, Teatria

Liput 32e +mahd. toimituskulut. Ennakko: Tiketti & Lippupalvelu.

Ovelta 35e

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

18.12.2009, Seinäjoki, Rytmikorjaamo

Liput 30e (Selmun jäsenet 28e) +mahd. toimituskulut. Ennakko: Tiketti, Lippupalvelu, Seinäjoen Ravintola Amarillo, Seinäjoen Coffee House & Selmu ry.

19.12.2009, Helsinki, Kaapelitehdas

Liput 35e +mahd. toimituskulut. Ennakko: Tiketti & Lippupalvelu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ovelta 38e

One thought on “The Sounds viidelle keikalle Suomeen

  1. etm

    OH YES. ainaki pakkahuoneelle ja kaapelitehtaalle mentävä! myydäänköhän lippuja loppuun ollenkaa kun keikkoja on kuitenki noin monta eikä pakkis ja kaapeli ole mitään ihan pieniä paikkoja? :|

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat