The Stillwalkersin varmaotteinen Still Life kurkottelee 2000-luvun indiemaisemiin

Turkulaisen The Stillwalkersin kakkosalbumi vie varmaotteisesti 2000-luvun alun stadion indie-kuplaan, ja kukapa sinne ei haluaisi? Suuria tunteita, suuria soundeja ja stadionillinen jengiä hoilaamassa ”Mr. Brightsidea”.

Jännästi sitä alkaa vanhemmiten kaivata nuoruusaikojen äänikuvaan, vaikkei olisi aikanaan edes pitänyt ympärillä soivasta musiikista. The Stillwalkersin toinen levy tuo vahvasti mieleen Kentin, Killersin, Razorlightin ja kaikki muut suurella siveltimellä maalanneet indiebändit. Lisäksi voisin vaikka vannoa kuulleeni ykkösraita ”Concrete Heartin” kitaraliidin jollain Foo Fightersin mahtiballadilla. Pyörää ei siis keksitä uudelleen, mutta massiivisen herkät – tai herkän massiiviset – kappaleet soljuvat toinen toisensa jälkeen todella maukkaasti.

Stadionilla vaaditaan stadionsoundit, ja alusta loppuun yhtyeen omilla käsillä toteutettu äänimaisema täyttää nämä korkeat vaatimukset. Ammattimaisella tasavahvuudella on usein riskinä kääntyä tasapaksuudeksi, mutta ”Still Lifen” biisimateriaali hengittää mukavasti levyn loppuun asti. Parhaiten kokonaisuudesta nousevat esiin aloituskolmikko eli jo mainittu ”Concrete Heart”, koukuttava sinkkulohkaisu ”Two Ghosts” ja kivasti rullaava ”Crystal Clear”. Tässäpä erinomainen kesälevy, sopii nautittavaksi housunkauluksessa salakuljetetun minttupullon ja ensisuudelman kera.

8½/10