The Sword elokuussa Tavastialle

Kirjoittanut Teemu Hakala - 3.6.2015

The SwordYhdysvaltalainen stoner/doom-yhtye The Sword palaa kesällä julkaistavan uutuusalbuminsa kiertueella Suomeen. 70-luvun heavysta ja raskaasta rockista innoitusta hakeva kokoonpano nousee Tavastian lavalle tiistaina 25. elokuuta. Bändi on myös ilmoittanut julkaisevansa uuden albuminsa ”High Country” muutamaa päivää ennen Suomen keikkaa elokuun 21. päivänä.

Toistaiseksi neljä pitkäsoittoa julkaissut austinilaisyhtye The Sword on jo vuosia kuulunut doom metallin ja stoner rockin ykkössarjaan. Vuonna 2006 ilmestyneen ”Age of Winters” -debyyttilevynsä ohella yhtye muistetaan erityisesti scifi-vuoden 2010 teemalevystään ”Warp Riders” ja uusimmasta albumistaan ”Apocryphon” vuodelta 2012.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Edellisen kerran Suomessa vuonna 2013 vieraillut ja esimerkiksi Metallican lämmittelijänä maailmaa kiertänyt The Sword julkaisee ennakkotietojen mukaan uuden studioalbumin vielä ennen tulevaa Suomen-keikkaa.

KEIKKA:
THE SWORD (USA)
Ti 25.8.2015 Helsinki, Tavastia

LIPUT:
alk. 22 €, K-18
Myyntiin ke 3.6.2015 klo 9.00

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat