The Vaccines kahdelle keikalle Suomeen

Kirjoittanut Teemu Hakala - 24.2.2011

HUOM! Keikat peruutettu: Lue lisää aiheesta.

Brittilehdistön polvilleen saanut indierock-yhtye The Vaccines saapuu ensimmäisille Suomen-keikoilleen toukokuussa. Maaliskuussa debyyttialbuminsa ”What Did You Expect From The Vaccines?” julkaiseva lontoolaisnelikko nousee Tavastia-klubin lavalle Helsingissä torstaina 5. toukokuuta ja valloittaa heti seuraavana iltana Tampereen Klubin. Keikkojen lipunmyynti käynnistyy Tiketissä tiistaina 1. maaliskuuta.

Vasta viime vuonna perustettu The Vaccines on ehtinyt saada paljon kuhinaa aikaiseksi kotimaassaan virkistävänkuuloisella indiepopin ja -rockin yhdistelmällään. BBC 1:n radiopersoona Zane Lowe hehkutti ohjelmassaan bändin demoa viime kesän kuumimmaksi ja The Vaccinesin ura lähti saman tien huimaan nousuun. Bändin ensimmäinen Lontoon-keikka lokakuussa oli loppuunmyyty ja yleisössä nähtiin mm. White Liesin ja Franz Ferdinandin jäseniä. Q-lehti nimesi The Vaccinesin ensisinkun ”Wreckin’ Bar (Ra Ra Ra)” päivän biisiksi ja bändi pääsi komeilemaan BBC:n Sound of 2011 -listan kärkisijoille. Toinen single ”Post Break-Up Sex” on sekin kerännyt mukavasti radiosoittoa myös Suomessa ja bändin maaliskuun 24. päivä julkaistavaa debyyttialbumia on povattu yhdeksi vuoden kovimmista. Toukokuussa Brittein saarten kuumimman bänditulokkaan pääsee katsastamaan odotetuilla Suomen-keikoilla.

KEIKAT:

To 5.5.2011 Helsinki, Tavastia (ovet klo 20, ikäraja K-18)
Pe 6.5.2011 Tampere, Klubi (ovet klo 20, ikäraja K-18)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
Myyntiin ti 1.3.2011 klo 9
Helsinki: 16 euroa + mahd. toimituskulut Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,69 euroa/min + pvm) ja netistä www.tiketti.fi. Liput ovelta 18 euroa, mikäli niitä on jäljellä.
Tampere: 14 euroa + mahd. toimituskulut Tiketistä

http://kaaoszine.fi/the-vaccines-kevaan-suomen-keikat-peruuntuvat/

Luetuimmat

Uusimmat