Throes of Dawn – Our Voices Shall Remain

Noin kuutisen vuotta julkaisurintamalla hiljaiseloa elänyt Throes of Dawn on kypsytellyt uuden levynsä ”Our Voices Shall Remain” nyt kaiken kansan kuultavaksi. Pumppu veivasi ennen vuotta 2010 jonkinlaista synkkää dark metalllia, vaikka yhtye onkin aina ollut vaikea kategorisoida tiettyihin lokeroihin. Vuoden 2010 ”The Great Fleet of Echoesilla” (jatkossa ”TGFoE”) yhtye taas löysi leijuvampia pinkfloydmaisia sävyjä sekä pudotti ärisevät vokaalit pois. ”TGFoE” keräsikin paljon kehuja arvosteluissa, vaikka allekirjoittanut pitikin yhtyeen aavistuksen synkemmästä soundista. Uusin levy ”Our Voices Shall Remain” jatkaa siitä, mihin ”TGFoE” jäi pilvimäisessä leijuvuudessaan ja venyttää kappalerakenteita vieläkin pidemmiksi kuin edellisellä levyllä.

Uusin kiekko sisältää yhä paljon Pink Floydia muistuttavia hetkiä, vaikka toisaalta Throes of Dawn ei täysin unohda synkempiä juuriaan. Pink Floydilta lähimmäisenä kappaleena tuleekin mieleen kappaleen ”Welcome to the Machinen” synkempi paineikkuus, jota Throes lienee lähempänä. Nyt tuota biisiä kuunnellessa onkin hämmästyttävää, miten yhteensopiva Throesin soundi on tuon biisin kanssa. Muina vertailukohtina toimivat Tiamatin alkupään levyjen tunnelmoiva synkkyys, joka sekoittuu Riversiden optimistisempaan leijailuun. Voinee sanoa, että yhtye tasapainottelee jossain näiden bändien välimaastossa kuulostamatta kummankaan melankolialta tai positiivisuudelta, vaan joltain siltä väliltä. Kummankin yhtyeen tyylilajissaan osaamisen tietäen tämä on huomattava kehu Throes of Dawnin suuntaan.

Levy avaa pelin biisillä ”Mesmerized”. Biisi sisältääkin alun kaikuefektejä ja pitkään viivytteleviä osioita ja tunnelmoivia kitarasooloja, jotka vaativat täyttä luottoa sävellysten voimaan sekä tuovat progression esiin. Seuraavassa biisissä ”We Used to Speak in Colours” taas vanhempaa Throesia muistuttavaa iskevämpää melodiointia heitetään heti esiin. Biisi kuitenkin rauhoittuu seesteisempään poljentaan. Levy vaatiikin keskittynyttä mielentilaa siihen, ettei se taannu välillä vain mukavasti tunnelmoivaksi taustamusiikiksi, sillä varsinaisia koukkumelodioita ei lätyltä hirveästi irtoa. Platta on enemmän tasaisesti soutavaa suorittamista, jossa kaikuvat ja alati läsnä olevat synaosiot, rauhallisesti rummuttelevat bassot sekä kitaran akustiset soundit vaihtelevat luontaisesti rauhallisen puron tavoin virraten osiosta toiseen. Välillä levy tuntuukin taintuvan taustamusiikiksi sen melkeinpä meditatiivisen seesteisyyden vuoksi.

Soundi on yleismaailmaltaan myös niin pehmeä, ja bändin menneisyyden metallisuus jopa loistaa poissaoloillaan kohdissa, joissa koko rytmipatteristo rakentaa monen minuutin rauhoittumisten jälkeen jotain kliimaksintapaista. Koska kitarat eivät rouhua ja rumpujen pellitkin ovat kovin pehmeiksi miksattu, ei kontrastia rauhallisten ja kliimaksiosioiden välille pääse valitettavasti juuri syntymään. Tämä on sääli, mutta on yhtyeellä hyveitäkin. Parhaimmillaan ”Our Voices Shall Remain” on lipuessaan hiljaisesti kytävän melankolian sekä kerrosteisen, rauhallisemman tunnelmoinnin välillä. Tästä hyvä esimerkki on kappale ”Lifelines”, jonka alku kuulostaa Ghost Brigaden rauhallisemmilta hetkiltä. Tähän biisiin onkin isketty herkkumelodiaa toisensa perään, ja hieman raskaampaa sähkökitaraakin kuullaan. Biisissä on myös selkeä kliimaksi, jossa kitara lähtee sopivasti tunnelmoivaan sooloon. Kappale lieneekin levyn mieleenpainuvin veto iskevyytensä vuoksi.

Seuraavissa biiseissäkin on ideaa ja rakennetta, mutta loppulevy alkaa vähitellen käydä kuulijan kestävyyden päälle. ”The Understanding” sisältää hyvää vokaalimelodiaa ja sitä seuraava levyn nimikkobiisi ”Our Voices Shall Remain” mukavan sitä johdattavan bassokuvion, mutta soundin yleinen pehmeys alkaa tökkiä, ja yhä useammin huomaa unohtavansa levyn enemmän taustamusiikiksi. Asiaa ei helpota se, että levyn kaksi viimeistä biisiä kellottavat yhteensä yli 20 minuuttia lisää samanlaista uneliasta rauhoittuneisuutta. Tämä on sääli, sillä nämäkin ovat melkoisen kovia veisuja tyylilajissaan. Silti kaikenlainen särmä vain puuttuu.

Yleistä hitautta ei myöskään auta se, että laulajan äänen väri ei ole niin miellyttävä kuin voisi olla. Puhtaampi äänen sointi voisikin tuoda mieleenpainuvan johtamisen elementtiä kappaleisiin. Laulajan ääni on myös ajoittain kovin alas miksattu kohdissa, joissa vokaalit kuljettavat biisin päämelodiaa. Tämä on ongelma sen vuoksi, että vokaalimelodiat olisivat oiva keino yrittää pitää levyä taantumasta taustamusiikiksi. Kitarat myös harmillisen harvoin iskevät kovemman vaihteen silmään raskautensa osalta.

Vaikka Katatonia ja Throes of Dawn eivät täysin samankaltaista musiikkia teekkään, on minulla sama ongelma kummankin yhtyeen nykytuotannon kanssa. Kumpikin pumppu kuulostaa nykyään paljon ammattimaisemmalta, kerrosteisemmalta ja harkitummalta, mutta kaikki nuoruuden särmä on hävinnyt siinä ohessa. En tiedä, onko tämä nyt sitä aikuistumista ja soundin kypsymistä, mutta jonkinlaista epätäydellistä rispaantuneisuutta levyyn kaipaisi jatkuvan kaikuvan rauhan synamaton vastapainoksi. Instrumentit kyllä pelaavat komeasti yhteen, mutta kaikki on liian pehmeää ja tunteen tulet palavat säästöliekillä. ”Our Voices Shall Remain” on aikuismaista ja syvällisen kypsää, vaan liiankin virheettömän harmonista musiikkia. Tämän vuoksi en kykene kaikin puolin hyvin rakennetusta levystä huolimatta antamaan korkeampaa arvosanaa kuin seitsemän ja puoli.

7½/10

Kappalelista:
1. Mesmerized
2. We Used to Speak in Colours
3. Lifelines
4. The Understanding
5. Our Voices Shall Remain
6. One of Us is Missing
7. The Black Wreath of Mind

Kommentit