Thyrane tekee paluun keikkalavoille Jalometallissa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 27.1.2016

Thyrane 2016Jalometalli-festivaalin ohjelma valmistuu hyvää vauhtia ja tällä kertaa tapahtumaan on varmistunut nippu kovia kotimaisia extreme-metallin nimiä. Niistä mielenkiintoisimman säväyksen tuo kemiläinen Thyrane. Yhtye soitti kaikkien aikojen kolmessa ensimmäisessä Jalometallissa vuosina 2002-04, mutta hajosi vuonna vuonna 2006. Tuolloin soittamatta jäänyt jäähyväiskeikka tapahtuu nyt Jalometallin 15-vuotisjuhlien kunniaksi. Onko sitten kyseessä Thyranen paluu vai ainutkertainen jäähyväiskeikka?

– Mitään ei voida luvata, mutta näillä näkymin Thyrane tekee enää vain tämän ainoan keikan. Koko tämä homma lähti vain ja ainoastaan fiiliksen pohjalta. Järkkä (Jalometallin promoottori Marco Järvenpää) on koko bändin hyvä ystävä ja sai meidät ylipuhuttua tähän. Meillä tosiaan piti olla vuonna 2006 muutama keikka, mutta ne jäivät tietyistä syistä tekemättä ja bändi hajosi silloin. Teemme tämän enemmän, kuin nautinnolla. Hauskaa on sekin, että Thyranen viimeiseksi jäänyt keikka oli juuri Jalometallissa 2004, yhtyeen keulakuva Blastmor kertoo.

Thyranen ensimmäiset julkaisut olivat aggressiivista ja sinfonista black metalia, johon kolmannen ”Hypnotic”-albumin industrial-metallin tyyliset kokeilut toivat hienoa lisämaustetta. Viimeiseksi jääneellä neljännellä ”Travesty Of Heavenly Essence” -levyllään bändi palasi lähemmäksi juuriaan ja lisäsi musiikkiinsa melodisempia elementtejä. Alkuperäisistä jäsenistä Jalometallissa soittavat laulaja-kitaristi Blastmorin ohella basisti Daemon sekä kosketinsoittaja HM. Keikkamiehistöä vahvistavat kitaristivelho Joni Lahdenkauppi sekä rumpalilahjakkuus Ville Miinala.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kotimaisen death/doom metalin kärkiyhtye Swallow the Sun toivotetaan suurella ilolla pitkästä aikaa Jalometallin pyörteisiin. Perinteikäs bändi julkaisi viime syksynä massiivisen, 2,5 tunnin pituisen, ”Songs from the North” -albumin, joka esittelee kolme erilaisella tunnelmalla ladattua levyä. Swallow the Sun on erityisen kovassa nosteessa ja yhtye teki hiljattain ensimmäisen headliner-kiertueensa Euroopassa. Jyväskyläläislähtöinen kuusikko esiintyi pari viikkoa sitten loppuunmyydyllä klubikeikalla Oulussa 45 Specialissa.

Kotimaisen eeppisen viikinkimetallin lippulaiva Moonsorrow nähdään Jalometallin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Yhtye on jälleen aktiivisimmillaan viiden vuoden levytystauon jälkeen, sillä se julkaisee huhtikuussa seitsemännen ”Jumalten aika” -nimisen pitkäsoittonsa. Yhtyeen massiivisen progressiiviset sekä blackin, folkin ja pakanametallin täyteiset biisiteokset saattavat totutusti kestää kymmenestä minuutista puoleen tuntiin.

Suomalaisen death metalin uranuurtaja Convulse toimi alkuaikoinaan aktiivisimmillaan 90-luvun alussa. Yhtye oli tauolla lähes 20 vuotta, kunnes se teki paluun vuonna 2012, jolloin bändi esiintyi myös ensi kertaa Jalometallissa. Yhtye julkaisee uuden ”Cycle of Revenge” -albumin maaliskuussa. Levy tarjoaa aivan uudenlaista ja progressiivisempaa otetta, ja se on saanut jo ennakkomaistiaisillaan uskomattoman hienon vastaanoton.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Riipivän tiukka black metalin sanansaattaja True Black Dawn tekee ensivierailunsa Jalometallissa. Yhtyeen keulilla äänijänteitään venyttelee Wrath, joka on tunnettu muiden muassa Enochian Crescentin laulajana.

Metallimusiikin erikoistapahtuma Jalometalli viettää tulevana kesänä 15-vuotisjuhlia. Aiemmin festivaalille ovat jo varmistuneet At the Gates, The Haunted ja Spiritual Beggars sekä pääesiintyjiksi kiinnitetyt Anthrax ja Sabaton. Lisää esiintyjiä julkaistaan helmikuun aikana.

Jalometallin perinteinen bändikisa Lapin läänin demobändeille järjestetään jälleen maaliskuun alussa. Kilpailuun ilmoittautuminen päättyy 5.2. Jalometalli-bändikilpailun järjestää tuttuun tapaan Rovaniemellä toimiva elävän musiikin yhdistys Arctic Live Entertainment. Lisätietoja ja kilpailun osallistumisinfot löydät yhdistyksen kotisivuilla: www.alery.fi

Jalometallin kahden päivän ennakkoliput ovat myynnissä Ticketmaster Suomen (ent. Lippupalvelu) toimipisteissä. Erikoishintaiset Early Bird -liput ovat saatavilla 31.1. asti alkaen 89,50 euron hintaan. Kahden päivän normaalihintaiset ennakkoliput maksavat tammikuun lopusta alkaen 99,50 euroa. VIP-liput ja yhden päivän liput tulevat myyntiin myöhemmin. Kahden päivän lipun sisältävät hotellipaketit ovat myynnissä Original Sokos Hotel Arinassa. Lisätietoa Lippusivulta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat