Tiilipiippu – Nippelihomma

Kirjoittanut Teresa Liljeberg - 12.4.2015

coverTiilipiippu ponnistaa Tampereelta ja on nyt julkaissut EP:n ”Nippelihomma”. Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen julkaisu, vaan yhtyeen debyyttijulkaisu on jo kuuden vuoden takaa. Facebookissa yhtye kuvailee genrekseen ”alternative/folk/metal/proge/punk”, joten EP:ltä voi odottaa mitä tahansa.

Ensimmäinen kappale, ”Verollepano”, kuvastaa paljolti mitä koko EP sisältää. Jonkin sortin ADHD-metallia, joka on sekavaa ja kappaleissa sinkoillaan sinne sun tänne sen enempää miettimättä. Ajattelin, että useamman kuuntelukerran jälkeen saisi jonkinlaisen otteen musiikista, mutta se ei onnistunut. Poikkeuksena on EP:n päätöskappale ”Lihaprintteri”, joka kaikessa sinkoilussaan on selkeästi levyn laadukkain kappale. Koin myös laulajan annin varsin ärsyttäväksi ja raskaaksi kuunneltavaksi. En kiellä, etteivätkö soittajat olisi ammattitaitoisia, mutta kappaleista tulee sellainen olo, että on vain haluttu näyttää kuinka laajalla musiikkiskaalalla osataan operoida.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tiilipiippua ei voi tylsäksi haukkua, ärsyttäväksi kylläkin; ei olisi pahitteeksi jos muutama mutka olisi suoristettu. Kappaleet siis kärsivät tällä hetkellä turhasta kohelluksesta ja sinkoilusta. Toki voi myös olla, että olen liian ahdasmielinen kuuntelemaan tällaista, mene ja tiedä.

4/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Verollepano
  2. USB-veneen Tero
  3. Nälkäkuolema
  4. Bolero
  5. Lihaprintteri

https://www.facebook.com/tiilipiippu?fref=ts

Kirjoittanut: Olli Norolahti

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat