Timo Rautiainen, tuo suomihevin Elvis, on kasannut ympärilleen ”uuden” miehistön ja nauhoittanut sillä uuden levyn. Timo Rautiainen & Neljäs Sektori -nimeä kantava bändi on hyvin tuttu miehen aikaisemmilta soololevyiltä, mutta suhteellisen vakiintuneelle kokoonpanolle tahdottiin saada nimi. On siis laskentatavasta kiinni, onko ”Kunnes Elämä Meidät Erottaa” -levy uuden bändin ensimmäinen vai Rautiaisen neljäs soololevy, mutta onko tuolla nyt mitään väliä?

Herra Rautiaisen tuotanto on itselleni varsin tuttua, joten odottelinkin jo innolla, mitä mies on tällä kertaa saanut nauhalle. Oli siis ilo kuulla, että mies palaa juurilleen ja uudella levyllä soitetaan perinteisempää raskasta rockia ja mandoliinit ynnä muut pillipiiparivehkeet on jätetty kaappiin. Ei sillä, kyllähän miehen soololevyiltäkin löytyy tiukkoja biisejä, mutta tummanpuhuva ja melankolinen runttaus sopii paremmin Rautiaisen äänelle ja olemukselle. Sinkkuna julkaistut ”Vastavirtaan” ja ”Piru Minut Perikööt” olivat ihan ok biisejä, jotka on hyvin varmasti tehtyjä ja joita tyylillisesti vastaavia on löytynyt miehen soololevyiltäkin.

”Kunnes Elämä Meidät Erottaa” alkaakin juuri näillä kahdella tutulla biisillä, ja kun levyn ensimmäinen ”uusi” biisi jyrähtää käyntiin jämäköillä kitaroilla, voi arvostelija huokaista helpotuksesta: ei pillipiipareita tai trubaduureja vaan miehekästä runttausta. Ilo on loppua lyhyeen ”Kirvesmies Ja Riivaaja” -biisin kohdalla, jonka sanoituksista vastaa Jarkko Martikainen. Biisissä on mukana Tarotissa äänihuuliaan revittelevä Tuple Salmela (eikä Jamppa Kääriäinen, sori Tuple), joten kesti useamman kuuntelun, että biisistä aloin pitää. Onneksi loppulevy on suhteellisen tasaisen raskas ja biisimateriaalia vaihtelee jykevällä kädellä soitetuista nopeammista biiseistä hiukan rauhallisempiin kappaleisiin. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta meno on hyvin samankaltaista kuin Trio Niskalaukauksen viimeisen levyn ”Kylmä Tila” aikoihin, joskin kappaleet ovat noita aikoja monipuolisempia.

Sanoituspuolella on kynä ollut taas todella terävänä, ja mustan huumorin sävyttämät tekstit saavat hymyn väkisin huulille. ”Koiran Laulu” -biisi kertoo ihmisyyteen tympääntymisestä ja itsensä koiraksi muuttamisesta ja ”Uhka” hyvin ironisesti maahanmuutosta. Sanoituksissa mennään myös suorempaa linjaa ystävyydestä kertovassa ”Yhden Miehen Ylivoima” ja hyvin selkeässä ”Petturi”- biisissä. Linja on suhteellisen tasainen, mutta ”Vanha Ja Janoinen” -biisin ”olen vanha, joten minun on nyt pakko tehdä näin, kun vielä ehdin” -teema on suhteellisen kulunut. Kappale on muutenkin jotenkin sopimaton levylle, ja pitäisin sitä levyn heikoimpana biisinä. Soitannollisesti ”Kunnes Elämä Meidät Erottaa” sisältää todella hienoa kitarointia, joka tuo mukavaa raskautta pääosin Valtteri Tynkkysen tekemiin biiseihin. Miehellä on myös näppinsä pelissä sanoituksissa.

Levyn parhaimmat hetket koetaan ”Heikolla Jäällä”, ”Koiran Laulu” ja ”Uhka”-kappaleiden parissa, mutta kokonaisuutena levy on hyvin tasainen ja yllättävän toimiva. Kuuntelin levyn päivän aikana kymmenkunta kertaa, ja siitä tuli joka kerta hyvälle tuulelle. Timo Rautiainen on omassa elementissään, biisit toimivat ja turhat kikkailut ovat poissa. Eihän tämä raskaudessaan pääse Trio Niskalaukauksen tasolle, mutta omassa tyylissään varsin pätevä teos.

8/10

Kappalelista:
01. Piru minut periköön
02. Vastavirtaan
03. Heikolla jäällä
04. Kirvesmies ja riivaaja
05. Koiran laulu
06. Vanha ja janoinen
07. Selviytyjät
08. Uhka
09. Petturi
10. Yhden miehen ylivoima
11. Kunnes kuolema meidät erottaa