Torchialle levytyssopimus – uusi albumi ilmestyy maaliskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.1.2020

Tamperelainen melodisen death metalin lupaus Torchia on allekirjoittanut levytyssopimuksen italialaisen Rockshots Recordsin kanssa. Hiili Hiilesmaan sekä tuottama että miksaama ja Ted Jensen masteroima (mm. Behemoth, Metallica ja Kreator) yhtyeen toinen täyspitkä ”The Coven” julkaistaan 27.3.2020 Bändin säveltäjä-kitaristi Ville Riitamaa kommentoi levyä seuraavasti:

”Saimme albumille monipuolisen kokonaisuuden tarinoita venyttämättä kuitenkaan kokonaispituutta puutumiseen asti. Sanoitusten henki elää melankolisen noitamaisessa ympäristössä, mistä saa hyvän kuvan esimerkiksi tarkastelemalla levyn kansitaiteita. Biisien riffit, melodiat ja tunnelmat soivat hallitussa kaaoksessa, missä ei leikitä. Lopputulos onkin metallin ja magian piiri: The Coven – tarinoita varjojen maailmasta.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen tulevalta albumilta on julkaistu ensimmäisenä singlenä biisi nimeltä ”Moon, Rise!” ja voit kuunnella sen tästä:

Levyn julkaisun myötä yhtye suuntaa suoraan keikoille niin kotimaahan kuin Eurooppaan. Tähän mennessä on julkistettu seuraavat keikkapäivät:
28.2. Yo-talo, Tampere. Mukana myös Omnium Gatherum, Mors Principium Est ja Voidfallen
10.4. Haukka Music Bar, Kotka. Mukana myös Vorna
25.4. Kuudes Linja, Helsinki. Mukana myös Vorna
8.5. Bar 15, Seinäjoki
9.5. 45 Special, Oulu. Mukana myös Mors Principium Est, Mors Subita ja Voidfallen
6.6. Sala Rock City, Valencia, Espanja. Mukana myös Lujuria ja Suru

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KOKOONPANO
Edward Torchia – laulu
Ville Riitamaa – kitara & taustalaulu
Henri Heikkinen – kitara
Pirkka Birkstedt – basso
Ville Virtanen – rummut

DISKOGRAFIA
oNe demo (2013)
Ending Beginning EP (2015)
Of Curses and Grief (Concorde Music Company 2017)
The Coven (Rockshots 2020)

https://www.facebook.com/Torchiaband/
http://torchia.fi/
https://www.instagram.com/torchiaband/
https://www.youtube.com/torchiaband
https://open.spotify.com/artist/50kAqTuSOb54sRSuwgzHx0

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat