Torchian kokoonpanossa muutoksia – kolmas levy rujoa melodista death metalia valmistuu uuden basistin voimin

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.9.2021

Tamperelaisen melodista death metalia soittavan Torchian basisti Pirkka Birkstedt on päättänyt jättää yhtyeen. Yhtyeen perustajajäseniin kuulunut Birkstedt kertoo, ettei pystynyt enää sitoutumaan bändiin tarvittavalla panoksella.

Torchia on ollut iso osa elämääni yli vuosikymmenen ajan ja on ollut etuoikeus jakaa keikkalavat näiden lahjakkaiden ystävieni kanssa. Olen todella ylpeä kaikesta tekemästämme, mutta nyt on aika keskittyä perheeseeni ja antaa soihtu eteenpäin”, Birkstedt toteaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Koesoittojen jälkeen yhtyeen uudeksi basistiksi valikoitui useiden erinomaisten kandidaattien joukosta tamperelainen Eetu Tingander. Kokenut Tingander on aiemmin vaikuttanut muun muassa tamperelaisessa death metal -yhtyeessä Nation Despairissa basistina ja lead-vokalistina.

Torchia teki suuren vaikutuksen soittotaidollaan, ammattilaisella tavalla hoitaa bändikuvioita ja myös tulevaisuuden suunnitelmat bändin varalle ovat sellaisia joita haluan olla mukana toteuttamassa. Basso on nyt laskettu Torchian arvoiseen vireeseen katse suunnattu kohti keikkalavoja ja seuraavan albumin nauhoituksia”, Eetu Tingander kommentoi.

Tingander vakuutti yhtyeen erityisesti vaikuttavalla soittotaidollaan, persoonallaan sekä sitoutumisella yhteisiin tavoitteisiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kiitämme Pirkkaa yhteisistä vuosista. On sanomattakin selvää, että hän tulee aina olemaan osa Torchia-perhettä. Samalla odotamme malttamattomina tulevaa ja Eetun tulikastetta keikkalavalla”, bändi kommentoi.

Yhtye valmistelee tällä hetkellä seuraajaa keväällä 2020 julkaistulle ja laajasti kehutulle kakkosalbumille ”The Covenille”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat