Torture Killer – I Chose Death

Kirjoittanut Juha Attola - 9.3.2012

Torture Killer pistää pihalle ”I Chose Death” -nimisen mcd:n ja samalla yhtye esittelee uuden laulajan, Pessi Haltsosen. Kiekko sisältää kolme kappaletta, joista kaksi on täysin uusia kappaleita ja yksi on lainakappale. Julkaisijana toimii Dynamic Arts Records.

Avauskappale ”All Will End In Terror” lähtee käyntiin väkevällä heavy kitaralla. Kappale on perinteistä death metallia, ja ehkä hivenen tummempisävytteisempää kuin yhtyeen edelliset levytykset – hieman tulee mieleen Vaderin ja Asphyxin välimuoto. Uusi vokalisti tuntuu myös istuvan orkesteriin erinomaisesti. Kiekon toinen uusi ralli, nimikkoraita ”I Chose Death” on sekin erittäin jykevää tavaraa, siinä on raskautta riittävästi, mutta doomiksi ei kappale kuitenkaan käänny. Myös nopeampia jyräyskohtia kuuluu luonnollisesti kappaleen sisältöön. Mukavasti yhtyeeltä taittuu niin nopeampitempoinen jyräys, kuin myös hieman hitaampi, riffivetoinen synkistelykin.

Lainakappaleena tällä kiekolla kuullaan hieman harvinaisempi veto, nimittäin Demigod-yhtyeen ”Succumb To Dark”, joka on alun perin julkaistu kyseisen yhtyeen demolla, 90-luvun alkupuolella. Kappale voisi hyvin olla Torture Killerin omakin teos, sen verran hyvin se istuu näiden kahden muun kappaleen väliin. Torture Killer esittää tällä levyllä hyvin perinteistä death metallia, ilman turhia nykypäivän spedeilyjä. Toivottavasti seuraavalla kokopitkällä jatketaan samaan malliin, ja miksipä ei jatkettaisi. Tämä julkaisu pistää kyllä innolla odottamaan seuraavaa kokopitkää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

7/10

Kappalelista:

1.All Will End In Terror
2.Succumb To Dark
3.I Chose Death

http://www.myspace.com/torturekiller

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Juha Attola

Luetuimmat

Uusimmat