Triptykonin, Kuolemanlaakson ja Profane Omenin muusikoilta uusi yhtye Rootbrain: debyyttialbumi luvassa syksyllä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.4.2020

Muun muassa Triptykonin, Kuolemanlaakson ja Profane Omenin muusikoista koostuva, suomalais-saksalainen raskaan musiikin yhtye Rootbrain yhdistelee keitoksessaan metallia, rockia ja punkia vahvasti 90-lukulaisella otteella tarjoten vimmaista energiaa, kauniita melodioita ja kieroutunutta tunnelmaa. Bändi itse kutsuu vivahteikasta makuprofiiliaan mustaksi grungeksi. Woodshed Studiolla Saksassa äänitetyn debyyttilevyn on määrä ilmestyä loppuvuodesta 2020. Yhtyeen tulevalta albumilta on nyt julkaistu kolmas biisimaistiainen nimeltä ”Floating Feathers”. Voit katsoa luontokuvaaja Petteri Hautamaan upeiden kuvien saatteleman videon biisistä tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändin basisti Thomas Wright kommentoi hiljattain julkaistua kappaletta seuraavasti:

”’Floating Feathers’ on minulle henkilökohtaisesti merkityksellisin kappale, jonka olen koskaan tehnyt. Se syntyi aikana, jolloin jouduin luopumaan ja päästämään irti monesta rakkaasta asiasta. Isäni lähti iäisyyteen ja perheeni toiseen kaupunginosaan. Muistisairas äitini ei enää tunnistanut minua pojakseen. Talouteni ja terveyteni romahti. Jouduin rakentamaan koko elämäni ja identiteettini uusiksi. En olisi pystynyt siihen ilman musiikkia ja bändikavereitani. Kappale on kirjoitettu syvissä vesissä, mutta siitä tuli lopulta haikean toiveikas. Se kertoo irtipäästämisen sietämättömästä keveydestä. Petteri Hautamaan upeat luontokuvat sopivat tähän biisiin täydellisesti. On suuri kunnia, että hän antoi yhdistää taidettaan musiikkimme kanssa.”

Rootbrain:
Jules Näveri – laulu
V Santura – kitara
Helle – kitara
Thomas Wright – basso
Tony – rummut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Facebook: www.facebook.com/rootbrainfin
Instagram: www.instagram.com/rootbrain_official

Luetuimmat

Uusimmat