True Cult Club teki oman versionsa Infected Mushroomin kappaleesta ”Saeed”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 30.10.2020

Viime kesänä ensisinglensä julkaissut superkokoonpano True Cult Club (TRVE CVLT CLVB) julkaisi tänään coverin esikuvansa Infected Mushroomin kappaleesta ”Saeed”. Kappaleesta julkaistiin sekä liveäänitys että studioversio. Taianomaisen Asim Searahin luotsaama, muun muassa Wintersunin ja Stratovariuksen riveistä tuttujen muusikoiden perustama yhtye on ehtinyt julkaista jo kolme singleä, ”Empty Alley”, ”Touch Me” ja ”Take Off”. Voit katsoa coverista julkaistun videon tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Joskus kappaleet iskevät niin kovaa ja oikeaan paikkaan, että niiden toivoisi olevan omia. Psytrance-pioneeri Infected Mushroomin ’Saeed’ on tällainen kappale ja tietynlainen katalyytti True Cult Clubille. ’Saeed’ tuli vastaan monen vuoden tauon jälkeen. Siinä nostalgiatripin aikana minulle valkeni selkeästi, miten toteuttaa biisistä rockimpi bändiversio. Tämä tapahtui samoihin aikoihin, kun mielessäni kyti idea musasta, jonka seurauksena True Cult Club syntyi. Tein ’Saeedista’ demon ja aloitin omien biisien työstämisen heti perään”, yhtyeen kitaristi Miiro Varjus kertoo.

Cover on kunnianosoituksemme Infected Mushroomille. Samalla uskon, että versiomme kuulostaa vahvasti True Cult Clubilta – etenkin bändin raskaammalta annilta. ’Saeed’ ei voi koskaan olla ikioma biisimme, mutta voinemme elää tämän kompromissin kanssa”, yhtye summaa.

True Cult Club ehti nousta tänä vuonna vain kerran lavalle On The Rocksissa elokuun lopussa. Debyyttikeikka jäi toistaiseksi yhtyeen ainoaksi koronan tyhjentäessä keikkakalenterin kertaheitolla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Näinä aikoina keikkaikävä on ollut mieletön, varsinkin onnistuneen debyyttikeikkamme jälkeen. Siksi päätimme suunnata Sonic Pump Studioille kuvaamaan biisistä livevideon. Halusimme tallentaa videolle edes murto-osan sitä energiaa, joka valtasi meidät On the Rocksin lavalla pari kuukautta sitten.”

Kokoonpano:
Asim Searah, laulu
Miiro Varjus, kitara
Jaakko Nikko, basso
Rolf Pilve, rummut
Christian Pulkkinen, koskettimet

www.truecultclub.com
www.facebook.com/truecultclub
www.instagram.com/truecultclub
https://truecultclub.bandcamp.com

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat