Tunnelmallista ja varman laadukkaasti tuotettua, mutta yllätyksetöntä ja perusvarmaa – arviossa Insomniumin uusi ”Argent Moon” -EP

Kirjoittanut Konsta Hietaniemi - 13.9.2021

Suomen kovimpaa melodeath-kärkeä edustava Insomnium on monien muiden yhtyeiden tapaan käyttänyt koronataukonsa uuden materiaalin takomiseen. Tuloksena on neljän kappaleen mittainen EP, joka kantaa nimeä ”Argent Moon”. Lyhytsoiton materiaali on sieltä Insomniumin ulosannin keveämmästä ja tunnelmallisemmasta päästä, ja melankolista kauneutta huokuva kansitaide heijastelee myös musiikin tunnelmia varsin osuvasti.

Kappaleiden paino on juuri tunnelmassa, jota rakennetaan hillitysti ja paikoin tarinallisesti. Tämä tarinallisuus toimii parhaiten varsinkin kappaleissa ”The Conjurer” ja ”The Antagonist”, joissa musiikillinen kerronta mukailee sanoitusten luomaa draaman kaarta hienolla tavalla. Ensiksi mainitusta löytyy maukas kitarasoolo, ja jälkimmäisen tunnelma tuo ajoittain mieleen Amorphiksen. ”The Wanderer” päättää kokonaisuuden vahvasti nopeammalla loppuosallaan ja simppelillä mutta maukkaalla bassokuviollaan. Myös kappaleen alku on ainakin omaan korvaani kokonaisuuden parasta akustista antia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Edellä mainitusta huolimatta yksi asia jäi vaivaamaan minua, nimittäin mieleenpainuvien melodioiden sekä muiden musiikillisten koukkujen puute. EP:llä on hyviä hetkiä, muttei mitään, joka menisi yhtyeen parhaimmistoon. Sointukulut ovat tuttua ja turvallista Insomniumia, ja kuten aina yhtyeen kohdalla, niiden toimivuus tekee heikoimmistakin kappaleista nautittavia. Ilman mielenkiintoisia melodioita materiaali kuitenkin menee turhan usein korvasta sisään ja toisesta ulos.

Tämä korostuu kaikkein eniten ”The Reticent” -kappaleessa, josta en vielä useammankaan kuuntelun jälkeen muista juurikaan mitään mielenkiintoista. Kappale ei toki ole suoranaisesti huonokaan. Sen kyllä kuuntelee muun levyn mukana, mutta kokonaisuus olisi tiukempi ilman sitä.

Insomniumin diskografiasta löytyy paljon upeita melodioita ja sellaisia olisin suonut tältäkin tuotokselta löytyvän, varsinkin kun paketti muuten on niin hyvin ja ammattimaisesti kasaan saatu, lyriikoita, tunnelmaa, kappalerakenteita ja upeaa soundimaailmaa myöten. ”Argent Moon” on perusvarmaa Insomniumia niin hyvässä kuin pahassa. EP:tä kuuntelee ihan mielellään, mutta en ole varma, valitsisinko sitä varta vasten soittimeeni, lukuun ottamatta ”The Conjurer” -kappaletta, joka on mielestäni EP:n onnistunein veto.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

7/10

Kappalelista:

  1. The Conjurer
  2. The Reticent
  3. The Antagonist
  4. The Wanderer

”Argent Moon” julkaistaan 17. syyskuuta Century Median kautta. Kolme EP:n kappaleista on julkaistu singleinä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat