Tuohimaan ”Uuden alun edessä” on sanomaltaan helposti samaistuttavissa

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 19.7.2018

Lauri Tuohimaan, Olli-Pekka Karvosen ja Antti Liimataisen muodostama Tuohimaa liikkuu tyylinsä suhteen sulavasti rockin ja poprockin välimaastossa. Yhtye esittää musiikkinsa suomen kielellä, mikä on tänä päivänä melko harvinaista. Sanoitustensa suhteen Tuohimaa liikkuu hyvin maanläheisissä teemoissa: rakkaudessa, ystävyydessä, parisuhteisiin liittyvissä haasteissa sekä eletyn elämän peilaamisessa. Levyltä löytyy toisin sanoen runsaasti tekstejä, joihin suomen kieltä ymmärtävät voivat samaistua.

Tuohimaa julkaisi vuonna 2015 debyyttialbuminsa ”Lähellä totuutta”. Suurin osa kyseisen levyn sanoituksista tehtiin yhteistyössä näyttelijä-sanoittaja Miia Nuutilan kanssa. Yhtyeen toisella levyllä vokalisti-kitaristi Tuohimaa on sen sijaan kirjoittanut sanoitukset pitkälti itse tai yhteistyössä Kati Valjuksen kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaikka Tuohimaan toiselta levyltä löytyy hyvällä otannalla erilaisia kappaleita, yhtyeen ehdottomana vahvuutena ovat sanoitukset. ”Oman tarinansa sankari”, ”Seinät” ja ”Ohikulkija” ovat sanomaltaan voimaannuttavia kappaleita, jotka kannustavat kulkemaan omaa polkua ja selättämään vastaan tulevat elämän murheet. ”Jos en sua koskaan” ja ”Kunpa olisit täällä” ovat kuvauksia parisuhteen haikailun perään. ”Ystävyys käteen jää” -kappaleessa ihmetellään ihmiselämän muutosta ja ylistetään ystävyyden merkitystä.

”Uuden alun edessä” on pätevä rock-albumi, joka toimii kokonaisuutena. Joidenkin kappaleiden sanoitukset voivat kuulostaa hieman naiiveille, mutta ne summaavat asioita, joiden kanssa lähes jokainen ihminen on tekemisissä elämänsä aikana. Vokalisti-kitaristi Tuohimaan äänessä on särmää, ja hänen äänensä taipuu helposti rauhallisesta laulamisesta huutamiseen. Tuohimaan ”Uuden alun edessä” on hyvä albumi, jonka voisin kuvitella uppoavan esimerkiksi Popedan kuuntelijoihin.

7/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Uuden alun edessä
  2. Oman tarinansa sankari
  3. Ystävyys käteen jää
  4. Tänne heti kaikki ja nyt
  5. Onnen rippeet ja rikotut unelmat
  6. Seinät
  7. Voimaa
  8. Jos en sua koskaan
  9. Varjoissa vaeltaja
  10. Kunpa olisit täällä
  11. Ohikulkija
  12. Kahleet

Tuohimaa Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat