FATO @Bar15

Tuoreempaa otetta punk-rock -kentälle – FATO energisenä Seinäjoen Bar 15:ssa 18.1.

Kirjoittanut Jani Lahti - 20.1.2020

 

FATO @Bar15

Seinäjoen ulkopuolellakin legendaarisena keikkapaikkana tunnettu Bar 15 on monesti vetänyt reippaanlaisesti väkeä myös silloin, jos esiintymisvuorossa on ollut jokin omaan kaupunkiin edes etäisesti kytköksissä oleva rock- tai metalliakti. Bar 15, eli kavereiden kesken ”Wartti-baari” oli lauantaina 18. tammikuuta hyvissä ajoin ennen FATO-yhtyeen esiintymistä jo ainakin puolillaan väkeä. Seinäjoelta kotoisin oleva FATO on siis paitsi rock-yhtye, niin varsin punkahtava sellainen. Tai ei välttämättä edes vain punkahtava, vaan isoksi osaksi ihan silkkaa punk-rockia, mikäli sen musiikista kuultava asenne lasketaan kaikkein päällimmäiseksi asiaksi. Noin pari vuotta kasassa ollut yhtye tarjoili ”Wartti-baarin” yleisölle settinsä jo toistamiseen vuoden sisään.

Mitäpä keikan aikana sitten tapahtui? Nähtiinpä yhtyeen basistilla (sekä kitaristilla) ainakin pitsiset alushousut roikkumassa soittimensa lavasta jossain vaiheessa iltaa. Tietoa ei kantautunut, oliko yleisöstä tehty peliliike tulla sovittamaan vaatetta soittimeen sovittu, mutta siltä se vahvasti vaikutti, ja hymyä se ainakin sai muutamassa suupielessä aikaan. Tapahtui myöskin niin, että yleisö lämpeni huomattavasti setin edetessä. Väkeä oli kerääntynyt lopulta näkemään ja kuulemaan arviolta lähemmäs sata korva-/silmäparia. Paitsi että pienemmillä indie-tason yhtyeillä on usein kaverinsa mukanaan yleisössä, vaikutti aidosti siltä, että paikalle oli saapunut myös useita muita heavy- tai punk-diggareita, mutta myös ihan vain rock-tyyppejä, joita kiinnostaa parhaillaan energinen ja melodinen musiikki.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
FATO livenä

Keikkasetti oli onnistunut siinä mielessä, että yhtye oli osannut rakentaa sen niin, että kappalemateriaalin laatu kohentui loppua kohden. Viidennestä kappaleesta ”Outer Space” lähtien yleisökin uskaltautui jo lähemmäs lavaa – ja pientä pakkoakin siinä tuntui olevan, sillä yhä useammat paikallaolijat halusivat nähdä lavalle. ”Lavalle”, joka Wartti-baarin tapauksessa yltää kymmenen senttimetrin korkeuteen, mutta joka takaa monta muuta ”hehtaarilavaa” intiimimmän tunnelman. Hiostukseltakaan ei eturivin tienoilla voinut välttyä.

FATO @Bar15

Kappalemateriaali FATOlla oli läpi setin energistä ja paikoitellen lähes kesäistäkin. Ja mikä toisaalta sopisikaan paremmin sateisen tammikuun arkea tasoittamaan, kuin pieni ironisen kesäinen punkhenkäys. Suurin tekijä joka FATOn musiikista tekee energisen lavalla, on etenkin loppuun asti hiotun kuuloinen ja tiukka rumpujen ja kitaroiden yhteistyö filleineen ja nyansseineen. Tämä on kuultavissa etenkin uudemmassa materiaalissa, jota yhtyeen keulakuva Ville Lehtisaari kommentoi välispiikissä yhtyeen menevän purkittamaan kevään aikana studioonkin. Tuoreessa materiaalissa oli kuultavissa siellä täällä myös korvia hyväileviä kitaraliidejä ja soolon tynkiä, joissa ei ainakaan tarttuvuudessa ole säästelty. Osittain jopa metallin puolelle menevä ”Flyaway” –biisi liiteli hieman siellä rymistelyn ja iskulauseiden välillä, vain palatakseen FATOn punk-rock -ytimeen, joka perustuu pitkälti vitossointujen viljelyyn. Parhaillaan monipuolistakin settiä, joka oli siis reilu 45-minuuttinen, jonka nelikko ilmoille soitollaan päästeli.

FATO settilista @Bar15

Keikan loppua kohden yleisökin tuntui viihtyvän yhä paremmin, ja olipa huomattavissa myös perusvarmaa nyökyttelyä musiikin tahdissa useammankin pään kohdalla. Yhtye tarjosi alusta loppuun kokolaidallisen rehellistä, viihdyttävää ja pelkistettyä punk-rockiaan.  Keikan parhaaksi anniksi voisi helposti nostaa loppupäästä esimerkiksi ”Wasteland” -kappaleen, jonka lupailtiin välispiikissäkin olevan jo vähän ironisestikin ”menevämpi”, aivan kuin energiaa ei olisi ollut jo aiemmissakin biiseissä. Yhtye on selkeästi menossa lupaavaan suuntaan kappalemateriaalillaan, sillä uudemmissa kappaleissa tuntuu olevan jo ihan eri tavalla lisää särmää, kuin aiemmin julkaistun ja kolme kappaletta sisältävän ”Philosophy” -äänitteen raidoilla. Niistä keikalla kuultiin kaikki kolme, joista mainittakoon lyriikkavideobiisi ”Dreams” hieman muita levyn biisejä monipuolisempana rock-biisinä. FATO kuulosti paitsi hieman kesäiseltä, myös sopivasti angstia pursuavalta kokonaisuudelta, jota menisi katsomaan mielellään uudestaankin. Esimerkiksi vaikkapa kesän festivaaleilla, kalja kourassa keskittyen ja rentoutuen kaiken kiireen keskellä, voisi FATO olla mitä oivin livebändi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

FATO Facebookissa
FATO Instagramissa

Teksti ja kuvat: Jani Lahti

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat