Tuotanto ruodinnassa – Swallow The Sun

Swallow The Sun on bändi, jonka levytetty tuotanto on poikkeuksellisen tasokas. Jokainen bändin albumeista on hyvin lähellä kiitettävää arvosanaa. Bändin tuotannon ruotiminen oli haastava tehtävä ja on sanottava, että tällä kertaa listan viimeiselle sijalle jääminen ei tarkoita kyseisen levyn olevan millään tavalla huono. Silti jotkin albumit ovat muodostuneet vuosien saatossa tärkeämmiksi kuin toiset. Kuuntelin koko bändin tuotantoa huolellisesti ruodinnan kuluessa, ja lopulta albumien arvojärjestys alkoi selkiytyä.

Swallow The Sunin musiikki on melodista doomia death metal -sävyillä. Määritelmä ei kuitenkaan tyhjentävästi kuvaile bändin musiikkia, niin monisyistä ja syvällistä musiikkia bändin levyillä kuullaan.  Kitaristi Juha Raivio perusti bändin vuonna 2000. Mies on bändin sielu, sekä erittäin lahjakas muusikko ja säveltäjä, joka on luonut vuosien varrella suuren määrän hienoa musiikkia. Mainittava on myös laulaja Mikko Kotamäki, joka on iso osa bändin jäljittelemätöntä soundia, puhumattakaan monista muista mahtavista muusikoista, joita bändin levyillä ja keikoilla on vuosien kuluessa kuultu.

Ruodinnassa keskityn Swallow The Sunin studioalbumeihin. Sinänsä hienot ”Plague Of Butterflies”- ja ”Lumina Aurea” -EP:t jäivät pois. Myös Raivion Trees Of Eternity -bändin upea ”Hour Of Nightingale” ansaitsee maininnan, vaikka se ei ruodinnassa mukana olekaan. Raivion henkilökohtainen surutyö albumin muodossa on kokemus, jota ei hevillä unohda. Upea teos kerrassaan. Unohtaa ei sovi myöskään Juha Raivion, Tomi Joutsenen ja Gas Lipstickin tekemää Hallatar-albumia ”No Stars Upon The Bridge”, joka on kuin surua musiikiksi muutettuna, mutta ripauksella toivoa, kuten vain Raivio osaa.

Juha Raivio on mestarillinen tunteiden tulkki. Hän osaa luoda musiikkia, joka oikeasti koskettaa. Suru, ahdistus, synkkyys, toivo ja jopa ilo, siinä vain osa niistä tunteista, joita Swallow The Sunin musiikki kuvaa ja herättää kuuntelijassaan. Mikäli bändi ei ole vielä tuttu, on nyt korkea aika sukeltaa bändin maailmaan, se palkitsee kärsivällisen kuuntelijan. Niin ja pahoittelut hehkutuksesta ja kritiikin puutteesta, mutta bändin tuotantoa läpi käydessäni käsitykseni Swallow The Sunin erityisyydestä vain vahvistui entisestään.

7. New Moon (2009)

”New Moon” on Swallow The Sunin heikoin levytys. Siitä huolimatta kyseessä on hyvä albumi. ”These Woods Breathe Evil” aloittaa albumin räväkästi ja raskaasti. Erittäin hyvä ja tunnelmallinen aloitusbiisi. ”New Moon” on seuraaja ”Hopelle” ja se saattaa olla syy, miksi koin sen aikanaan pettymyksenä. ”Hope” oli klassikko jo syntyessään ja ”New Moon” ei ymmärrettävistä syistä pysty sen kanssa kilpailemaan. Toisena biisinä soiva ”Falling World” on todella upea kaunis kappale ja albumin aloitus erittäin kova. Kokonaisuutena ”New Moon” ei kuitenkaan ole yhtä hyvä kuin aiemmat Swallow The Sun-albumit. Maininnan ansaitsee myös aiemmilta levyiltä tuttu ”The Horror” -sarjan kolmas kappale ”Lights On The Lake (Horror Pt III)”. Eikä muissakaan biiseissä mitään vikaa ole. On bändejä, joiden tuotannossa ”New Moon” olisi kärkisijoilla, Swallow The Sunin kohdalla jäädään viimeiselle sijalle.

6. Songs from the North I, II & III (2015)

”Songs From The North” sisältää hengästyttävän määrän hienoa musiikkia. Swallow The Sun halusi testata onko sittenkin niin, että määrä korvaa laadun. Kolme levyllistä musiikkia on kunnianhimoinen yritys, jota moni bändi ei edes uskaltaisi yrittää. Yllättävän hyvästä yrityksestä yhdistää määrä ja laatu huolimatta albumikolmikko on jäänyt minulle jossain määrin etäiseksi.

Kokonaisuuden ensimmäinen osa ”Gloom” on perinteikäs Swallow The Sun-levytys. Teos toimii hyvin, mutta ei ihan pärjää bändin parhaille teoksille. Olenkin huomannut, että paras tapa nauttia ”Pohjoisen lauluista” on nauttia musiikista yksittäisinä albumeina. Samaa logiikkaa noudatin kokonaisuutta arvioidessani. ”Gloomilta” voisi nostaa esiin tarttuvan ”10 Silver Bulletsin”, joka riffittelee tunteella, sekä jylhän ”Lost And Catatonic” -tunnelmapalan levyn loppupuolelta.

Kokonaisuuden toinen osa ”Beauty” on nimensä veroinen. Örinätön ja kaunista, rauhallista sekä tunnelmallista musiikkia sisältävä kokonaisuus on noussut suosikikseni kolmen levyn joukosta. Tämä johtuu ehkä siitä, että albumilla tulee hyvin näkyväksi se tunteiden kirjo, jota Swallow The Sun onnistuu kuulijassaan herättämään. ”Beauty” tuo mieleen Anatheman, joka on myös erityisen taitava herättämään tunteita.

Kolmikon viimeinen osa ”Despair” on vaikea tapaus. Viiden pitkän, hitaan ja äärimmäisen raskaan kappaleen kokonaisuus ei ole helppoa kuunneltavaa. Minulle albumi ei ole auennut, mutta tiedän Swallow The Sun-faneja, joille se on parasta mitä bändi on julkaissut. Kokonaisuutena ”Songs From The North” ei nouse bändin parhaisiin teoksiin. Herää myös kysymys, minkälaisen yhden albumin materiaalista saisikaan kasattua. Voisi olla, että se albumi nousisi ihan kärkisijoille ruodinnassa.

5. Emerald Forest and the Blackbird (2012)

Nimibiisi, ”This Cut Is The Deepest” ja ”Hate Lead The Way” ovat järisyttävän kova alku upealle albumille nimeltään ”Emerald Forest And The Blackbird”. Kyseessä on Swallow The Sunin ”helpoin” albumi. Jopa hitikäs omalla tavallaan. Swallow The Sunin tuotantoa kuunnellessani pohdin, että miksi albumi on minulle vasta viidenneksi kovin bändin discografiassa. Varmaa vastausta en löytänyt, mutta tunnetasolla albumi ei ole minulle yhtä tärkeä kuin kolmen kärkeen päässeet albumit. Siitä huolimatta on myönnettävä, että kyseessä on kiitettävä levytys kaikilla mittareilla. Mahtavan aloituskolmikon jälkeen kuulija saa nauttia seitsemästä ihan yhtä upeasta kappaleesta, ja kokonaisuus kantaa alusta loppuun.

4. Ghosts Of Loss (2005)

”Ghosts Of Loss” on seuraaja klassiselle Swallow The Sun-debyytille ”The Morning Never Came”. Yli 65-minuuttinen järkäle on teos, jonka kuuntelu alusta loppuun vaatii tiettyä mielentilaa. Äärimmäisen raskas ja emotionaalinen albumi, joka ei avaudu helpolla, mutta antaa kärsivälliselle kuulijalle matkan, jota ei unohda koskaan. Jo albumin avaava liki 12-minuuttinen ”The Giant” on nimensä mukaisesti jättiläinen, joka ravistelee ja vie eri tunnetiloihin koko kestonsa ajan. ”Ghosts Of Loss” on täyden kympin albumi ja sanan varsinaisessa merkityksessä kokonaisuus, jossa yksilöt ovat vielä enemmän yhdessä. Siitä huolimatta albumi ei nouse bändin kolmen parhaan albumin joukkoon, mikä kertoo bändin tuotannon laadukkuudesta enemmän kuin kirjoittamalla voisin koskaan sanoa. Erityismaininnan ansaitsee ”Descending Winters” -kappale, joka on yksi hienoimmista biiseistä, mitä bändi on koskaan julkaissut.

3. When a Shadow is Forced Into the Light (2018)

Swallow The Sunin uusin albumi jatkaa samaa uskomatonta laatua kuin bändin aiemmatkin levyt. Tunnelmallinen, kaunis, raskas ja emotionaalinen ovat adjektiiveja, jotka kuvaavat hyvin albumin sisältöä. Albumi starttaa upealla nimikappaleella. Jylhä, melankolinen ja raastava teos vie kuulijan syvälle eikä päästä irti. Albumin puolessa välissä ”Stone Wings” ravistelee transsista hereille kauniilla melodioillaan. ”Never Left” viimeistelee matkan uskomattoman upealla tunnelmallaan ja kuulija huomaa kuulleensa juuri jotain harvinaislaatuisen upeaa. Albumin, joka ravistelee, vie synkkyyteen, tuo valoon ja tarjoaa tunneskaalan, joita vain paras musiikki voi tarjota. Mainitsin nimeltä vain kappaleet teoksen alusta, keskeltä ja lopusta. Albumi on kuitenkin kokonaisuus, jossa jokainen nuotti tuntuu olevan oikeassa paikassa. ”When a Shadow is Forced Into the Light” nousee ihan kärkisijoille bändin discografiassa ja on viiden tähden albumi millä mittarilla tahansa.

2. The Morning Never Came (2003)

On vuosi 2003, kun luen Soundin 5 tähden arvostelun uuden suomalaisen doom metal -bändin debyytistä ”The Morning Never Came”. Hehkutus arvostelussa on sen verran voimakasta, että se riittää ostopäätökseen, vaikka en ole bändiä koskaan kuunnellut. Levykaupan kautta kotiin ja albumi soittimeen. Jo ensimmäisen kuuntelun jälkeen on selvää, että nyt on tullut kuunneltua albumia, jollaisia ei joka vuosi julkaista. Jokainen nuotti puolustaa paikkaansa. Kahdeksan pitkää, polveilevaa ja samaan aikaan raskasta ja kaunista biisiä sisältävä teos on priimalaatua alusta loppuun. ”The Morning Never Came” oli minulla soitossa kuukausia julkaisunsa jälkeen. Oikein mikään muu musiikki ei tuolloin kuulostanut miltään. Albumilta voisi nostaa esiin minkä tahansa kappaleen. Muutaman mainitakseni, ”Deadly Nightshade” on tarttuva death metal -tunnelmointi, jonka kaltaisissa Swallow The Sun on mestari. ”Swallow (Horror Pt I)” puolestaan soi jylhänä, raskaana ja samalla emotionaalisena sekä kauniina. Klassikko, jonka arvoa aika vaan nostaa.

1. Hope (2007)

”Hope” alkaa maagisen hienolla nimibiisillä. Kaunis, raskas, hypnoottinen ja tunteikas biisi vain paranee vanhetessaan. Kahden hienoakin hienomman albumin jälkeen odotukset Swallow The Sunin kolmatta täyspitkää kohtaan olivat valtaisat, eikä alku olisi voinut olla enää kovempi. Kaikki kahdeksan biisiä puolustavat paikkaansa ja ”Hope” on mestariteos, joka ei ole menettänyt tehostaan mitään vuosien varrella. ”Hope” onnistuu herättämään tunteita laidasta laitaan säilyttäen koko ajan toivon paremmasta tulevaisuudesta. Jokainen albumin biisi on loistava. Maagisimpia ovat nimibiisin lisäksi jylhä ”These Hours Of Despair”, melodinen ”Don’t Fall Asleep” sekä mestarillinen ”Doomed To Walk The Earth”. Minun kirjoissani ”Hope” on yksi parhaista suomalaisista metallialbumeista koskaan ja Swallow The Sunin hienoin saavutus.