Turbonegro kahdelle keikalle Helsinkiin marraskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.8.2012

Deathpunk-yhtye Turbonegro saapuu vuosien tauon jälkeen klubikeikoille Suomeen. Hiljattain uuden laulajan esitellyt norjalaisyhtye esiintyy Tavastialla perjantaina 16. marraskuuta, ja seuraavana iltana Turbonegro nähdään Tampereen Klubilla. Konserttien liput tulevat myyntiin Tikettiin keskiviikkona 8. elokuuta.

Maailmanlaajuista kulttisuosiota nauttivan Turbonegron pitkäaikainen vokalisti Hank Von Helvete ilmoitti vuonna 2010 eroavansa yhtyeestä. Bändin uran oletettiin jo päättyneen, kunnes viime kesänä yhtye teki comebackin soittaen ensimmäiset keikkansa uuden vokalistin Tony ”Duke of Nothing” Sylvesterin sekä kokoonpanoon pitkän tauon jälkeen palanneen kitaristin Rune Rebellion kanssa. Turbonegron nykyinen vokalisti oli jo aikaisemmin kunnostautunut Turbojugend Lontoon presidenttinä sekä Duke of Nothing -yhtyeen vokalistina.

Syksystä 2011 uutta albumia valmistellut Turbonegro katkaisi viiden vuoden levytystauon kesäkuussa, kun bändiltä ilmestyi yhdeksäs albumi ”Sexual Harassment”. New Yorkissa Electric Lady -studiolla äänitetyn levyn kappaleet kuulostavat tutun turbonegromaisilta, mutta levyn soundimaailma ja biisimateriaali ovat aikaisempaa raskaampia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albuminjulkaisukiertueellaan Turbonegro esiintyi lähinnä suurilla eurooppalaisilla festivaaleilla Downloadista Readingiin ja Peace & Loveen. Viime viikonloppuna Turbonegro nähtiin Suomessa Porispere-festivaalin pääesiintyjänä.

LIPUT:
Myyntiin ke 8.8.2012

Pe 16.11.2012 Helsinki, Tavastia
– 33 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti.
– 35 EUR ovelta

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

La 17.11.2012 Tampere, Klubi
– 30 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti.
– 35 EUR ovelta

Luetuimmat

Uusimmat