Turkulainen Einvigi helistelee suomenkielistä blackgazea debyytillään ”Sielulintu”

Kirjoittanut Antti Mikkolainen - 24.1.2021

Kaaoszinen toimitusta on lähestytty ehkäpä maailman ensimmäisen suomenkielisen blackgaze-albumin tiimoilta. Einvigi perustettiin vuonna 2014 Suomen Turussa. Muutaman pienjulkaisun jälkeen bändi on saavuttanut ensimmäisen albumin virstanpylvään. ”Sielulintu” julkaistiin joulukuussa 2020 Inversen kautta.

Einvigin unenomaisessa musiikissa kaikuu suomalainen myyttinen sielunmaisema. Luontoaiheet ovat myös vahvasti läsnä. Tämä näkyy ennen muuta oivallisissa lyriikoissa, jotka ovat yhtyeen vahvuus. Bändin sointi on, kuten saatekirjeessä todetaan, jotenkin rautalankamainen. Heleä, mutta unenomainen. Rääkylauluja käytetään vain harvoin, ja tässä mielessä bändi tuokin mieleen ranskalaisen Alcestin. Kaiken kaikkiaan varsinaisesta black metalista ollaan niin kaukana, että termin ”blackgaze” käyttäminenkin tuntuu ajoittain liioittelulta. Einvigi kulkee tietään ylipäätään jossain rockin ja metallin välimaastossa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaikka ulkoiset ja osin sisäisetkin puitteet ovat ”Sielulinnun” ja Einvigin kohdalla kunnossa, soisi biisimateriaalin olevan hieman parempaa. ”Korven yllä tanssivat taivaan tulet” on täysosuma ja nappisuoritus, jonka kitarateema jää takuuvarmasti soimaan päähän koko päiväksi. Jos loput kappaleet yltäisivät samalle tasolle, olisi käsillä jo todella tiukka albumikokonaisuus. Nyt muu levy jää hieman mielikuvituksettomaksi, joskin hyväksi suoritukseksi. Toisaalta, Severi Peuran ja Jaime Gomez Arellanon kevyt tuotanto on sekin jokseenkin hajuton ja mauton, mistä syystä levystä on jotenkin vaikea saada otetta. Sitä kuuluisaa munaa kaivattaisiin soundipuolelle.

Einvigi antaa siis hieman odotuttaa itseään, mutta olen varma, että yhtyeestä kuullaan vielä. Tyyli, teema ja asenne ovat kunnossa, joten tästä on suunta vain ylöspäin. Pelinavauksena ”Sielulintu” on varsin hyvää tasoa.

7/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. Soturin uni
2. Alttarille
3. Noitajoki
4. Synty
5. Sielulintu
6. Korven yllä tanssivat taivaan tulet

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat