Turmion Kätilöiden MC Raaka Pee kertoo elämästä muistisairaan äitinsä kanssa – lue haastattelun toinen osa

Kanta-Hämeen Muistiyhdistyksen ”Musiikki parantaa aivoterveyttä”-kampanja on saanut tänäkin vuonna mukaansa merkittäviä suomalaisia musiikkialan vaikuttajia ja artisteja. Yksi kampanjassa mukana olevista bändeistä on Turmion Kätilöt, joka on tällä hetkellä yksi suosituimmista suomeksi laulavista metallibändeistä. Turmion Kätilöiden solistilla, Petja Turusella (MC Raaka Pee) on omakohtaista kokemusta aivojen toimintaan vaikuttavasta sairaudesta sekä lähiomaisen muistisairaudesta.

Haastattelun ensimmäisen osan voit lukea tästä.

Osa 2: Sinun kätesi jälki sydämessäni säilyy.

Äitisi sairastaa Alzheimerin tautia. Millaisia ajatuksia diagnoosi herätti, kun kuulit siitä ensimmäisen kerran?
– Pelkoa, huolta ja lukuisia unettomia öitä. Tuntui siltä, kun tiimalasi käännetään ja ihmissuhde on se hiekka, joka valuu.

Miten sairaus on vaikuttanut hänen arkeensa?
– Äiti joutui muutamien vuosien jälkeen kotihoidosta vanhainkotiin, jossa hän lääkkeiden vuoksi menetti kävely -ja kommunikointikykynsä alle vuodessa. Tauti eteni paljon hitaammin kotona, mutta kotihoito muuttui lopulta mahdottomaksi. Kotona äitiä hoiti isäni. Hänen työaikaan äidin luona kävi kotihoitaja tihenevään tahtiin. Itse en asunut enää samassa taloudessa tuolloin. Olin kuitenkin äitini kanssa tiiviisti yhdessä ja vierailin paljon kotona.

Millaista arki on nyt?
– Äitini pääsi tässä haastattelun välissä kuolemaan. Hänet haudattiin loppuvuodesta 2017. Tätä ennen hän vietti vuosia vanhainkodissa. Hän oli oikeastaan pelkästään sängyssä.

Mikä tuntuu itsestäsi raskaalta?
– Raskainta oli rakkaan ihmisen hidas poisajautuminen. Oli paljon ikävää. Tein siitä kappaleen. Sen nimi on ”Ikävässä Paikassa”. Sen jälkeen tein niitä aina vaan lisää. Vuodet vaihtuivat, ikävä ei. En myöskään tiedä, mikä olisi muuttunut hänen kuolemansa jälkeen. Tiedän silti, että ikävä kyllä kuluu käytössä. Tuntuu kuin olisin yhä se pieni poika menossa esikouluun. Äiti vilkutti joka aamu ikkunasta. Minä yritin keksiä isoja asioita, joilla kuvata kuinka paljon rakastan. ”Rakastan sinua yhtä paljon kuin on tähtiä taivaalla”. Ikävä oli todella kova ajoittain, vaikkakin äiti oli yhä elossa. Tuijotin monet yöt mustaa taivasta.

Koitin etsiä sieltä puhtaan mustasta avaruudesta otavaa. Laskin tähdet ja lähetin terveisiä. Ei se mitään ikävään auttanut, mutta toi paljon muistoja.

Mikä taas ilahduttaa arjessa?
– Vaimo ja lapset. On ne niin pöhelöitä. Ne vielä luulee, että minä oon se pöhelö. Toinen asia on tottakai musiikin tekeminen ja esittäminen. Se vaan pystyy viihdyttämään minua vuodesta toiseen.

Mikä antaa sinulle voimia?
– Oikeastaan nuo samat asiat mitkä ilahduttaa arjessa. Tässä on täytynyt vähän myös keskittyä itseensä, kun meinaa kroppa vähän hajoilla. Se on tuonut ehkä hieman tsemppistä myös. Äkkiä täällä vässyy, jos ei muista syyvvä.

Miten muistisairaus on vaikuttanut suhteeseenne?
– Vanhainkotiin joutuminen tottakai harvensi tapaamisiamme. Olin alle kolmekymppinen ja siinähän jaksaa ihan välttävästi tehdä ainakin kolmea työtä hetkittäin. Vierailut harvenivat lisää vuosi vuodelta, kun sain perhettä. Viisi lasta vie tehokkaasti aikaa. Tunsin syyllisyyttä, jos en käynyt vierailulla. Kun kävin, oli se usein yksinpuhelua. Kotona ollessa meillä oli paljon hyviä hetkiä. Vanhempieni tiloissa sijaitsi tuolloinen kotistudioni. Taudin tahdissa on siis tehty kaikki Turmion Kätilöt– tuotanto. ”Hoitovirhe”, ”Niuva 20” -EP ja ”Pirunnyrkki” albumeiden aikana olimme joka tauolla äidin kanssa ”talon puolella”. DJ Vastapallo keitti kahvit ja sitten töllötettiin telkkaria tai luettiin kirjoja, joita äidillä oli paljon. Tottakai arjessa näkyi paljon myös harmia. Pieniä kömmähdyksiä. Tupakat alkoivat palaa väärästä päästä ja muuta pientä. Tämä meni kuitenkin ajoittain vaarallisemmaksi, kun puhelimen käyttö ei ollut helppoa ja kuvioihin alkoi tulla eksymisiä.

Miten muistisairaus on vaikuttanut perhesuhteisiinne?
– Sanoisin, että avoimuus asioiden suhteen on tullut tärkeämmäksi asiaksi lähipiirissä.

Miten jaksat muistisairaan läheisesi rinnalla?
– Ihmisillä on tapana monesti sopeutua tilanteisiin. Asioiden hyväksyminen vie aikaa. Siinä ehtii tuntea koko tunneskaalan kirjon. Jälkikasvu kuitenkin antoi niin paljon aihetta muihin ajatuksiin, että ei ollut aikaa katkeroitua.

Mitä toivot tulevaisuudelta?
– Hyviä kelejä ja toivoisin olevani hieman pirtsakampi. Aurinkohan tuolla näyttäis paistavan. Ihan ok lähtökohta.

Mikä on kohtaamasi hassuin/oudoin leima tai ennakkoluulo, joka liittyy muistisairauteen?
– Ei ole oikeastaan tullut hirveesti vastaan sellaisia. Se johtuu varmaan siitä, että olen keskusteluissa kertonut heti kärkeen mikä meininki sairaudessa on. Nykyäänhän nämä dementiat ja alzheimerit on kuitenkin aika monelle ihmisille tuttuja tauteja.

Mitä antaisit neuvoksi muille ihmisille siitä, kuinka kohdata muistisairas ihminen?
– Lähesty rennosti ja rauhallisesti. Huomasin itse, että jännittävät ja hermostuttavat tilanteet tekevät toiminnan vaikeammaksi. Monesti muistisairauteen liittyy ”virheiden” peittelyä. Liika kyseleminen ja tenttaus sai äitini epävarmaksi ja hermostuneeksi. Aina on parempi, jos potilas itse voi ja saa kertoa asioista. Itselleni jäi syyllisyyden tunne siitä, että saatoin joskus hermostua äitiä hoitaessani. Vaikkakin se on vain tunne, jätti se syvän haavan minuun itseeni. Se on ihan varmasti normaalia ja tavanomaista. Silti se satuttaa yhä. Arki olisi syytä olla tasapainoista ja turvallista muistisairaalle. Rutiinit tuovat turvaa.

Uusia tilanteita kannattaa lähestyä muistisairaan ehdoin. Se vaatii paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Kannattaa muistaa myös se, että muistisairas tarvitsee ystävän ja kaverin niin kuin sinäkin. Joskus se voi unohtua kun keskitytään pelkkään ”hoitamiseen”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Mitä toivoisit, että ihmiset kysyisivät sinulta?
– Mitä sinä haluat?

Millainen olisi muistisairaille ystävällinen Suomi?
– Vanhusten hoitoon tulisi panostaa. Osalla ihmisistä on olosuhteet ala-arvoiset.