Tekijämiehistä koostuvan S-Tool-yhtyeen edellisestä pitkäsoitosta on ehtinyt kulua kolmisen vuotta, ja nyt yhtyeen toinen pitkäsoitto ”Exitus” näkee viimein päivänvalon. Aika albumeiden välissä on tuonut yhtyeelle ainoastaan raikkautta ja energiaa, jopa lisää aggressiota. Uuteen albumiin verrattuna yhtyeen debyytti kuulostaa lähinnä pieneltä ja lepsulta läpsytykseltä poskille. Ensikuulemalta on selvää, että ”Exitus” iskee lujaa sekä raahaa vielä varmuuden vuoksi tukasta toisaalle, pois lasten silmien edestä.

Kielikuvat kuitenkin sikseen, sillä S-Tool on uutukaisellaan pelkästään asian ytimessä. Albumi on ideoita pursuava ja juuri sopivan napakka metallilevytys, joka hakee Suomessa vertaistaan näinä päivinä. Albumin avausraita”Motherfucker” kertoo muusta levyn suunnasta jo paljon, mutta ei onneksi kaikkea – ollen silti albumin aggressiivisinta tykittelyä parin muun raidan ohessa. Laulaja Ville Laihialan ulosannissa on kuultavissa tällä kertaa hänen tyylilleen tuoreemman oloista huutolauluakin, pelkän melodisuuden ja yrmyilyn lisäksi. Paras esimerkki tästä kuullaan albumin viimeisessä, vähän jopa Children Of Bodom -henkisessä kappaleessa ”Body Bag”, joka on lähes kuuden minuutin mitassaan myös albumin pisin kappale.

Kappaleiden riffit paiskovat menemään niin thrash- kuin groove-otteella, muutamia todella maukkaita ja omaperäisiäkin sisältäen. ”Exitus” on silti myös perin melodinen albumi kaikesta aggressiosta huolimatta. Melodisuus korostuu etenkin muutamissa kertosäkeistöissä, jotka on selkeästi rakennettu vokalisti Laihialan tulkinnan varaan.  Tiikeri ei kovin usein raidoistaan pääse ja onkin oma taitolajinsa tuoda omaan tekemiseen myös tuoreutta, jota pitkään levyttäneiden artistien kuulijat varmasti jossain vaiheessa alkavat myös toivoa. Tässäkin mielessä ”Exitus” saattaa saada kuulijan kulmat nousemaan hämmästyksestä ainakin paikoitellen. Jos vertaa S-Toolissa vaikuttavien muusikoiden aikaisempiin yhtyeisiin (muun muassa Sentenced, Poisonblack, Lullacry ja Entwine), ”Exitus” on albumina huomattavan tiukkaan rokkaava kokonaisuus. Myös tietynlainen tasapaksuisuus, joka ehkä vaivasi vielä S-Toolin debyytillä, on nyt kyetty pitämään minimissä.

Albumilta on kuultavissa vaikutteita, jotka lähes varmasti tulevat rapakon takaa, osittain jopa Bay Arealta tai toisaalta myös Panteran ja Black Label Societyn kaltaisten riffijyrien suunnalta. Kaiken keskellä S-Tool onnistuu edelleen kuulostamaan silti pitkälti vain itseltään. Poljento voi kuulijasta riippuen saada pään heilumaan, nyrkin takomaan ilmaa tai vähintään jalan vipattamaan biisistä toiseen. Sanoituspuolella kappaleet piehtaroivat jossain itsesäälin, itseinhon, itsensä ruoskimisen sekä ihmiskunnan moittimisen välimaastossa. Aiheet eivät ole varsinaisesti tuoreita raskaassa kotimaisessa musiikissa, mutta ilahduttavaa on se, että S-Tool on osannut löytää myös uusia sananparsia kyseisiä aiheita ilmaistakseen.

Albumin parhaimmistoon kohoavat aiemmin mainittujen kappaleiden lisäksi esimerkiksi ”F.O.S (Gutting the Pig)”, ”I Hate Yourself” ja ”Ego Cancer” -nimiset raidat, joista erityisesti kuulee, että rimaa ei olla haluttu alittaa tai turvautua liian helppoihin ratkaisuihin missään asiassa – oli kyse sitten soundeista, riffien kekseliäisyydestä, laulun tuotantopuolesta tai rumputyöskentelystä. Vain reilut 35 minuuttia kellottava ”Exitus” on turboahdettu energia- ja adrenaliinipakkaus, joka on omassa kategoriassaan huomattavasti keskitasoa parempi albumi. Se antaa kuulijalleen vastineeksi paljon, kunhan kuuntelukertoja kertyy enemmän kuin yksi tai kaksi.

9-/10

Albumin kappalelista:
1. Motherfucker
2. St. Bastard
3. F.O.S. (Gutting the Pig)
4. Hole
5. The Inhumanist
6. Ego Cancer
7. I Hate Yourself
8.  The Killing Floor
9. Body Bag

S-Tool Facebookissa