Turun elävän musiikin yhdistys juhlii 4-vuotista taivaltaan viikonloppuna Klubilla

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.3.2015

Lapko 2015Turun elävän musiikin yhdistys Telmu ry järjestää 4-vuotisen nykytoimintansa kunniaksi kaksipäiväisen musiikkifestivaalin Turun Klubilla 27–28.3.2015. Tapahtuman perjantain pääesiintyjänä nähdään vaihtoehtoisen rockin pitkäaikainen vaikuttaja, juuri uuden albuminsa ”Freedom” julkaissut Lapko. Lauantaina puolestaan festivaaliväen juhlatunnelman huippuunsa virittää ympäri maailman tunnettu elektronisen musiikin ikoni, harvoin Suomessa livenä nähtävä Huoratron. Samana iltana Klubin live-kerroksessa esiintyy myös turkulainen, Semihyvä boogie -kappaleensa kanssa radioaaltoja valloittava ja keväällä esikoisalbuminsa julkaiseva tuottajakaksikko Sima.

Tuleva 4-vuotisfestivaali on erityisen suuri tapahtuma Telmun mittakaavassa – onhan syntymäpäiviä aina mukava juhlia näyttävästi. Siksi Turun Klubin ylimmät kaksi kerrosta onkin varattu perjantain ja lauantain ajaksi kokonaan festivaalijuhlaa varten. Live-kerroksen lavalla nähdään pääesiintyjien lisäksi mm. monipuolisesti rockmusiikin tyylilajeja sekoitteleva Mangoo, visuaalisesti näyttävä elektronisen musiikin duo Blastromen, turkulaisia pitkään ihastuttanut, sittemmin helsinkiläistynyt laulaja-lauluntekijä Markus Perttula, osittain ruotsalaistunut indierockbändi Timshel sekä Disco i mitt hjärta. Ilta-kerroksessa viikonlopun aikana käyvät esiintymässä mm. psykedeelistä minimalismia edustava Jarse, yllätyksellinen Hisko Detria, doom rockia soittava Harvest Bell, stoner rockin saralla operoiva Big Sky Theory, melodista metallia ja grungea yhdistelevä Achiote sekä taatusti piristävä Guimbalax.

Turun elävän musiikin yhdistyksen ideologiana on voittoa tavoittelematta kehittää ja ylläpitää populaari- ja rockmusiikinharrastusta sekä edistää ja tukea musiikkitoiminnan kehitystä Turussa ja lähialueilla. Telmun 4-vuotisfestivaali onkin siis paitsi hatunnosto paikallisille musiikkikulttuurille myös yhdistyksen aktiivijäsenten kiitos kaikille musiikinystäville Turussa ja lähialueilla. Tapahtumaa on rakennettu pitkään harkiten monipuolisen musiikkitarjonnan ehdoilla ja mukaan tukijoiksi artistien ruoka- ja juomatarpeita helpottamaan on saatu mm. Laitilan Wirvoitusjuomatehdas sekä Roots Kitchen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aihetta on siis todellakin juhlaan! Turun elävän musiikin yhdistyksen Telmu ry:n 4-vuotisfestivaali tarjoaa loistavan läpileikkauksen paikallisen musiikkitoiminnan kukoistuksesta tämän päivän Turussa. Musiikki on parhaimmillaan ja tuoreimmillaan elävänä paikan päällä kuultuna!

Ennakkoliput: 12 € / päivä + palvelumaksu | 22 € / 2 päivää + palvelumaksu
Liput ovelta: 15 € / päivä
Ennakkoliput Tiketistä, Levykauppa Äxästä sekä 8raidasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat