Behemoth - The Circus - 29.01.2019.

Tuska julkisti lisää esiintyjiä: Behemoth ja Opeth vahvistamaan festivaalin ohjelmistoa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.2.2019
Behemoth – The Circus – 29.01.2019.

Hyvän hevin harrastajalle on luvassa kissan päivät, kun Tuskan jo ennestään väkivahvaan ohjelmaan on lisätty roppakaupalla kaikkea maanmainiota.

Ruotsin progesuuruus Opeth on ansaitusti metalliyleisön kestosuosikki. Mikael Åkerfeldtin luotsaama progemetallia, 70-luvun soundeja, jazzia ja kauniita melodioita raskaisiin riffeihin yhdistävä ja useasti palkittu yhtye on vuosien saatossa julkaissut peräti 12 studiolevyä sekä lukuisia livelevyjä ja -DVD:itä – niistä viimeisin, ”Garden of the Titans”, ilmestyi viime vuoden puolella.

Taannoin loppuunmyydyillä keikoilla Helsingissä ja Tampereella yleisön hurmoksiin soittanut Behemoth saapuu kesällä Tuskaan. Puolan tunnetuin äärimetalliparturi yhtyeineen julkaisi loppusyksystä ylistetyn ”I Loved You at Your Darkest” -levyn tyylilleen uskollisesti rajujen musiikkivideoiden saattelemana. Kesällä yhtye tuo mittavan kiertueen jälkeen dramaattisen liveshow’nsa Suvilahteen. Tuskan lisäksi Behemoth nähdään Seinäjoella, Provinssin lauteilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hard rockin sävytteistä groovaavaa punkkiaan tulee Tuskaan tarjoilemaan Suorapuheinen Frank Carter & The Rattlesnakes -yhtye. Loistavia arvioita keränneet aiemmat levyt saavat pian seuraajan, kun toukokuussa julkaistaan brittiyhtyeen kolmas levy ”End of Suffering”.

Anneke Van Giersbergen sulatti laatutietoisen hevikansan sydämet The Gatheringin solistina jo 90-luvulla. Hollantilaislaulajatar on sittemmin luonut menestyksekästä soolouraa ja tehnyt yhteistyötä muun muassa Devin Townsendin, Anatheman ja tietysti Amorphiksen kanssa. Koskettavien mutta samalla voimakkaiden tulkintojen faneille onkin luvassa tuplaherkkua, sillä sooloesityksensä lisäksi Anneke esiintyy Tuskassa myös Amorphiksen ”Queen of Time” -erikoiskeikalla.

Lost Societyn villit thrash metal -pojat ovat kasvaneet nopeasti muutamassa vuodessa miehiksi, mutta vauhti ei silti hiivu – päinvastoin! Suomen virallisen listan kolmossijallekin yltäneen ”Braindead”-levyn jälkeen jyväskyläläisnelikko on kerryttänyt vankkaa kokemusta kiertämällä muun muassa Exoduksen ja Children of Bodomin kanssa Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Japanissa asti keikkaillut sinfoniaelementtejä melodiseen death metalliin yhdistävä kotimainen Brymir koostuu todellisista taitureista. Viime vuosina muun muassa Insomniumin ja Wolfheartin lämppärinä nähdyn yhtyeen kolmas levy, ”Wings of Fire”, julkaistaan maaliskuussa.

Tällä hetkellä vahvistuneiden Tuska 2019 -bändien esiintymispäivät:

Pe 28.6.
Amorphis, Dimmu Borgir, Anthrax, Battle Beast, Cult Of Luna, Marko Hietala, Anneke Van Giersbergen, Power Trip, Brymir, Alien Weaponry, Goatburner

La 29.6.
Slayer, Opeth, Sick Of It All, Kvelertak, Lost Society, Heilung, Delain, Stam1na, Maj Karma, Loudness, Visions Of Atlantis, Warkings

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Su 30.6.
The Hellacopters, Behemoth, Frank Carter & The Rattlesnakes, Halestorm, Jinjer, Dark Sarah

Huom! Stam1nan esiintyminen on siirtynyt lauantaille.

Kaikille päiville lisätään vielä lukuisia yhtyeitä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

TUSKA-LIPUT
Tuska-liput ovat myynnissä Tiketin, Ticketmasterin ja Lippu:fin verkostoissa seuraavin hinnoin:

1 pv pe & su alk. 89,00€
1 pv la alk. 99,00€
2 pv alk. 119,00€
3 pv alk. 139,00€

VIP-paketeista ja niiden hinnoista tiedotetaan myöhemmin.

Tuska 2019 -tapahtumaan on 18 vuoden ikäraja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LISÄTIEDOT:
tuska.fi
facebook.com/TuskaOpenAir
twitter.com/tuskafestival
instagram.com/tuskafestival
www.youtube.com/tuskafestivalofficial

Luetuimmat

Uusimmat